perjantai 7. heinäkuuta 2017

Aakenustunturi, Moloslaenkierros

Yksi Äkäslompolon mahtavista tuntureista on Aakenus.
Se on sellainen pitkänomainen, vähän kuin ylipainoinen banaani. Korkeimpana kohtana kohoaa Moloslaki (530).

Me aloitimme kipuamisen Aakenukselle Totovaaran pirtin P-alueelta.
Kuten kuvasta näkyy, sieltä pääsee aika monelle reitille.

Valitsimme tästä tarjonnasta Moloslaenkierroksen, jonka pituus 11 km sopii hyvin päiväretkeksi.








Lähdimme Totovaaran pirtiltä sinistä reittiä ylös oikealle tunturin kylkeen.

Sitten kiipesimme tunturin yli Moloslehon porokämpälle.

Lopuksi palasimme oranssia reittiä Vasalaen kautta takaisin autolle.

Alkumatkasta kuljettiin kotvanen tovi ihan tasamaata.

Tai taitaa tuossa jo olla pientä nousua.
Kävelyn edetessä noustiin koko ajan vaivihkaa.
Opasteet olivat kyllä kunnossa.






Mikä mahtaa olla tämä oranssi mönjä puun oksassa? Jonkinsortin sieni?

Koivunrunko on viimeiseen asti koittanut pitää pintansa mahtavia voimia vastaan.

Vaan lopulta se reppana rusahti halki.




Päivä oli aurinkoinen, mutta osa polusta oli kuin sateen jäljiltä.







Vähitellen metsä harveni ja puut kutistuivat.



Samalla myös maisema avautui.

Tuolla horisontissa möllöttää Levi.

Lumillekin päästiin näin kesäkuun puolenvälin tuntumassa.
Suuri osa reitin tästä kohdasta kulki kivikossa, eli rakassa.



Polku ikäänkuin rakastui.
Onneksi oli kunnon popot jalassa.



Pitkospuita rakastava koira tosin hilppasi avojaloin.


Viikkoa aikaisemmin täällä oli helleaalto, joka sulatti lumia. Vaan ei ihan kaikkia.

Kartan mukaan lähistöllä oli lähde. Mietimme, mahtaako se näkyä maastossa.



Itse lähdettä emme huomanneet, mutta yhtäkkiä kuljimme aivan ihanassa lehdossa yllättävän isojen puiden keskellä.

Tämä oli varmaankin lähteen tekosia.



Tarkoituksenamme oli pitää evästauko Lentokonekodalla, mutta se olikin poltettu. Harmi.
(Myöhemmin selvisi, että Metsähallitus oli polttanut kodan korjauskelvottomana kesällä -16. Kiitos tiedosta seita).

Pidimmekin vain pienen tuumaustauon ja jatkoimme taivallusta.

Tässä Junkeri, josta edesmennyt kota oli saanut nimensä.

Lentokoneen raato on koristanut Aakenuksen rinnettä jo 70 vuotta.
Hylyn tarina on niin mielenkiintoinen, että nappasin koko jutun tähän.

Klikkaa kuva isommaksi, niin näet lukea.





Levi kohoaa maisemasta.

Ja sitten kiivettiin korkeammalle....


... ja noustiin ylemmäksi...
... kohti retken lakipistettä.
Tämä ei tietenkään ollut Aakenuksen huippu, vaan matalampi kohta, josta polku johdatti meidät tunturin yli.

Kohti Moloslehon porokämppää.

Ja evästaukoa.
Tälläpuolen tunturia avautuvat toisenlaiset maisemat.

Pallastunturin luminen rinne näkyy selvästi.
Kivikossa kipuamisen jälkeen oli huumaavan helppoa astella liki siloista alamäkeä.

Pian oltiinkin taas pusikossa.

Polut olivat kovin märkiä, mikä ei kyllä menoa paljoa haitannut.
Pitkospuut johdattivat kohti porokämppää.

Ihan hyvä niin, sillä alkoi jo tosissaan olla nälkä.
Porokämppään oli asettunut edellisen yön märässä teltassa viettänyt lapsiperhe, joten tyydyimme vilkaisemaan ovelta pikkuruista sisätilaa.

Päätimme evästellä pihapiirin laavulla.

Mutta kas, se olikin poltettu.




Palasimme pitkosten lämpimimpään kohtaan ja pystytimme lounastarjoilun siihen.

Onneksi reitillä ei ollut kuin pari muuta kulkijaa.

Ihan hauskan ja ravitsevan tauon jälkeen suuntasimme nokat takaisin kohti korkeuksia.

Eli jatkoimme pitkostettua reittiä Vasalakea kohti.
Kohtalaisen hyväkuntoisia pitkospuita oli joutuisaa kävellä.

Niiden loputtua alkoi vakavampi nousu.
Pian olimmekin jo niin korkealla, että juuri kulkemamme osuus näkyi viivana maastossa.
Maisemat komistuivat ja kulkureitti hankaloitui.








Vasalaen opasteelta oli enää muutama kilometri Totovaaran P-paikalle.

Täällä ylhäällä oli taas mahdollisuus tehdä lumipalloja.







Kivikon halki vei polku alamäkeen.

Kivikon loputtua kulkeminen oli taas taivaallisen helppoa.

Moloslaenkierros on tosiaankin vain 11 kilsaa. Ne eivät ole helppoja kilometrejä, mutta ehdottomasti kulkemisen väärtejä. Meillä kävi hyvä säkä korean kelin kanssa. Oli näkyvyyttä ja mahdollisuus pitää taukoja yllättävissä paikoissa.

Vielä olisi yksi tarina tulossa Äkäslompolosta....

2 kommenttia:

  1. Mukava nähdä Aakenuksen maisemia kesäasussaan. Olen ollut tuolla vain syksyllä ja talvella.

    Sen poltetun Lentokonekodan alarinteestä olisi löytynyt lähde, n. 30 metriä kodan raunioilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei taas! Mahtaa Aakenuksella olla erilaista talvikeleillä.
      Meidän kartta taisi olla aika viitteellinen tuon lähteen suhteen. Ens kerralla parempi onni :)
      t.Tiina

      Poista