Melkein kesä Evolla

 

Aurinko paistoi ja oli yllättävän lämmintä... siispä nokka kohti Hämeenlinnan Evoa. Tämän toukokuun aikana ei ole ollut liikaa kauniita päiviä eli niitä ei riitä tuhlattavaksi.

Auton jätimme Syrjänalusen parkkipaikalle ja kiersimme kierroksemme vastapäivään. Pituutta lenkeille tuli noin 12 kilometriä.

Seurasimme aluksi luontopolun opasteita. Päivän aikana kävelisimme monen lutakon ohi. Ensimmäinen niistä oli kaunis Syrjänalunen. Sen rannan tuntumassa oli myös pitkä laituri, nuotiopiiri ja laavu.

Laavun takaa nousimme hieman korkeammalle ja ilmeisesti istutusmetsään. 

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli kohdillaan.

Talousmetsän jälkeen pääsimme oikeaan metsään. Tästä alkoi aika jyrkkä nousu harjulle.

Hieno harjupolku kulki ensin luomumetsässä ja sitten avarammassa maisemassa.

Kun täällä kulkee kesällä ei välttämättä edes huomaa lehvistöjen taakse jääviä lampia ja järviä... kuten tätä Hautjärveä.

Sini- ja valkovuokkojen joukossa kukki myös lehtoimikkä.

Laskeuduimme harjulta ja lähdimme seuraavalta opasteelta Sorsakolun suuntaan. Edessä oli taas pieni ylämäki. Seurailimme edelleen puiden tassunjälki-opasteita.

Reitillä oli aika paljon kaatuneita puita jotka oli kyllä helppo kiertää.

Evon maastossa maisemia muokkaavat majavat. Vedenkorkeudet vaihtuvat noiden talttahampaiden suunnitelmien mukaisesti. Onneksi tuo silta oli vielä ylitettävissä.

Kolkon avohakkuu-alueen ylityksen jälkeen pääsimme taas hetkeksi rehevämpään maastoon.

Putkahdimme metsästä soratielle. Se vei entiselle metsäalan koululle jonka läpi ei omistajan vaihdoksen jälkeen ole luvallista kulkea.

Osoitetulla kiertopolulla hoksasimme aika tuoreet majavain töiden jäljet. Läheisessä purossa olikin jonkin sortin patorakennelma.

Metsäkoulun rakennukset ohitettuamme kävelimme hyvän matkaa Rahtijärventietä jolta käännyimme Seiväskorventielle.

Seiväskorventieltä siirryimme vielä kapoisemmalle ja miltei umpeen kasvaneelle väylälle jonka tiesimme olevan oikopolku Valkea Mustajärven taukopaikalle.

Valkea Mustajärven rannalla oli hyvä pitää pidempi tauko. Emme sytytelleet tulia vaan popsimme pöperöä ruokatermareista. Oli kyllä todella kesäinen tunnelma. Muutama hyttynenkin eksyi iholle.

Tarpeeksi istuskeltuamme jatkoimme reissua rantapolkua pitkin. Tämän polun varrella oli useampia tauko- ja telttapaikkoja odottamassa kesäsesonkia.

Rannalta siirryimme vaihtelevassa maastossa kiemurtelevalle metsäpolulle.

Lopulta päädyimme Pitkänniemenkankaalle, tuolle partiolaisten alueelle. Täällä on useita retkeilyrakennelmia ja avara kenttä isommallekin porukalle. 

Yhdellä keittokatoksella pidimme lyhyen paussin ja lepuutimme hetken kinttuja.

Metsään palattuamme tulimme pitkospuille jotka ilmeisesti ovat kuivilla majavien patotöiden seurauksena. Tästä oli kosteikko melkein tyystin kadonnut.

Kohta saavutimme sillan jonka vierellä vanha silta alkoi lopullisesti kadota. Tässä oli hylätty majavapato ja vesi juoksi vinhaan padon lävitse ja sillan alitse.

Pian sillan jälkeen tupsahdimme majavien työmaalle. Järeätä puuta oli pistetty nurin oikein urakalla. Jälki oli niin tuoretta että melkein kuuli jyrsimisen äänet. Lastut olivat kuin vasta veistetyt ilman mitään merkkejä kuivumisesta.

Omituisin oli tuo jyrsitty koivu yli metrin korkeudessa.

Emme päässeet selville minne majavat olivat rakentamassa uutta patoaan. Siihen asiaan täytyy palata kesän kuluessa.

Sammakoillakin oli kevättä rinnassa.

Nyt aloimme olla retken loppusuoralla. Valaistun latupohjan jälkeen kävelimme vielä jonkin matkaa samaa tietä kuin päivän alussa.

Ja niin ympyrä sulkeutui. Tämä oli hauska ja monipuolinen 12 kilometrin reissu Evon maastossa. Hienot harjupolut ja mukavat taukopaikat huipentuivat majavien työmaan ihailuun.