Huhtikuinen Aulangonjärven polku

 

Kevät on pitkällä, kesä ihan liki. 

Lähdimme lämpöisenä päivänä kiertämään Hämeenlinnan Aulangonjärveä.

Tällä kertaa auto jäi ulkoilumajan parkkipaikalle. Parkkipaikan vieressä on uusittu grillauspaikka, lapsille leikkikenttä, huussi ja järven ranta. Eli jos ei jaksa tai pysty kulkemaan autolta pitkää matkaa voi silti viettää aikaa ulkoilmassa.

Meillä vielä töppönen nousee, onneksi. Kiersimme lenkkimme myötäpäivään eli suuntasimme aluksi pohjoista kohti.

Sinivuokkoja oli maastossa todella paljon ja paikoin myös leskenlehtiä.

Aulangonjärven polku on viitoitettu keltaisilla merkeillä. Kuljimme hetken rehevän metsän halki. Polun varrella oli aika paljon myrskytuhoja.

Eversti-golfkentän ohi kävelimme hiljaista autotietä pitkin. 

Kentällä pari kanadanhanhea ja muutama sorsa nautti auringosta.

Suuntasimme kohti Sibeliuksen metsää. 

Muutaman talon ohitettuamme tulimme peltoja halkovalle osuudelle. Joskus tällä tiellä on törmätty käärmeisiin, sammakoihin ja sorsiin mutta nyt olimme ihan keskenämme.

Aina yhtä huvittavan parkkipaikan jälkeen pääsimme pian takaisin metsäpoluille.

Pian sukelsimme Sibeliuksen metsän uumeniin. 

Reitti täällä on niin hyvin tallottu ettei eksymisen vaaraa juurikaan ole. Ilma oli täynnä keväästä riehaantuneiden tirppalintujen hoilotuksia.

Kun Aulangonjärven kiertää näin pohjoisen kautta on näköalakalliolle kipuaminen aika helppoa. Muutama kivikkoinen ylämäki ei juurikaan kintuissa tuntunut.

Pidimme kalliolla kunnon tauon kunnon eväiden parissa. Aurinko lämmitti mukavasti eikä ollut kiirettä minnekään. Liki helteinen sää oli saanut mukavasti retkeilijöitä liikkeelle.

Täältä avautuivat klassiset maisemat Aulangon näkötornin suuntaan. Torni kuulemma aukeaa vierailijoille vasta äitienpäivänä.

Pitkähkön istuskelun jälkeen laskeuduimme aivan rannan tuntumaan. 

Tämä pitkospuuosuus on yksi reitin helmistä.

Seuraavalta opasteelta käännyimme Kihtersuon suuntaan. Tulimme nyt Aulangonjärven eteläisimpään päähän. Samalla poistuimme Sibeliuksen metsästä.

Sinivuokkojen keskellä kukki myös tämä sininen jolle en onnistunut löytämään nimeä. Ehkä joku lukijoistani tunnistaa sen ?

Kihtersuon uimarannalla pidimme pienen huilitauon ja istuskelimme hetken auringossa. Olo oli kuin kesällä konsanaan.

Nyt käännyimme kohti pohjoista ja retken viimeinen osuus alkoi. Rantaa hipovaa leveää väylää oli joutuisaa kävellä.

Muutaman mutkan ja maltillisen ylämäen jälkeen ympyrä sulkeutui ja tulimme taas ulkoilumajan nurkille.

Aulangonjärven polku on pituudeltaan noin seitsemän kilometriä. Se on suht hyvin opastettu ja maisemiltaan mainio. Suosittelen.

Kiipulan poluilla

 

Lähdimme huhtikuun alussa vaihteeksi Janakkalan metsiin Turengin ja Kiipulan välille. Kiersimme kierroksemme myötäpäivään. Luvassa oli todella lämmin päivä.

Auton jätimme Hakamäen uuden ( oikeastaan rakenteilla olevan ) urheilukentän parkkipaikalle.

Hakamäen kentästä näytti tulevan oikein hieno.

 

Reittimme kulki kentän sivuitse etelää kohti. Saimme kävellä leveää väylää pitkin joka lienee valaistun ladun pohjaa. Muutamissa varjoisemmissa kohdin reitillä oli vielä kohtalainen jääpeite. Moiset pystyi onneksi ohittamaan metsän puolelta.

Risteyskohdissa oli opasteita. Lähdimme tästä kohti Kiipulaa.

Miltei tasaisella väylällä oli joutuisaa kävellä. Metsä oli heräilemässä talven jäljiltä. Päivän aikana lämpötila nousisi liki 20-asteeseen joten oikeastaan me kaikki heitimme lopulliset (?) hyvästit talvelle.

Isojen opasteiden lisäksi maastossa oli myös sympaattisia kävelemään kannustavia tolppia. Tosin jäi hieman epäselväksi mitä tuo " Km " tässä yhteydessä tarkoitti.

Osa opasteista oli tyystin hiihtäjille.

Välillä putkahdimme metsän siimeksestä hakkuuaukioille. Täällä aurinko paistoi miltei kuumasti. 

Pajunkissat olivat jo taipaleensa loppupuolella. Niitä ei pääsiäisen aikoihin enää olisi.

Muutaman ylämäen jälkeen olimme ikään kuin harjun laella.

Kiipulan ammattiopiston nurkilla tulimme sellaiseen polkujen sokkeloon että maastossa olleesta opaskartasta oli hyötyä. Päämäärämme oli tuo laavu kartan alalaidassa.

Ohitimme Kiipulan kuntoportaat ja päätimme sitten paluumatkalla kiivetä katsomaan mitä niiden huipulta löytyisi.

Ylämäki piteni ja jyrkkeni. Väylästä näki kuinka paljon kiven murikoita oli siivottu sen syrjään.

Lopulta putkahdimme metsästä keväisen taivaan alle. Jussin laavulla oli retkipäivää viettämässä lapsiparvi muutaman aikuisen kanssa. Onnellisia mukuloita.

Jussin laavu on roteva rakennelma isommallekin porukalle. Tätä voi kuulemma varata myös yksityistilaisuuksiin.

Laavulta avautui komea maisema hämäläiseen peltomaastoon. Huikeasta näkymästä puuttui vain etelästä palaava kurkiaura.

Istuimme laavulla hyvän tovin eväitä syöden. Harvoin pääsee katse lepäämään näin mukavissa maisemissa ja olosuhteissa.

Paluumatka alkoi mukavasti pitkällä alamäellä.

Sovitusti tutustuimme Kiipulan kuntoportaisiin. 

Ylhäällä odotti pettymys sillä sieltä ei löytynytkään mainittavaa maisemaa... no saimmepa hieman kuntoilla kävelymme lomassa.

Palasimme parkkipaikalle jonkin matkaa omia jälkiämme. Sitten siirryimme läntisemmälle reitille ja tulimme pellon laitaan. 

Täältä löytyi se keväinen kukkaloisto jota olin metsässä odottanut. Pellonpientareella kukkivat leskenlehdet ja sinivuokot. Tämä oli hieno löytö!

Pellon laidalta siirryimme metsäpolulle joka oikeasti oli maastopyöräilijöiden väylä. Oli kiva vaihteeksi kävellä myös polkua pitkin vaikkakin se oli enimmäkseen ylämäkeä.

Pidimme osavalla kohdalla pienen virkistävän tauon. Tästä löytyi juuri sopivasti pari kantoa istuimiksi.

Risteilimme alueella etsien reittiä parkkipaikan suuntaan. Välillä kuljimme leveällä väylällä, välillä kapoisemmalla polulla. Oppaanamme oli puhelimen karttapalvelu joka näytti myös polut.

Ja niin muutaman kinttuja koettelevan ylämäen jälkeen saavutimme taas Hakamäen urheilukentän. Nyt tulimme sen laidalle tyystin eri suunnasta.

Parkkipaikalla ei juurikaan ollut muita autoja. 

Kävelimme tämän aurinkoisen ja liki helteisen päivän aika noin 12 kilometriä. Saimme kulkea kauniissa metsämaastossa ja nauttia lounaamme ainutlaatuisessa paikassa ihaillen hämäläistä peltomaisemaa.

Ehkä palaamme tänne uudestaan.