maanantai 30. tammikuuta 2017

Pilvisen päivän rantareitti

Jotta tulevan kesän aikana saavuttaisin asettamani  tavoitteen, täytyy kävelyä treenata harva se päivä.

Hämeenlinnan rantareitti on yksi osavan mittaisista kävelyreiteistä osavalla paikalla.

Tällä kertaa lisäsin taipaleen pituutta aloittamalla retken ihan kotiovelta, enkä linnan parkkipaikalta kuten yleensä.

Tässä vilkaisu taaksepäin just, kun linna on ohitettu.
Keli ei ole kovin korea, mutta tie ei onneksi ole likikään niin liukas, kuin kuvasta luulisi.
Rantareitti kulkee kauniissa maisemassa Vanajaveden äärellä.



Kaupunginpuiston kohdalla ohitetaan koreaksi kunnostettuja vanhoja rakennelmia.

Ylempi on Puistokomitean paviljonki, alempi laivalaiturin odotusmaja.

Kaupunginpuiston jälkeen ylitetään rautatiesilta.

Sillan kaiteeseen on lukittu useita lemmenlukkoja, vai mikä lienee niiden oikea nimi...

Jotkin lukoista on tehty kestämään täältä ikuisuuteen.

Sillan jälkeen on mahdollisuus poiketa rannan nuotiopaikalle ja jatkaa siitä hetki pitkospuita pitkin.

Tälläkertaa pitkokset olivat niin jäiset, etten viitsinyt lähteä niille luistelemaan.











Reitin itäinen suora kulkee rautatien rinnalla.

Toisinaan riehaannun vilkuttamaan ohiajavalle junalle, ja olen melko varma että sieltä vilkutetaan takaisin.

Tämä juna oli kylläkin tukkilastissa.







Rantareitin tältä osuudelta on mahdollisuus napsia linnasta uljaita kuvia.












Kun kaarretaan Varikonniemeen, näkyy linna sinnekin.

Tosin vain näin lehdettömään aikaan.


Varikonniemeen on kaavoitettu uusi asuntoalue, kerrostaloja ja parkkipaikkoja.
Jos niemen komeita, ikivanhoja puita aletaan kaataa, ostan ehkä kettinkiä, kahlitsen itseni niiden runkoihin ja pidän helvetinmoista meteliä. Ehkä.


Jostain syystä, näin tammikuun lopulla täällä juhlitaan joulua... lyhdyissä on tulet.


Rantareitin pituus on kuusi kilometriä. Kotiportiltani kotiportilleni tuli retken pituudeksi 10 kilsaa.

Ihan kiva pilvisen iltapäivän kävelyksi.