perjantai 20. marraskuuta 2020

Pääjärven Kierto

 

Kun omituisen vuoden omituinen marraskuu lupasi jälleen aurinkoista ja suht lämmintä päivää päätimme pitkästä aikaa retkeillä Rengon (ja muutaman muunkin kunnan) Pääjärvellä. Edellisestä vierailustamme alueelle oli jo kulunut kotvanen tovi, joten oli jo aikakin. Tosin mielessämme kummitteli aikaisempien syksyjen hirvikärpäslaumat, jotka vaanivat kulkijaa just tällä alueella.

Tavoitteena oli kävellä Pääjärven Kierto myötäpäivään. Kartassa se on tuo viheriä pitkä lenkki. Sports Trackerin kuva kertoo reittimme.


Reitin varrella oli kaksi tulistelupaikkaa joista ensimmäinen oli järven rannassa vain noin sadan metrin päässä parkkipaikasta. Tuo näytti tosi siistiltä, mutta myös aivan liian aikaiselta.

Jatkoimme hienolla rantapolulla kohti seuraavaa nuotiokehää. Polku kulki rantaa hipoen välillä havupuiden keskellä ja välillä lehtomaisessa maastossa.




Pääjärven nimettömällä laavulla sytytimme tulet repusta löytyneillä sytytyspuilla ja paistoimme jälleen kerran vuoden viimeiset nuotiomakkarat. Nyt oli jo 19.11 ja istuimme hyvän tovin eväiden ääressä palelematta ilman paksuja toppavarusteita. Elämme todella omituisia aikoja.



Evästelyn jälkeen läksimme seuraamaan polkua laavulta etelään. Reitti oli merkitty keltaisilla lätkillä ja keltapäisillä tolpilla.
Aika pitkään hiihtelimme superliukkailla pitkoksilla. Edellisenä yönä oli satanut todella rankasti ja maasto oli paikoin hyvin märkää ja pitkospuiden pinta limainen.


Päivän retkeksi olisi voinut valita myös lyhyehkön Kynnysniemen Lenkin, mutta pitempi Pääjärven Kierto tuntui sopivasti haastavammalta. Kun kerran lähdettiin retkelle, niin miksei saman tein pidemmälle. 


Rannan tuntumasta alkoi varsin pitkä pitkospuuosuus, joka oli mahdollisesti vielä edellisiä pitkoksia liukkaampi. Vaan eipä meillä ollut sellaista kiirettä ettemme olisi voineet ihan rauhassa ja pikkuhiljaa suihkia märkiä lankkuja pitkin.



Kynnysniemen silta näytti kaukaa katsoen aika rapistuneelta, mutta oikeasti se oli tukevassa kunnossa. Pääjärven vesi oli niin korkealla, että lankkupolku ennen ja jälkeen sillan painui askelten painosta pari senttiä veden alle. Onneksi jalassa oli goretexpopot.



Reittimme kulki hienosti pitkin pitkää kannasta. Kapeimmillaan väylä oli vain parimetrinen. Jos järven vesi olisi ollut vielä korkeammalla ei tässä ehkä olisi ollut polkua ollenkaan. Tämä pätkä oli lähes yhtä kiehtova kuin Liesjärven Kyynäränharju.


Osan matkaa kuljimme Hämeen Ilvesreitillä. Sen opasteet näyttivät upiuusilta.




Tällä puolen Pääjärveä oli useita ojia ja pari oikeaa jokeakin. Jokaisen yli pääsi hyvässä kunnossa olevia pieniä siltoja pitkin. Joissain kohdin olisi kaivattu muutamaa lankkua, mutta kaiken kaikkiaan reitti oli helposti käveltävissä.

Vanhat Ilvesreitin opasteet olivat näämmä päätyneet puupolun tukipuiksi. Kierrätys on fiksua.




Jotkin kapeista vesiväylistä näyttivät suorastaan tulvivan. Ja parhaissa kohdin vesi yltyi virtaamaan kuin koskissa ikään. Vettä oli nyt paljon liikkeellä.





Soratien ylityksen ja kauniin metsäosuuden jälkeen nousimme jyrkästi korkealle harjanteelle. Täältä löytyi mukava istumapaikka ja pidimme kunnon tauon. Kiehautimme kuumaa juotavaa ja söimme hyvän läjän eväskeksejä. Ja suklaata.

Marraskuun aurinko ei täällä etelässäkään nouse kovin korkealle, mutta se kyllä valaisi maiseman kauniisti.



Jonkin matkaa kuljimme ihan autotietä pitkin. Liikennettä ei ollut joten eipä tuo hirveesti harmittanut. Kotvasen tovin kuluttua opasteet opastivat kulkijat takaisin metsään.




Seuraavan lyhyen metsätieosuuden jälkeen olimme jo aivan kiinni valtatie 54:ssä. Vasemmanpuoleisen harjanteen takaa möyrysi liikenteen melu. Se kuulosti hiljaisen metsän jälkeen tarpeettoman kovalta ja metalliselta.


Tuota pikaa tulimme tien 54 ja tien 2831 risteysalueelle. Ylitimme teistä pienemmän ja jatkoimme matkaa sen suuntaisella polulla. Olimme enää vajaan kilometrin päässä retken alkupisteestä ja autolta.




Ja niin saavuimme parkkipaikalle ja ympyrä sulkeutui. Kävelimme päivän aikana osapuilleen kahdeksan kilometriä. Pääjärven Kierto oli muistikuviamme mukavampi reitti. Maasto oli vaihtelevaa, metsä kaunista ja polku hyvin opastettu. 
Ja yllätykseksi kohdallemme ei osunut ainuttakaan hirvikärpästä. Noinkohan viime talven lumettomuus teki selvää talvehtivista hirvikärpäsistä?