lauantai 10. tammikuuta 2026

Apparalla pikkupakkasessa

 


Hämeenlinnan Ahvenisto eli Appara on paitsi Olympiapuisto myös Toimintapuisto. Osa toiminnoista on talvella tauolla mutta niiden tilalla on tietenkin lumisempia aktiviteetteja.



Minä lähdin pikkupakkasessa ( -10 ) kiertämään Apparanjärveä. Kävelin tuon lähimpänä rantaa kulkevan reitin vastapäivään. Vielä puoli tuntia aikaisemmin oli paistanut aurinko mutta kun ehdin matkaan oli taivas tietenkin pilvessä.


Apparan maastoon ilmestyi jo syksyllä useita hauskoja linnunpönttöjä. Niissä taitaa olla urheiluteema.





Ohitin kuntoportaat ja jatkoin kävelyä harjun päällä. Kunhan saisin järven kierrettyä nousisin portaita kotia kohti.



Kahvilarakennus ei ollut auki mutta sen ympärillä olevissa pulkkamäeissä oli kyllä väkeä. Apparan pulkkamäet ovat legendaarisen hienoja ja niistä löytyy valikoimaa pienille muksuille ja myös kohtaloaan uhmaaville teineille.

Uima-allas nukkui talviunta.



Reittini kulki rannan tuntumassa. Vielä tähän ei oltu tehty latuja... ehkä niitä ei tänä talvena tulekaan.




Järven pohjoispäässä piipahdin Muurahaissaaressa josta näkee ihan kahvilalle asti.
Muurahaissaari on kyllä oikeasti vain niemi eikä saari.



Seuraavaksi ohitin kuntoilulaitteet jotka ovat kesäisin varsin suosittuja.

Nyt olin tavallaan jo reitin loppusuoralla.



Sivusin Olympialaisten maastojuoksureittiä josta kirjoitinkin pidemmän jutun syksyllä.

Ja sitten putkahdin metsästä ihmisten ilmoille.



Rannan tuntumassa on jo muutaman vuoden ollut hieno leikkialue lapsille. Tuo aita on tarpeen etteivät mukulat karkaa järveen.



Grillikota on harvoin kylmillään.

Pukukoppien hienot valokuvat kertovat menneiden kesien Apparasta.



Kierrokseni lopuksi kapusin kuntoportaita kotia kohti. Portaissa on askelmia suunnilleen 250.

Apparan harjulla on siellä täällä tuollaisia pieniä aitauksia. Niillä suojellaan harvinaista ja kaunista hämeenkylmänkukkaa.


Apparan poluista osa kuuluu Hämeen Ilvesreittiin. 



Appara on tavallaan kotimetsäni ja kävelen siellä lumettomaan aikaan usean kerran viikossa. Eipä siellä ollut hassumpaa näin tammikuussakaan.








4 kommenttia:

  1. Täällä toden totta pitäisi joskus käydä. Aina sitä valitsee kohteeksi Aulangon, joka kieltämättä on todella hieno, mutta vaihtelun vuoksi pitäisi kokeilla muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten voi elää leveästi ja vierailla molemmissa paikoissa!
      Appara kuten Aulankokin on kesällä yhden sortin paratiisi.
      t.Tiina

      Poista
  2. Näissä "kotipoluissa" on se jännä, että vaikka itselle ne on arkisia ja tavallisia, joku toinen, ulkopaikkakuntalainen, kiertää niitä ihastellen, kuvaten ja pieniä yksityiskohtia tarkastellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Itse tulee vähän sokeaksi tuttujen polkujen hienouksille. Pitäisi oppia katsomaan kuten satunnainen vierailija ja huomata kaikki kauneus.
      t.Tiina

      Poista