7. päivä Galiciassa ja lämmintä piisaa

Galician yllä hönkäilevä helleaalto ei vaan hellittänyt, kun jatkoimme aamusella Camino Portuguesin rannikkoa seurailevaa senda litoralia pohjoiseen.. No, ei lämmin luita riko.

Viladesusosta kuljettiin aluksi pitkiä pätkiä autotien laitaa. Onneksi piennar oli kohtalainen ja liikenne vähäistä.
Kukkulajono suojasi meitä armollisesti aamuauringolta.

Vuosi sitten taivalsimme tällä samalla reitillä aikamoisessa sumussa. Silloin ei näin hienoista rantanäkymistä ollut tietoakaan.

Kun reitti vajaan kymmenen kilometrin kuluttua läksi tien poikki pusikkoon ei keltaisissa nuolissa  oltu pihistelty. Joistain blogeista olen lukenut, kuin kulkijat eivät olleet harmikseen huomanneet tätä kohtaa. Usein käynti optikolla auttaa, kuten tavataan sanoa.

Polku nousi jyrkästi ja varsin pitkään. Nyt viimeistään alkoi hiki virrata. Oli silti kiva päästä autotien asfaltilta pehmeämmälle alustalle. Polun varresta löytyi myös oivallisia taukopaikkoja, joissa kuivatella hikeä.

Tämän metsäpolun alussa oli kehoitus sulkea kaikki veräjät, jotka on joutunut avaamaan. No, niitä oli tasan yksi. Ja sekin pamahti jousituksen avulla itse kiinni.

Pitkän ylämäen jälkeen alkoi pitkä alamäki. Se johdatti polulta asutuksen keskelle.

Talojen lomassa kulkeva Camino nousi letkeällä tempolla korkealle Baionan yläpuolelle.
Täältä näköalapaikalta hoksasimme, että osa reppuselkäisistä vaeltajista oli valinnut oikopolun ja käveli rannassa autotien laitaa. Sillä konstilla olisi välttänyt tämän ylämäen ja muutaman hikipisaran, mutta toisaalta jäänyt paitsi hienoa laskeutumista Baionaan.

Vuosi sitten tämä osuus oli merkitty todella huonosti. Siksi olikin ilo huomata, että nyt nuolia löytyi just oikeista paikoista.

Caminolla käveleminen oli paljon rennonpaa, kun ei tarvinnut pohtia oikeaa suuntaa.
Tai kulkea aikaa ja hermoja raastavilla harhapoluilla.



Kävelimme näillä yläkylän kujilla aina vain alaspäin, kohti merta.
Ja rannalla odottavaa Baionaa.

Vilkas Baiona oli täynnä välimerellistä tunnelmaa. Kun istuimme rannan penkillä lepuuttamassa koipia kertoi paikallinen miekkonen täällä vallitsevasta mikroilmastosta, joka mahdollisti jatkuvat rantakelit.
Emme raaskineet kertoa, että olimme nyt yli viikon kulkeneet rannikoa pitkin samaisessa mikroilmastossa.

Söimme keveän paahtoleipälounaan hieman sivussa kiihkeimmästä pöhinästä ja jatkoimme sitten taivallusta rantaa pitkin. Päivän maali oli viitisen kilometriä Baionasta eteenpäin.
Reitillä ei juuri ollut keltaisia nuolia, mutta eksyminen olisi ollut aika vaikeaa. Tosin pari hämäävää polkua johdatti paikalliselle leirintäalueelle. Sinne ei kannattanut poiketa.
Ihan pikkasen olimme kateellisia meressä pulikoiville onnekkaille.

Ramallosan roomalaisesta sillasta näki hyvin, kuinka alhaalla laskuvesi olikaan.
Nousuveden aikaan sillan alta pystyi kulkemaan pikkusilla veneillä.

Meillä oli jäljellä vain vajaa kilometri päivän etapista, eli noin 20 kilometristä.
Ei paha.







Kun iltasella palasimme syömästä oli aurinko laskemassa ja nousuvesi jo varsin korkealla.




Seuraavana päivänä edessä oli kävely Vigoon.
Pienten paikkakuntien jälkeen pääsisimme isoon kaupunkiin.
Ja tiedossa oli myös kaivattu huilipäivä.

6. päivä: taivallusta Espanjan Galiciassa

Aamu Galician A Guardassa oli rauhallinen ja keli jälleen kohdillaan.

Kun vuosi sitten kuljimme Caminolla halki A Guardan jouduimme tekemään keskustassa aikamoista siksakkia nuolia seuraten.
Se oli pikkasen turhauttavaa.

Nyt olimme fiksumpia ja läksimme kävelemään simppelisti rantatietä pohjoiseen. Toki myös sen takia, että hotellimme oli osavalla paikalla.

Ja niin päädyimme just samaan paikkaan Caminolle kaupungin pohjoislaidalle.










Aallonmurtaja oli maalattu oikeaksi taideteokseksi.

Kaupungin loputtua reitti kulki hyvän matkaa kivikoissa rannan tuntumassa. Se oli rentouttavaa kaupungin katujen ja asfaltin jälkeen.
Sitten noustiin maantienlaitaan, jossa onneksi oli leveä pyörätie ja jalankulkukaista. Matka jatkui edelleen ylämäkeen.

Välillä päästiin mukavasti pois autotieltä kylien kärrypoluille. Täällä oli kiva kävellä, sillä maisema oli hieno ja autoliikenne olematon.
Päivän aikana oli aika paljon tuota pyöräteillä kävelyä, joten näitä hiekkareittejä arvosti sitäkin enemmän.
Varsin pitkään tien vierellä noussut kukkula suojasi meitä auringonpaisteelta. Helteisen päivän aamuna oli hyvä kulkea varjossa.

Alkeellinen kahvila oli just oikealla paikalla. Näitä ei tällä reitin osuudella ollut liikoja, joten liki jokainen kulkija pistäytyi virvokkeilla. Tässä kannatti ottaa reppu selästä ja lepuuttaa kinttuja.
Tällä kertaa Caminoa kulki monia iäkkäämpiä naisporukoita. Kaikenkaikkiaan miehiä reitillä näkyi yllättävän vähän.
Kahvilassa oli tapahtunut myös edistystä viime vuodesta: baarin yhteyteen oli tupsahtanut baja-maja.
Sekin varsin tarpeellinen.

Pitkän pyörätieosuuden jälkeen laskeuduttiin pienemmälle tielle, joka johdatti meren rantaan Oian kylään.
Oia oli kuuluisa luostaristaan, mutta näämmä täällä harjoitettiin muitakin uskontoja.

Pysähdyimme lounastamaan rantaravintolaan, josta oli näkymä sekä luostarille, että paikalliseen pikkusatamaan.

Ruoka oli hyvää ja satamaa katsellessa näin lopultakin miten kalastajat pääsevät kauaksi rannasta ankkuroituihin kalastuveneisiinsä. Heillä oli pikkuruisia jollia, joilla he soutivat ison veneen luo. Sitten pikkujolla laitettiin ison paikalle ankkuriin. Kalastusretken jälkeen paatit vaihtoivat taas paikkaa ja jollalla soudettiin takaisin rantaan.
Jutun juju oli siinä, että näissä jollissa oli pyörät alla, joten ne saattoi vetää laituria pitkin pitkällekin maihin. Joskus ihan kotiin asti.

Oian jälkeen oli edessä pitkä peltoja ja laitumia halkova pätkä.

Soratietä oli mukava kävellä, vaikkakin lämpötila oli jo ajat sitten ylittänyt helteen rajan.



Varjoisia taukopaikkoja oli harvassa ja tuntui, että juotu vesi haihtui samantien ihohuokosista.



Kulkua helpotti tieto siitä, että päivän kilometrit olivat pian pulkassa.

Tuon pitkän suoran päässä oli tämän päivän maali. Yövyimme Viladesusossa, joten ensimmäinen varsinainen kävelypäivä Espanjan Galiciassa oli vain vajaat 20 kilometriä.
Hieno päivä ja komeat maisemat, mutta jotenkin matka oli tuntunut hiukkasen pidemmältä. Olisiko moinen ollut helteen syytä?

Suihku, pyykinpesu ja muutama virvoittava juoma auttoivat toipumisessa. Ei oikeastaan mikään hassumpi etappi.
Huomenna olisi uusi päivä.

5. päivä Portugalista Espanjaan

Portugalin Vila Praia de Ancorassa aamu oli seesteinen. Edellispäivän kova tuuli oli hellittänyt ja saatoimme hyvillä mielin palata Atlantin rantaa seurailevalle Caminolle.
Se olikin onni, sillä alkumatkasta ei ollut muita reittivaihtoehtoja.

Päivän suunnitelma oli hieman avoin. Tarkoituksena oli kävellä vajaat 10 kilometriä Caminhaan ja tavalla tai toisella hankkiutua sieltä  Minho-joen yli Espanjan Galiciaan.

Jännitysmomenttina suunnitelmassa oli se, että olimme liikkeellä maanantaina, jolloin Minhon ylittävä normilautta ei kulkenut.

Muutoinkin tuo lautta tuntui olevan kovin riippuvainen laskuveden korkeudesta. Viime vuonna turvauduimme sillan kautta kiertävään taksiin lautan aikataulujen takia.

Caminon varrella oli lukuisia taksiveneiden mainoksia, mikä antoi kyllä toivoa joen ylitykseen.

Espanjan puolella kohoava Tecla tuntui olevan ihan hyppysissä. Viime vuodesta tätä Caminon osuutta oli paranneltu ja turhauttavat ja harhauttavat metsäpolut olivat kadonneet.

Nelisen kilometriä ennen Caminhaa oli mahdollisuus valita kahdesta reitistä. Toinen alitti rautatien tunnelissa ja siirtyi sitten autotien varteen. Me valisimme sen toisen, joka jatkoi rantaa ja lopussa sukelsi hetkeksi hienoon metsään.
Tämä valinta vei meidät suoraan venesatamaan Praia Foz do Minhoon, josta toivoimme löytävämme kyydin yli joen.

Kun kävelimme venesatamaan kaikki kävi niin nopeasti, että sain kameran esille vasta vetten päällä.

Laiturille astuessamme kaikista venetakseista kuuluisin Super-Marioksi kutsuttu kapteeni seilasi juuri samaiselle laiturille. Kysyimme kyytiä ja veneen lähtöaikaa. Kapteeni Mario ei edes sitonut paattiaan laituriin, vaan viittasi meitä astumaan kyytiin. Ja sitten mentiin!

Rio Minhon ylitys vei vauhdikkaasti kymmenisen minuuttia, jos sitäkään. Vastarannalla Espanjassa ei näkynyt minkään sortin laituria rantautumista varten. Eipä hätää! Mario ajoi veneensä tukevasti hiekkarannalle. Siitä tällainen lyhytkinttuinenkin pääsi kipuamaan kokan yli maihin.

Lysti maksoi 13 euroa. Koko eilisen illan ja tämän aamun askarruttanut ongelma oli poistunut miltei silmänräpäyksessä.
Nyt olimme jälleen ihanaisessa Galiciassa. Obrigado Capitao Mario!

Rannalla astuimme aika mukavalle Tecla-vuoren kiertävälle kävelypolulle. Aikataulullisesti olimme hurjasti plussan puolella. Olkoonkin, että Portugalista Espanjaan siirtyminen siirsi kelloa tunnilla eteenpäin.
Niinpä meillä ei ollut kiirettä minnekään. Saatoimme rauhassa tutkia reitin hienouksia.

Poikkesimme polulta meren rantaan pitämään pitempää taukoa ja ihastelemaan taakse jäänyttä Portugalia. Maiden välissä oli linnoitussaari Forte Insua.
Repusta löytyi keksipaketti ja vettäkin oli juotavaksi, joten tässä tuli istuskeltua kotvanen tovi. Samalla sukat kuivuivat ja tuulettuivat auringon paahteessa.

Olimme jo kulkeneet hyvän matkaa, kun nappasin kuvan tästä opastaulusta.

Rantauduimme Espanjaan hiekkarannalle tuonne Praia do Minhoon. Sieltä kävelimme rantaa etelään päin.

Taukopaikkamme meren äärellä oli aivan tuolla niemen nokassa.





Jäljellä oli varsin sopuisa kävely kohti pohjoista A Guardaan, jossa meitä odotti jännä hotelli.

Synkistä graffiteista huolimatta A Guarda oli vilkas ja eloisa satamakaupunki.
Vaikka yritimme matkan varrella saada aikaa kulumaan, tulimme hotellillemme hieman etuajassa. Olimme varanneet yöksi huoneen Convento de San Benitosta. Osaksi siksi, että se oli Caminon varrella. Osaksi siksi, että upeasta ympäristöstä huolimatta se oli samoissa hinnoissa muiden kaupungin hotellien kanssa. Täytyihän sitä kokeilla.

Convento de San Benito oli ulospäin juurikin vanhan luostarin näköinen. Myös aulat ja yhteiset tilat olivat huolella vaalittua antiikkia.

Siksipä olikin aikamoinen yllätys, että itse hotellihuone oli huippumoderni.
Esimerkiksi huoneen vessa: kun sytytti valot, alkoivat linnut laulaa. Pidemmän istunnon aikana jouset, harput ja kaukainen piano osallistuivat musisointiin. Kiva.



Valitettavasti myös suihku oli erittäin moderni, mutta saimme sen silti toimimaan.

Vietimme lopun päivää tutkailemalla A Guardan kujia.

Kävimme täällä myös vuosi sitten, mutta silloin vain seurasimme keltaisia nuolia läpi kaupungin.

Nyt oli mukavaa tarkastella maisemia ajan kanssa.




Olkoonkin, että lämpötila houkutti pysymään varjon puolella.




Ja juomaan riittävästi.

Ensimmäinen päivämme Galiciassa oli oikein onnistunut.
Olen aikaisemminkin vihjannut, että Portugali ja Espanja olivat kuin serkuksia, joista toinen oli se maanläheisempi. Ja Espanja se hieman nipompi.
Toisaalta Espanjassa mausteet olivat päätyneet ruokaan asti, kun ne Portugalissa olivat enemmänkin koristekasveja. Molemmalla serkuksella oli hyvät puolensa ja myös puolet, joita vain täytyi sietää. Sellaista se on sukulaisilla.

Kuten kaikki meistä vallan hyvin tietävät.

Ja huomenissa vaellus jatkuu.