Huhtikuinen Aulangonjärven polku

 

Kevät on pitkällä, kesä ihan liki. 

Lähdimme lämpöisenä päivänä kiertämään Hämeenlinnan Aulangonjärveä.

Tällä kertaa auto jäi ulkoilumajan parkkipaikalle. Parkkipaikan vieressä on uusittu grillauspaikka, lapsille leikkikenttä, huussi ja järven ranta. Eli jos ei jaksa tai pysty kulkemaan autolta pitkää matkaa voi silti viettää aikaa ulkoilmassa.

Meillä vielä töppönen nousee, onneksi. Kiersimme lenkkimme myötäpäivään eli suuntasimme aluksi pohjoista kohti.

Sinivuokkoja oli maastossa todella paljon ja paikoin myös leskenlehtiä.

Aulangonjärven polku on viitoitettu keltaisilla merkeillä. Kuljimme hetken rehevän metsän halki. Polun varrella oli aika paljon myrskytuhoja.

Eversti-golfkentän ohi kävelimme hiljaista autotietä pitkin. 

Kentällä pari kanadanhanhea ja muutama sorsa nautti auringosta.

Suuntasimme kohti Sibeliuksen metsää. 

Muutaman talon ohitettuamme tulimme peltoja halkovalle osuudelle. Joskus tällä tiellä on törmätty käärmeisiin, sammakoihin ja sorsiin mutta nyt olimme ihan keskenämme.

Aina yhtä huvittavan parkkipaikan jälkeen pääsimme pian takaisin metsäpoluille.

Pian sukelsimme Sibeliuksen metsän uumeniin. 

Reitti täällä on niin hyvin tallottu ettei eksymisen vaaraa juurikaan ole. Ilma oli täynnä keväästä riehaantuneiden tirppalintujen hoilotuksia.

Kun Aulangonjärven kiertää näin pohjoisen kautta on näköalakalliolle kipuaminen aika helppoa. Muutama kivikkoinen ylämäki ei juurikaan kintuissa tuntunut.

Pidimme kalliolla kunnon tauon kunnon eväiden parissa. Aurinko lämmitti mukavasti eikä ollut kiirettä minnekään. Liki helteinen sää oli saanut mukavasti retkeilijöitä liikkeelle.

Täältä avautuivat klassiset maisemat Aulangon näkötornin suuntaan. Torni kuulemma aukeaa vierailijoille vasta äitienpäivänä.

Pitkähkön istuskelun jälkeen laskeuduimme aivan rannan tuntumaan. 

Tämä pitkospuuosuus on yksi reitin helmistä.

Seuraavalta opasteelta käännyimme Kihtersuon suuntaan. Tulimme nyt Aulangonjärven eteläisimpään päähän. Samalla poistuimme Sibeliuksen metsästä.

Sinivuokkojen keskellä kukki myös tämä sininen jolle en onnistunut löytämään nimeä. Ehkä joku lukijoistani tunnistaa sen ?

Kihtersuon uimarannalla pidimme pienen huilitauon ja istuskelimme hetken auringossa. Olo oli kuin kesällä konsanaan.

Nyt käännyimme kohti pohjoista ja retken viimeinen osuus alkoi. Rantaa hipovaa leveää väylää oli joutuisaa kävellä.

Muutaman mutkan ja maltillisen ylämäen jälkeen ympyrä sulkeutui ja tulimme taas ulkoilumajan nurkille.

Aulangonjärven polku on pituudeltaan noin seitsemän kilometriä. Se on suht hyvin opastettu ja maisemiltaan mainio. Suosittelen.