perjantai 14. toukokuuta 2021

Hikisempi Mustan kiven kierros

 


Yllättävä toukokuinen hellelupaus ajoi meidät Hyvinkään Usmiin. Miksipä ei. Sieltä reitiksi valikoitui Mustan kiven kierros. Kävelimme sen kertaalleen jo mennävuonna, joten nyt päätimme tehdä edellisvuoteen verrattuna hieman erilaisen retken.
Tällä kertaa jätimme auton Mustan kiven kierroksen oikealle parkkipaikalle, eli Hyyppäräntien varteen kartan alareunaan. Sports Trackerin punainen viiva kertoo reittimme suht tarkalleen. Kiersimme kierroksen kapinallisesti eli suositusten vastaisesti myötäpäivään.


Parkkipaikalta ylitimme Hyyppäräntien ja läksimme kulkemaan hevosaitausten laitaa. Hyyppärän alueella asustaa useampi heppa ja ompa täällä myös hevossairaala, joten olimme aika monen suomalaisen tytön unelmamaastossa.
Varsin pian saavutimme Paalijoen, vai oliko se jo tässä Vantaanjoki? Sitä seurailimme kohti pohjoista melkein koko tasaisen pelto-osuuden. Hieman erikoisempi muttei lainkaan hassumpi kävelymaisema.








Kun saavuimme opastettuun risteykseen emme kehoituksista huolimatta lähteneet oikealle, vaan valitsimme vasemman väylän. Tässä reitti lähti kulkemaan mukavaa soratietä halki väljän asuntoalueen.

Ajotie päättyi puomiin, joka ei meitä kävelijöitä pidellyt. Mustan kiven kulkijat kiersivät puomin ja jatkoivat siitä eteenpäin.




Jonkin ajan kuluttua siirryimme metsän suojaan. Koska kävelimme reittiä väärään suuntaan oli opasteita tulkittava sen mukaisesti.



Oli melkein helpotus päästä porottavan auringon alta puiden katveeseen. Seurasimme sinisiä reittimerkkejä. Helppokulkuinen ja leveä väylä vei ohi komeiden kallioiden ja kivikoiden. Juuri täällä näimme muutama vuosi sitten ilveksen. Ja saattaa olla, että se nyt seuraili menoamme jonkin kallion kätköistä.






Hienon pitkospuu-osuuden puolivälissä jätimme merkityn reitin ja loikkasimme puron yli metsään. Olimme kartasta hoksanneet, että täältä voisi löytyä meille tuntemattomia jyrkkiä kallioita.

Ja oikeassa olimme.




Tämä oli oikeastaan rotko, sillä varsin vaikuttavat kolossit kohosivat polkupahasen molemmin puolin.






Aikamme kallioita tutkisteltuamme palasimme oikealle väylälle. Seuraava nähtävyys oli vauhdikkaasti pulppuava puro, joka yltyi pieniksi putouksiksi ja koskiksi. Varsin paljon oli siis maastossa vettä.



Lounastauon pidimme Ison Karhun nuotiopiirillä. Paikan klapivarasto oli just täytetty osavan kokoisilla kuivilla polttopuilla. Onneksi ei ollut voimassa minkäänsortin palovaroituksia. Viihdyimme tässä varsin pitkään, sillä muutama kuusi plokkasi kuumimman auringon. 
Vatsat mukavan täysinä jatkoimme kävelyä halki louhoksen. Edessä oli helppo osuus metsäautotietä pitkin.




Kaksoislammille olimme ajatelleet lyhyempää taukoa, mutta siellä oli sen verran väkeä, että jatkoimme saman tein matkaa. Kaikenkaikkiaan retkeilemässä oli kyllä tosi vähän porukkaa, johtuen varmaan arkipäivästä.




Pian polkumme nousi kallioiden päälle. Täällä sinisistä reittimerkeistä oli iso hyöty, sillä muutoin oikeata väylää olisi ollut mahdotonta seurata kivisessä maastossa. Oli kyllä virkistävää pomppia kiveltä toiselle.




Kallioinen polku laskeutui lopulta tien varteen Ladun majan tuntumaan ja sukelsi melkein heti takaisin metsään.



Kun saavutimme kuvan risteyksen lähdimme opasnuolista piittaamatta oikealle. Jätimme virallisen Mustan kiven kierroksen päästäksemme Paalijoen varteen. Seurasimme mutaista polkua, joka taisi olla paikallisten sorkkaeläinten kulkureitti. Ei niinkään ihmisten.




Paalijoki soljui tässä kohdin uomassaan rauhalliseen tahtiin. Vettä oli täälläkin aika paljon.
Kuljimme aivan joen äärellä niin pitkään kuin se oli mahdollista. Kun maasto muuttui tosi märäksi ja turhan pehmeäksi siirryimme metsän laitaan kuivempiin olosuhteisiin.



Sitten viimesyksyn oli rantatörmille ilmestynyt sorakasoja. Paalijokea oltiin ilmeisesti kunnostamassa tai siis palauttamassa lohijoeksi. Paalijoki on yksi Vantaanjoen alkupuroista, joten ehkä jonain päivänä jalokala nousee kutemaan tänne Usmiin asti.

Ylitimme tutuksi tulleen, kartoille vieraan mystisen sillan päästäksemme rotkossa Usminkallion puoleiselle partaalle. Ajatuksena oli seurailla joenvartta, kunnes polku mystisesti johdattaisi meidät aivan kallion laelle.




Seurasimme joen juoksua niin tarkasti, että vahingossa ohitimme kuuluisan Lippaluolan. Sen vierellä pidimme viimesyksynä evästauon. Ja ehkä joskus taas uudelleen. Vaan ei tälläkertaa.


Lopulta tulimme metsän reunaan ja edessämme oli yksityisalue, jonne ei sopinut mennä. Niinpä etsimme rinteestä poluntapaisen ja lähdimme nousemaan todella jyrkkää mäkeä kohti Usminkalliota. Tässä viimeistään alkoi hiki virrata.



Pienen sekoilun jälkeen päädyimme armeijan aidatun alueen portille. Tästä vasemmalle kulki polku, jota seuraamalla tulimme lopulta korkealle maiseman ylle. Olimme Usminkalliolla ja yksi päivän etapeista oli saavutettu.




Pidimme kalliolla hieman pidemmän tauon. Päivän lämpötila keikkui hellelukemissa ja ylämäessä kiipeily vei sen verran voimia, että oli pakko nauttia virvokkeita. Ei kuitenkaan korvasieniä.


Nyt oli aika palata takaisin Mustan kiven kierrokselle. Kalliolta lähti polkuja sinne tänne. Seurasimme muutamaa, mutta lopulta laskeuduimme polutonta rinnettä otolliseen suuntaan. Rinteen alla kulki onnekkaasti juuri se oikea polku. Olimme taas päivän reitillä.



Muutama hengästyttävä ylämäki oli vielä edessä ennen kuin reitti laskeutui moottoritietä sivuavalle soralle. Metsän hiljaisuuden jälkeen liikenteen meteli oli melkoinen.




Onneksi moottoritienlaitaa ei kestänyt kovin pitkään. Kävelyreitti vei meidät hieman hiljaisempaan metsikköön. Koitimme imeä itseemme metsän varjoja, sillä viimeiset kilometrit saisimme kävellä ilman suojaa paahtavalta auringolta.



Soratietä seurasimme pienen pätkän ja sitten pääsimme päivän viimeiselle osuudelle joen varteen. Edessä oli vain taivallus parkkipaikalle. Näytti siltä, että metsässä vietettyjen tuntien aikana puiden lehdet olivat kasvaneet usean sentin.
Oli oikeastaan ihan kiva, että tämä loppumatka oli tasaista ja helposti kuljettavaa laitumen laitaa. Kintuissa alkoi jo tuntua kivikoissa ja ylämäissä käveleminen.

Usmin Mustan kiven kierros on virallisesti 12,3 kilometrinen. Me teimme matkalla muutamia ylimääräisiä mutkia ja saimme päivän saldoksi noin 14 kilometriä. Ei lainkaan hassumpi retki.