maanantai 24. huhtikuuta 2017

Hämeenlinnan Keisarinmänty

Tehdään vaihteeksi kävelyretki historiaan:
Hämeenlinnan Pikku-Parolassa kukoistaa Suomen suurin metsämänty.

Puun iäksi on arvioitu 400 vuotta ja sen ympärysmitta on 548 senttiä.

Kun 1700- luvulla Ruotsin kuninkaat Kustaa III ja Kustaa IV Adolf retkillään lounastivat männyn juurella, se sai nimen Kuninkaanmänty.

Suomen sodan aikana 1808 rakuuna piilotti yksikkönsä lipun puun koloon ja sitä alettiin kutsua Rakuunanmännyksi.


Kun Venäjän keisarit Aleksanteri I ja Aleksanteri II vierailivat peräjälkeen seudulla, myös he söivät ja järjestivät tiemmä pidotkin männyn katveessa.

Ja aivan oikein: puu nimeksi tuli Keisarinmänty.

Keisarinmänty rauhoitettiin 1957.

Mutta jo 1900-luvun alussa paikallinen Kiltin isäntä, Väinö Kiltti rakennutti suoja-aidan sen ympärille.
Keisarinmänty ei ole kovin korkea, vain runsaat 11 metriä.
Se onkin panostanut mahtavaan latvukseen, jonka halkaisija on liki 20 metriä.

Puun oksisto on uskomattoman hieno, eivätkä nämä kuvat oikein tee sille täyttä oikeutta.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Pikku-Samo ja Luutalammi

Lopen Komiolla on monensorttisia patikointireitejä.

Vaihteeksi hilppastiin Pikku-Samo, ja koska se nimensä mukaisesti on pikkarainen (3,5 km), lisättiin kilometrejä kiertämällä samaan syssyyn Luutalammi.

Pikku-Samo on karttaan merkattu punaisella.

Luutalammin pohjoispäässä on tulentekopaikka, jonne tähdättiin lounastamaan.

Luutalammintie on hyvin altis routavaurioille. Nyt se olikin ajokiellossa.

Niinpä jätimme kaaran kartan alareunassa olevalle P-paikalle ja suunnistimme etsi-ja-löydä-menetelmällä Samon eteläisimpään kohtaan.
Itseasiassa tie vaikutti oikein hyväkuntoiselta.
Useana vuonna tähän aikaan se on ollut täynnä syviä uria ja monttuja.

Varmaan se pian taas avataankin liikenteelle.

Kävelimme tietä pari sataa metriä...
... ja sitten lähdimme vasemmalle metsäautotien pohjaa pitkin.

Se vaihtui pian poluksi, jota seuraamalla löysimmekin sitten etsimämme.





Pikku-Samo oli merkitty maastoon selkein viitoin.

Polun oppaina oli vielä tuollaisella kävyllä merkittyjä tolppia.








Reitti kulkee aika jännissä maisemissa.

Tässäkohdin vastapäisellä rinteellä on joskus riehunut tuli.

Onko se ollut luonnollinen vai tällä alueella usein toteutettu kulotus?


Pian polku nousi aika jyrkästi harjun päälle ja maisema muuttui taas uudenlaiseksi.

Jokin oli pistänyt juurakon päreiksi. Säleitä oli lennätetty metrien päähän.

Epäilyksen alaisena oli tikka. Niitähän on montaa sorttia, mutta joku niistä se varmasti oli.

Pitkospuita rakastava koira vaihteeksi naamapuolelta.

Se jaksoi hyvin kipittää mukana, kunhan evästarjoilusta ei tingitty.
Kun polku laskeutui harjulta, päästiin tutustumaan ennallistettuun suohon.
Metsässä ei monikaan tirppalintu laulanut. Sää oli kohtalaisen aurinkoinen, mutta kylmä.

Aika moni muuttolintu oli jäänyt etelämmäksi odottamaan kelien paranemista.





Pikku-Samo on suosittu lenkki ja polku olikin paikoin oikein painunut maastoon.




Oikkaanpuro. Se on kaivanut väylänsä syväksi kuruksi






Astelimme Luutalammille sen varjoisammalta puolen. Niinpä lammin jääpeite ulottui ihan rantaan asti.


Pikku-Samon varrella on useita informatiivisia tauluja. Niiden sananmuodot ovat hauskoja ja maanläheisiä.

Mahtaako ankerias vielä lymyillä lammin vesissä?



Tässäkohdin jätettiin Samon reitti hetkeksi ja suunnattiin kohti pohjoista ja nuotiopaikkaa.

Tulistelupaikan polttopuut olivat mallia tukki.
Sahaa ei löytynyt, mutta onneksi kirves, jolla saatiin järkäleistä paremmin notskiin sopivia.







Retkillä kannattaa kuskata mukana kuivaan sanomalehteen käärittyjä sytykkeitä.
Niiden avulla tulenteko helpottui taas huomattavasti.


Pitkän ja kaloripitoisen lounastauon jälkeen lähdettiin kiertämään lammia.

Sorsapariskunta lähti heinikosta karkuun. Ne varmaan suunnittelivat uivansa loitommaksi, mutta joutuivatkin kävelemään jäätä pitkin.



Täällä aurinkoisemmalla puolen lammi oli osin sulana, mutta yllättävän paljon oli myös tukevaa jäätä.


Luutalammia on aina yhtä mukava kiertää, sillä polku kulkee aivan rannassa ja katseltavaa riittää.




Lammin eteläpäässä etsiydyimme takaisin Pikku-Samolle.
Ja sitä seuraten takaisin autolle.


Tämän oivallisen reitin pituudeksi tuli lopulta yhdeksän kilometriä.

Sää oli aika vilakka, vaikka paikoitellen aurinko yritti nostaa hien pintaan.




torstai 13. huhtikuuta 2017

Taas kierretään Aulangon järveä

Aulangon järven ympärikävelyn pitäisi kuulua jokaisen hämeenlinnalaisen pakollisiin kuvioihin.

Ainakin kerran vuodessa.

Tai edes kerran elämässä.

Mehän ravaamme Aulangolla tämän tästä. Ja nyt taas.

Aloitetaan retki ulkoilumajan nurkilta. Kierretään lätäkkö myötäpäivään.

Eli siis hilppastaan majan takaa vasemmalle.

Polku kulkee tavallaan opastettuna rehevän sekametsän halki.

Tässä ei juuri muita polkuja kulje, joten eksymisen vaara on pieni.

Metsässä raikaa jo usean tirppalinnun joikhat.

Polku päättyy tielle, joka vie Aulangon Heikkilän lomakylään ja Eversti-golfkentälle.

Tie on onneksi hyvin rauhallinen, eikä sitä tarvitse pitkään talloa.
Pian ollaan jälleen metsän ihmeiden keskellä.

Kun oikein tarkasti katsoo, joka paikka lykkää elämää.





Reitti vie komean metsän halki. Nyt lehdettömään aikaan maisema on kovin erilainen, kuin kesällä.

Puissa on kyllä paljon muhkeita, lupaavia silmuja.



Ihan jokapaikasta ei jää ole vielä sulanut.

Piski tuskin tietää kävelevänsä virtaavan veden päällä.

Reitti on  paikoitellen mutainen.

Kunhan lämpötila nousee kuivahtavat polut talven kosteudesta.

Kun nousee ylemmäs, avautuu uusia maisemia.

Puiden takaa pilkottaa järvi, jota tässä ollaan kiertämässä.


Aulangon näkötorni kohoaa kaikkea muuta korkeammalle.

Torniin pääsee ilmaiseksi ja se on auki kesäisin.



Järvi on vielä sinnikkäästi jäässä.
Aulangon järven kiertävällä reitillä on yksi nuotiopaikka.

Se sijaitsee somasti järven rannassa, mutta sen puuvaja onkin mäen päällä, aika kaukana itse tulistelupaikasta.

Taas savustuvat eineshampit.

Uskomatonta kyllä, niiden olemus jalostuu syötäväksi riittävällä paahtamisella.

Ja kun on tarpeeksi nälkä.
Kunhan hampit on syöty, ja kaakao ja kahvi vetäisty kitusiin, jatketaan retkeä ihan rannassa kulkevia upeita pitkoksia pitkin.

Pitkospuita rakastava koira on elementissään.






Osa rannan puustosta on just kaadettu.

Tässä kohdin kulkee voimalinja, jonka tolppia ollaan uusimassa.

Siksi tämä risusavotta.

Ja yht äkkiä maastosta pilkistää jokakeväisiä sinisiä tuttuja.

Lapsen riemu läikähtää takaraivosta, vuosien takaa. Sinivuokkoja!





Järven eteläisessä päässä pelto on mutaisessa kunnossa.

Vaan on se joskus ollut hankalampikin.

Ja niin päädytään Aulangon järven läntiselle rannalle, jossa kulkee suosittu ulkoilureitti.

Tästä nauttivat juoksijat, pyöräilijät ja tällaiset koirankävelyttäjät.

Rantaa pitkin hilppastaan takaisin ulkoilumajalle.

Tämän lenkin pituus on vähän päälle kuusi kilometriä.



Polku oli mukavan vaihteleva, maisemat kauniita ja nyt sääkin suosii kulkijaa.