keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Komea päivä Lopen Komiolla

Loppi on osavalla paikalla keskellä pottupeltoja. Ja Lopella on Komion monipuolinen retkeilyalue.

Keväinen päivä houkutteli liikkumaan, ja niin suunnattiin Lopelle tarkoituksena kiertää Luutalammi ja ehkä pikkasen harjuille poiketa.
Kevätkeli oli houkutellut muutamia muitakin retkeilijöitä maastoon, ja kun suosikki tulentekopaikka oli tyystin kansoitettu, pikkuretkestä tulikin yli 15 kilsan patikointi. Jesh!






Luutalammi on hauska kierrettävä, sillä sinänsä iisi polku on täynnä ylläreitä...








... ja kauniita maisemia.















Polku seuraa rantaa kuin unelma. Korkeuseroja ei ole ja astunta on keveää.








Jos et pääse Lapin erämaajärville, tule Luutalammille!














Se kuuluisa joku on käynyt rakentelemassa mukavia pikku siltoja ojien ja purojen yli.





Luutalammin vesi on koirapiireissä kuuluisaa hyvästä maustaan.
Eikä se lopu kesken.
Lammin päässä on mukava nuotiopaikka, mutta nyt veden yli kuuli, että siellä on runsaasti väkeä.
Niinpä pidettiin kaakaotauko aurinkoisella paikalla ja mietittiin, missä olisi seuraava mahdollisuus tulentekoon. Ja eväiden syöntiin.












Ja tosiaan: Luutalammin laavu oli täynnä iloisia perheitä nauttimassa auringosta ja grilliherkuista.

Laavun takaa lähtee hienot pitkokset kohti pohjoista. Pitkospuita rakastava koira melkein kiljaisi riemusta...



Pitkospuiden jälkeen kuljetaan hetki soratietä ja ohitetaan mm. Kuninkaan laidun.







Harjumaasto tarjoaa runsaasti niin ylä-, kuin alamäkiäkin. Tällä reitillä löytyy molempia yllin kyllin.


Komion metsässä on siellä täällä sivistävää tietoa ympäristöstä. Täällä olen oppinut suppa-sanan, jolla voi säväyttää tietyissä piireissä.


Hienot portaat auttavat mäen kapuamisessa...



...ja niin jyrkähkö rinne on kivempi nousta, ja metsänpohja ympärillä säilyy ehjempänä.








Polku kulkee harjun laella kohti pohjoista.

Ai että tuo aurinko paistaa!



Kun on hyvän aikaa patikoitu harjun laella, pilkahtaa alhaalla pusikossa Kalattoman laavu.

Siellä se odottaa rauhallisena nälkäisiä kulkijoita.



Einesburgerin uusi tuleminen. Ihan oikeasti savu ja avotuli tekevät siitä kelpo muonaa.
Tai ainakin helppoa.

Kun eväät on syöty, palataan vastakkaiseen suuntaan samaiselle harjanteelle. Kivikkoinen polku vie takaisin korkeuksiin ja reitti on yhtä hieno paluumatkallakin.







Harjujen sokkelossa poiketaan Komionvuoren komeisiin maisemiin.









Vuoren huipulla voi myös levähtää hetkisen.





Sitten jatketaan etelän suuntaan. Kuiva kangasmetsä tuoksuu, kuin kesällä konsanaan.



Sikaliskon rannalla porukan sinnikkäin kävi juomassa.
Komion retkeilyalue on totisesti pienten lutakoiden pirstomaa.
Seuraava juomapaikka löytyi Lukkolammin rannalta.
Lukkolammi on pikkuhiljaa kasvamassa umpeen. Muutoksen huomaa jo muutaman vuoden seurannalla, saati sitten pitkospuita rakastavan koiran monen vuoden tutkailulla.

Lukkolammen jälkeen ohitetaan poltettu metsä. Se on ihan tietoisesti poltettu ja nyt vaan odotellaan, mitä metsälle seuraavaksi tapahtuu.

Metsäistä hiekkatietä seuraten päädytään parkkipaikalle, ja lähdetään kotiin saunan lämmitykseen.

Hieno reissu hienoissa maisemissa hienossa kelissä!
Ja hienossa seurassa.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Madeira osa 7. Levada dos Tornos


Madeiran yletön verheys johtuu tietenkin sateista, joten kun sellainen osuu kohdalle, ei auta rutista.

Ja Gore-Tex on luotu sitä varten, ettei tarvitsekaan.

Levada dos Tornos on kaikkiaan 100 kilometriä pitkä, ja me hyppäämme sen polulle Achada de Gaulaan vievän tien varrelta. Levadalle päästyämme suuntaamme itään. Tien varressa on miltei huomaamaton viitta levadalle, tarkkana pitää olla!


Tämä levada kulkee halki metsän ja vipeltää viljelysten yläpuolella. Jyrkissäkään kohdissa ei ole kaiteita.
Kostea keli tekee polusta paikoitellen liukkaan, mikä lisäsi tasapainoiluun oman hupinsa.



Sateinen sää antaa maisemalle uutta hohtoa. Eikä ole lainkaan niin kuuma.
Maisema on myös hitusen aavemaista, sillä osa metsästä tuhoutui taannoisissa metsäpaloissa.

Madeiralla on joka vuosi metsäpaloja, joskus laajempia, joskus ei.












Näkymä Atlantille. Kuvassa on myös Madeiran lentokenttä, vaikkei sitä tyhmempi heti huomaa...






Madeiralla sään vaihtelut ovat nopeita, joten jossain välissä aurinko alkaa paistaa pilvien lomasta.
Jostain syystä hyvin ärsyttävän sanonnan mukaan madeiralainen kantaa aina mukanaan sekä sateenvarjoa, että aurinkolaseja.

Just juu!
Ja niin aurinko kaivaa sumusta esille viehkot terassiviljelmät.





Tälle levadalle kannattaa palata uudestaan, kun keli on kuivempi.

Tosin silloin kaikki tietenkin näyttää tavallisen tylsän aurinkoiselta...

Madeira: osa 6.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Teneriffa: Sattuman kautta Pico Verdelle, muy bien!

Kuva:  freytag & berndt Teneriffa-kartta
Teneriffan länsipuolella on aikas monta houkuttelevaa patikointireittiä. Kuuluisin niistä lienee Mascan rotko.
Tällä kertaa se oli niin suosittu, että kaikki kylän ja sen liepeiden parkkipaikat olivat täynnä. Siis totaalisen täynnä. Ei tilaa edes pikkuruiselle Fiatille... pöh!
Hetken pakotti ohimoita, mutta vain hetken...



Mascaan vievä erittäin kiemurainen tie kulkee Santiago del Teiden kautta. Santiagon kirkon edestä (kartassa alareunan R) lähtee patikointipolku kohti Pico Verdeä.
Ja kappas: siinä oli hyvin tilaa autolle!


Siis uusi suunnitelma, uusi kohde ja polulle!


R-kirjaimen jälkeen kuljetaan hetki tien laitaa, kunnes polku erkanee siitä ja lähtee nousemaan.












Siinä se odottaa: Pico Verde, 1318m.


Aurinko lämmittää kivikkoista rinnettä. Nousu on maltillista, mutta jatkuvaa.

Ja jatkuvaa.
Oikealla alhaalla pilkottaa Santiago del Teide, vasemmalla itse Teide.
Näkymät ovat jo nyt upeita...











...mutta polku vie yhä ylemmäksi.











Näkymä Teidelle sieltä vielä vähän korkeammalta.
Kun vihdoin päästään harjanteen päälle, avautuvat maisemat kohti Atlanttia. Vasemmalla odottaa polku Pico Verden huipulle.
Pieni varpaiden tuuletustauko ennen lopullista Picolle nousua. Samalla voi virkistäytyä herkullisilla eväillä. Maisemissa ei ole valittamista.
Kivikko vilisi liskoja, noita pikkuruisia dinosauruksia.
Yksi niistä, Esmeralda tai Jorge, uskaltautui maistamaan eväskeksistä pudonnutta suklaata. Onneksi vain sitä!











Pico Verden huipulle nousu on kohtalaisen helppoa, muutamia jyrkkiä kohtia lukuunottamatta. Sieltä avautuvat upeat näkymät Mascan rotkoon. Tuon rotkon uumenissa kulkee se supersuosittu reitti kohti merta.

Siellä oli varmaan miljoona ihmistä törmäilemässä toisiinsa, kun kerran parkkipaikatkin olivat niin täynnä...hah!
Vaan tällä huipulla on rauhallista, ja satunnainen huiputtaja sai onnitella itseään siitä, että ikäänkuin vahingossa pääsi näin hienoon paikkaan. Muy bien!




Säkä se on hiirelläkin!


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Talvesta kevääseen, askeleesta taipaleeseen

Koivu odottaa kevättä Aulangolla
Kunnon vaeltajalle on vuodenaika samantekevää. Jos pakkanen paukkuu, jos helle horjuttaa, aivan sama.
Tärkeintä on polku tassujen alla, kallio kiivettävänä tai poukama melottavana.
Tai jokin latu sivakoitavana.

Minä en ole kunnon vaeltaja. Minulle ei ole samantekevää, onko pakkasta vai plussaa. Lumihanget ympärilläni eivät houkuta ladulle, vaan sohvalle. Ja tilaamaan lentolippua kauas lumesta.

Vuodessa on kolme parasta aikaa: kevät, koska metsä aukeaa, lämpö lisääntyy ja vihreys sen mukana.
Kesä, koska vedet virtaavat, muurahaiset kulkevat poluillaan ja valoa on ympäri vuorokauden.
Ja syksy, koska ei vielä ole talvi.

Moni suomalainen herää henkiin vasta, kun pakkanen paukkuu, kun valoa ei ole ja kun räkä jäätyy poskelle. Minulle se on oikea aika vetäytyä matkakirjojen ja karttojen kanssa sohvalle. Torkkupeittoni on 100% villaa.

Kevät, oi kevät! Sitä täytyy päästä vastaanottamaan. Hyvin usein kevään ensi henkäys tulee siemaistua Madeiralla. Usein myös Caminolla, kilometrien ja kilometrien taivalluksella. Nämä ovat hienoja kokemuksia, mukavia kevään tuntemuksia. On vihreää, on lämpöä, kengät eivät kastu loskassa, eivätkä luut ole vaarassa liukkaalla.

Silti mikään ei ole niin mahtavaa, niin tajunnan räjäyttävää, kuin kevään saapuminen Suomeen. Pimeys hellittää, lätäköt eivät enää jäädy ja metsä alkaa tuoksua. Puhumattakaan tirppalintujen karkeloista tai silmujen paisumisesta miltei K-18 tyylillä.

Etenkin valon lisääntyminen on huumaavaa. Aivan kuin pimeys olisi kestänyt 100 vuotta. Tai tuhat. Kun valo lopulta tulee, se jyrää heikon ihmisen heppoiseksi ihmettelijäksi. Yht äkkiä silmä näkee enemmän, kauemmas ja koko ajan. Talven pimeydessä, kynttilöiden loisteessa surkastuneet pupillit saavat takaisin voimansa ja maailma avartuu jälleen kerran, kuten ei koskaan aikaisemmin.

Ja talvella liukastumista varonut askel astuu nyt pidemmälle. Hiekka rahisee, neulaset polulla joustavat. Jää on sulanut ja valkoinen katoaa maisemasta. Kivet ja kannot löytävät oikean paikkansa, lumi ei enää peittele maastoa.

Keväisellä kävelyllä mieli kirkastuu, koska samaan aikaan voi iloita voitetusta talvesta ja kesän odotuksesta. Keväisellä kävelyllä luonto piristyy askel askeleelta. Sekä ympäröivä luonto, että kävelijän oma. Tuuli saattaa vielä puhaltaa kolkosti, saattaapa jokunen räntälämiskäkin tipahtaa taivaalta, mutta sillä ei ole niin väliä. Talvi se siinä vaan puhisee kadotessaan.

Ja niin kevät nostaa askeleen kevyemmäksi. Askel seuraa askelta, kunnes ollaan taipaleella ja patikoidaan eteenpäin hullun hymy huulilla.
Talvi on takana, kesä on edessä ja tämä hetki on kevättä.

Rentukoita Rengon Pääjärvellä