tiistai 28. elokuuta 2018

Pienemmällä Karhunkierroksella

Oulankan suosituin päiväretkikohde lienee Pieni Karhunkierros.

Tuon 12-kilometrisen ympyräreitin varrelle osuu hieno katsanto Oulankan upeaan luontoon.

Kävelimme tällä polulla neljättä kertaa ja nyt emme todellakaan taivaltaneet pilvettömänn taivaan alla, kuten saimme tehdä aikaisemmilla kerroilla.

Harmaista pilvistä tipahteli välillä vettä, vaikka toki aurinkokin ajoittain pilkahti.






















Heti Juuman P-paikan jälkeen painuttiin pusikkoon.



Pieni Karhunkierros on runsaiden korkeuserojen reitti.
Siitä saatiin aavistus heti ensi askelilla.
























Niskakosken riippusilta oli ensimmäisenä kierroksen upeista silloista.

















Sillan jälken oli edessä runsaan kilometrin metsätaival, joka johdatti kuuluisalle Myllykoskelle.

Poseerasin hetken Myllykosken pientareella, mutta sitten jatkettiin jo matkaa.








Kävin sillalla nappaamassa koskesta sen klassisen kuvan, mutta oikeasti kiersimme reitin toisinpäin, siis vastapäivään, eli sillan ylitys tapahtuisi vasta retken lopulla.


Nousimme korkealle harjanteelle Kitkajoen eteläiselle rannalle.

Täältä sai Myllykosken siltaan uuden kuvakulman.



























Aallokkokoski pauhasi pitkässä uomassaan.

Sen kuohunta kaikui kalliosta toiseen.























Pienen Karhunkierroksen poluista oli pidetty hyvä huoli ja niillä oli helppo tallustaa.



Kotvasen tovin kuluttua harjanteen laella kulkenut väylä laskeutui hienoja portaita aivan joen rantaan.

Läheisen kosken pauhu nousi uusiin sfääreihin.























Ja niin olimme upean, karjuvan Jyrävän juurella.



Aivan rannassa olevassa kivikossa oli moinen merkki.

Se näytti vanhalta ja arvoitukselliselta, mutta taitaa olla uudempaa tuotantoa?










Pidimme kahvi- ja kaakaotauon Jyrävää vastapäätä olevan Siilastuvan nuotiopaikalla.

Oudompi lintu oli istahtanut infotaulun pieleen.






















Siilastuvan rappusilta katsoen Jyrävä oli oikein edukseen.



Ansaitun tauon jälkeen matkamme jatkui ylämäkeen takaisin harjanteen päälle.

Oli hienoa huomata, että polun kuluneimmat kohdat oli ohitettu uusilla kävelijäystävällisillä rappusilla.










Sorastetun ja huolletun reitin varrella saattoi toki olla yllätyksiä, joita porukka ei vielä ollut ehtinyt raivaamaan.









Muutaman hienon alamäen ja jokivarsipolun jälkeen tupsahdimme jo Harrisuvannon sillalle.


Vaikka liikkeellä oli runsaasti kulkijoita, mahduimme nyt ensimmäistä kertaa Harrisuvannon nuotiopaikalle.
Ehkä olimme myös rohkeampia istumaan ihmisten joukkoon, kun ei enää ollut koiraa matkassa.


Vesi alueella oli tosi matalalla, kuten nuotiopaikalta sillan suuntaan otetusta kuvasta näkyy.




















Parin käristetyn makkaran jälkeen matka jatkui soisen laakson pohjalla.































Olipa hieno yllätys, että myös Kallioportin viheliäiset portaat oli uusittu.

Poissa olivat puolilahot ja liukkaat askelmat. Uusilla rappusilla oli ilo astella.






















Tosin niitä oli edelleen aivan turkasesti.




Kallioportille oli myös väsätty uusi näköalatasanne. Tässä oli hyvä hetki levähtää.









Tasanteelta kelpasi tiirailla alhaalla pilkottavaa, äsken kulkemaamme polkua.


Osa vanhasta reitistä oli tyystin hylätty ja uutuuttaan hohtavat portaat ja sillat johdattivat kulkijaa hieman eri kautta eteenpäin.







Sade alkoi toden teolla ahdistaa
kulkijoita, joten astelimme loppumatkan aikas ripeään tahtiin.

Ohitimme vauhdikkaasti Pyöreälammin nuotiopaikan ja saavuimme pikavauhtia jo tutuksi tulleelle Myllykosken sillalle.
























Hetkeä myöhemmin olimme taas Niskakosken sillalla, tuolla reitin ensimmäisellä.
Siitä oli enää lyhyt ylä-ala-ylämäki reitin kahvioon limunaatille.

Jälleen kerran saimme kulutettua 12 kilometriin viisi tuntia.
Se tuntuu olevan meidän porukan vakioaika hienolla Pienellä Karhunkierroksella.


sunnuntai 26. elokuuta 2018

Konttaiselta Valtavaaralle. Ja takaisin

Valtavaara, tuo Rukan mahtava naapuri, on huiputettavissa ainakin kahdesta eri suunnasta.

Reitti Konttaisen juuresta Valtavaaran huipulle on se jalompi, sillä se on samalla myös Karhunkierroksen loppuhuipennus.


Jätin biilin Konttaisen P-paikalle ja hilppaisin Virkkulantien yli seuraamaan Karhunkierroksen opasteita.








Polku johdatti ylämäkeen, kuinka ollakkaan.



Minulla oli kantamuksenani vain kevyt päiväreppu, mutta urheilla Karhunkierroksen kulkijoilla on perinteisesti useamman kilon kantamukset selässään.







Nämä portaat on kyllästetty vaeltajien hikipisaroilla.









Ja ne jatkuvat ja jatkuvat...

Onneksi oli kamera matkassa, niin saatoin hyvällä omallatunnolla pysähdellä kuvaamaan milloin mitäkin. Kuten taaksepäin Konttaisen kyrmyä profiilia.


Tai Konttaisjärveä ja Purnujärveä. Näin kaukaa ne näyttivät ihan tyyniltä, mutta oikeasti tuuli puhalsi aikas tiuhaan.



Jyrkimmän nousun taituttua poikkesin Savilammen laavulle, joka oli yllättäen aivan tyhjä.

Hieno puukiekko oli kannustamassa Karhunkierroksen vaeltajia.

Tuo reittihän perustettiin virallisesti 1954.

Kun hiki oli päässyt hieman kuivahtamaan, oli aika jatkaa nousua.

Polku oli varsin kulunut ja olin kiitollinen nilkkaa tukevista vaelluskengistäni.
Keli oli kuiva, eivätkä juurakot onneksi olleet kovin liukkaita.




Oli aika ottaa hartiavoimat nousun avuksi.


Tämän reitin luonne on sellainen vuoristoratamainen.

Ensin mennään ylöspäin ja kohta taas alaspäin.





Ja sitten sama uusiksi.



Mäkien väliin mahtui pieniä kosteikkoja, tosin tälläkertaa ne olivat kuivahkoja.





Pitkoksia oltiin uusimassa, mikä aina lämmittää kulkijain mieltä.


Ja kappas! Edessä oli uusi köysirata yli kivisen nousun.

























Pienen hengästauon aikana saattoi vilkaista taaksepäin. Konttainen oli jo varsin kaukana ja pilvet oudon alhaalla.

Edessä kohosi Valtavaara ja sen pikkuruinen mökki. Näiden takana lymyilivät Rukan rinteet.



Vaan vielä oli laskeuduttava, jotta saattoi hieman myöhemmin nousta.




Valtavaaran mökki alkoi jo olla ihan hyppysissä.



Vielä muutama askel ylöspäin...





















Huipulla kävi sellainen tuuli, että join eväskaakaoni suojassa mökin penkillä.

Seuranani taas muutama kannustava puukiekko.




Valtavaaran ja Rukan välissä oli Valtavaaran lampi ja metsän kätkössä lisää nousuja ja laskuja. Minä olin kuitenkin jo saavuttanut päämääräni, enkä jatkaisi eteenpäin. Oli aika ihailla komeita elokuisia maisemia ja kerätä hetki voimia paluumatkalle.



Ja niin koikkelehdin takaisinpäin.



Nyt alamäistä oli tullut ylämäkiä ja hikisistä ylämäistä helpohkoja alaspäinmenoja.

Köysiradat auttoivat taas hengästynyttä.




















Ja makoista marjat olivat erittäin hyvä syy pitää pieniä taukoja.










Eipä tuo reissu ollut kilometreissä kuin kolmisen suuntaansa, mutta kokemuksena paaaljon merkittävämpi.