Salla : Ruuhitunturin kierros

 

Salla-viikkomme toisena aamuna taivas oli liki pilvetön ja päätimme sen kunniaksi kävellä hieman pidemmän lenkin.

Läksimme taas liikkeelle vuokramökiltä ja ihan pian olimme jo monien opasteiden maastossa. Valitsimme tuosta Ruuhitunturin ja sen näköalatornin.

Kiersimme kierroksemme vastapäivään.

Ihan aluksi tulimme Tupien laavulle joka edusti hyvin Sallalaista taukopaikka-arkkitehtuuria.

Emme ihailleet hienoa rakennelmaa sen pidempään vaan lähdimme opasteiden opastamana viehkosti kumpuilevaan maastoon. Täällä oli perinteisen puupolun rinnalla myös sorastettua polkua. Tuo lienee pyöräilijöitä varten... ja ehkä talvella latuja.

Sallalaiseen tapaan tämäkin reitti oli merkitty sinisillä maalisohaisuilla. Muutoinkin opastus oli varsin ansiokasta.

Sotkan Ämmin lähde kuhisi hyttysiä mutta oli kyllä mielenkiintoinen paikka. Pohjan hiekka vain pöllysi kun lähde puski jatkuvasti uutta raikasta vettä. Tällaiset lähteet ovat luonnon pieniä ihmeitä.

Muutaman ylä- ja alamäen jälkeen saavutimme Hangasjärven. Sen nurkilla virolaiset motoristit kasailivat telttojaan ja tervehtivät iloisesti.

Täällä saattoi myös keikata hetken kiikkustuolissa.

Matka jatkui halki suon hyväkuntoisia pitkoksia pitkin.

Sitten alkoi ylämäki joka oli loiva mutta myös tuhottoman pitkä. Paikoin väylä oli veden vallassa mutta loikkimalla siitä selvisi.

Välillä kuljettiin kivikoissa, välillä pitkospuilla. Mörköpuita oli siellä täällä.

Lopulta saavutimme Ruuhitunturin päivätuvan. Hiihtosesongin aikaan täällä on myös kahvila. Se olisi ollut poikaa myös nyt.

Toki meillä oli evästä mukana ja niin istahdimme paistelemaan makkaroita. Tässä oli hyvä huilia pidemmänkin aikaa joten keitimme myös kuumat juotavat.

Sitten jatkoimme reissua kohti Ruuhitunturin lakea ja näköalatornia. Sinne kuljettiin mukavaa polkua ja tietenkin ylämäkeen.

Edellispäivän Iso Pyhätunturilla maisema oli usvan peitossa, vaan nyt katseella riitti tilaa vaikka kuinka pitkälle.

Venäjän puolella pilkottivat ne alkuperäiset Sallatunturit.

Paluumatka tunturin laelta kulki joutuisasti.

Tuota pikaa olimme ohittaneet Ruuhitunturin päivätuvan nuotiopiireineen.

Nyt läksimme kohti luontokeskusta.

Oli vaihteeksi mukavaa astella alamäkeen. Polku kulki pitkoksilla, kivikoissa ja juurakoissa.

Kun pitkä alamäki vaihtui ylämäeksi ja Pirttivaaralle kapuamiseksi alkoi vesisade. Sitä ei onneksi riittänyt kovin pitkään.

Näköalapaikalla pidimme pienen tauon. Täältä avautuva maisema oli enimmäkseen metsää.

Seuraava näköalapaikka oli hieman edellistä alempana ja maisemakin suppeampi.

Kiemurtelevan polun jälkeen saavutimme metalliportaat jotka veivät meidät parin mutkan jälkeen Tammakkolammen tuntumaan. 

Kiersimme lätäkön pitkospuita pitkin.

Nyt olimme jo luontokeskuksen nurkilla ja poikkesimme sinne syömään harmillisen tylsät vitriinisämpylät. Oli silti kiva päästä hieman virkistäytymään sisätiloihin.

Tauon jälkeen jaksoimme taas jatkaa taivallusta. Seurasimme vielä Ruuhitunturin kierroksen opasteita sillä tuohan on ympyräreitti.

Uuden mökkialueen jälkeen ohitimme aavemaiset lukitut kodat.

Kontiolammen taukopaikan ohitettuamme alkoi taas sataa. Olimme jo niin pitkällä ettei sade enää haitannut menoamme. 

Ja niin yhytimme saman polun jota olimme alkumatkasta kulkeneet. Ohitimme Ämmin lähteen ja kuljimme paitsi puupolulla myös soralla.

Herkän kaunis vilukko kukkii vielä näin elokuun puolivälissä.

Lopulta putkahdimme metsästä Tupien laavun tuntumaan ja Sallatunturin juurelle. Tästä ei ollut enää pitkää matkaa vuokramökille.

Päivän retki oli pituudeltaan noin 21 kilometriä. Täytyy myöntää että pitkä matka nousuineen ja laskuineen tuntui kintuissa. Päivä oli kuitenkin hyvin käytetty sillä Ruuhitunturin maasto on hienoa käveltävää, näköalatornista näki pitkälle ja pienistä sateista huolimatta aurinko paistoi.