tiistai 30. toukokuuta 2017

Alkukesä Apparalla

Viileähkön kevään jäljiltä kaikki ovat vähän hitaalla.

Otin kameran mukaan tavanomaiselle kävelylenkilleni ympäri Ahvenistonjärven.

Mahtaako löytyä mitään kuvattavaa?

Tuomi sentään kukkii.

Kuin myös tämä keltainen, rypsi tai rapsi.









Metsäorvokki piilotteli heinikossa, kaino kun on.

Ketunleipä on yksi lemppareistani. Siitä tulee aina mieleen lapsuuden kesien kaivomatkat.







Ketunleivän kukkien väri on välillä enemmänkin sininen.

Kuusenkerkät ne vasta myöhässä ovatkin!

Tosin heti kun tulee lämmintä ne venyvät senttitolkulla.



Ketunleivissä kauniita ovat myös lehdet.


Apparanjärven päässä näkymä on vielä aika paljas.

Ihan pian järvi on melkein näkymättömissä.





Mustikka kukkii.



Ja niin kukkii ahomansikkakin.
Tämä heppu on jo askeleen tai kaksi edellä muita.
Poimulehti virittelee kukintoaan.

Se panostaa lehtiensä koreuteen enemmän, kuin kukkien.
Vanha kanto pursuaa elämää.










Mustarastas kulki polkuni poikki.
Kaveri oli ymmärrettävästi hyvin kiireinen.


Kylmänkukat ovat jo kukkimisensa kukkineet.

Tänä vuonna ne olivat tosi myöhäisiä, ja kuihtuivatkin nopsasti.

Pihlaja kasvattaa yhtä aikaa lehtiä ja nuppuja.

Pihlajan kukkien imelä tuoksu osuu yleensä yhteen koulujen loppumisen kanssa.

Miten mahtaa käydä tänä vuonna?

torstai 25. toukokuuta 2017

Maratonkävelyn suunnittelua


Ihan alkuun oli pakko laittaa kuva Apparan kylmänkukista, jotka lopultakin kukkivat!

Asiaan: alkaneen kesän -17 aikana on tarkoitus juhlistaa maamme juhlavuotta kävelemällä yhden päivän aikana maraton.

Olemme alkuvuoden miettineet osavaa reittiä. Nyt lähdimme kolmistaan tsekkaamaan Rengon maastoa.
Sillä silmällä.

Suuri osa havittelemastamme taipaleesta seuraa Hämeen Ilvesreittiä.

Ajatuksena on kirmata tuo 42,2 kilometriä Hämeenlinnan ja Rengon välillä.
Ajatus on sinänsä hieno, sillä näiden kahden välillä on pelkkää metsää.

Ongelma, tai oikeastaan vain lisäpähkäilyä vaatii se fakta, että kilometrejä ei kuitenkaan ole kuin vähän päälle 15.
Tutkailemamme osuus näyttää paikoin hämäävän hyvältä.

Vähänkäytetty metsäautotie olisi ehkä mukavinta käveltävää.
Renkolaisilla on joku ihme tarve somistaa Ilvesreitti vanhoilla maatalouskoneilla.


Osa maratonista kulkisi hakkuualueen halki.

Tämäkin on helppoa ja tasaista tallustettavaa. Näin kuumana päivänä aika hikistäkin ilman varjoisaa kohtaa.







Lisää farmareiden hylkäämää antiikkia.

Tämä on kyllä aika hupaisa.

Reitti jatkuu oikeinkin houkuttelevana.

Korkeuseroja ei ole ja tanner on helppoa askeltaa.
Myös tällainen sammalmetsä sopii hyvin.
Sitten tutkaillaan laavulle vievää polkua.

Tämä onkin kivikkoisempaa ja vaatii tarkempaa tossua.
Muutoin mukava osuus jäänee pois lopullisesta reitistä, sillä tällaisessa maastossa on hankala väsyneenä taivaltaa.
Suon laidassa, vielä joten kuten käyttökunnossa, on vanha partiolaisten laavu.

Pysähdymme eväiden pariin.
Tärkeä osa maratonkävelyn suunnittelusta koskee tietenkin muonitusta.

Tuolloin repun tulee olla hyvin kevyt, lähes painoton.
Basilika-mozzarellasalaatti painaa ihan liikaa.
Ruuan tulee olla energiapitoista ja hyvin sulavaa.

Bocadillo con Tortilla olisi hyvä vaihtoehto, mutta jaksaisiko sitä kantaa repussaan?

Ei, kyllä syöminen täytyy järjestää fiksummin.
Varmaan turvaudumme hämeenlinnan ja rengon ravintolatarjontaan.



Vielä sapuskaakin tärkeämpää lienee oikea ja riittävä nesteytys.
Kaakao + suklaa... tuplasti parempi...

Tuo sininen kipponen on pitkospuita rakastavan koiran. Kumpikaan niistä ei pääse maratonille mukaan.


Tässä puu, joka on panostanut kestävään perustukseen, eli mahtaviin juuriin.

Maratonkävelyn ajankohta on vielä auki. Se tiedetään, ettei näihin metsiin ole astumista kun hirvikärpäset heräävät.

Ennen sitä siis.
Viehkoa harjannetta kulkiessa reittisuunnitelma maratonille alkaa muotoutua.
Valitsemamme maasto kelpaa, mutta vielä jossain välissä täytyy käydä tsekkaamassa reitin itäinen osuus. Josko sekin olisi yhtä osavaa.

Sittenkö kävellään Hämeenlinnan ja Rengon väliä, kunnes 42,2 km tulee täyteen?

Mahdollisesti.




maanantai 22. toukokuuta 2017

Pyhä-Häkki: luontokatsaus taskukoossa

Pyhä-Häkin piipahduksemme (11.5.17) osui siihen toukokuiseen viikkoon, joka oli ennätyskylmä.

Tirppalintujen liverryksen sijasta vedimme pipat korville ja nautimme lumi- ja raekuuroista.

Pyhä-Häkki on pikkuruinen (vain 13 neliökm). Se on tunnettu omin nokkineen kasvaneista metsistä. Sellaiset kiinnostavat aina.

Kiersimme Kotanevan polun, jonka pituus on huimaavat 6,5 kilsaa.
Kansallispuiston P-paikalta pääsee alueen kaikille poluille.
Me kävelimme Kotanevan, eli Kotajärven polun vastapäivään, jotta pitkän ajomatkan jälkeen yhyttäisimme eväspaikan nopeammin.

Aika pian olisimme päässeet suo-osuudelle. Olimme just kolme edellistä päivää tarponeet Salamajärven soita, joten nyt valitsimme kuivan maan polun.

Se oli vaihtelua meille, soissa uitetuille.
Alueen polut olivat mukavan leveitä ja helppokulkuisia.
Täällä ei helposti pääsisi eksymään.

Opastetauluissa ei ollut valittamista.

Erityisen hienoa oli, että P-paikka oli merkitty tauluihin selkeästi, eikä jollain salanimellä, jonka unohtaa oitis.






Ennen Kotajärven keittokatosta kuljettiin halki suon, joka on kesällä varmaan aikamoinen viidakko.

Pitkokset olivat onneksi kohtalaisen hyvässä kunnossa.




Täällä ei ole aikoihin kirves heilunut.

Eikä moottorisaha surrannut.

Kotajärven keittokatos oli esimerkillisen siisti ja suojasi hyvin ajoittaisilta lumi- ja raekuuroilta.
Tässä sopi lämmitellä kuin istuskelisi takkatulen ääressä.




Aikas pitkän lounastauon jälkeen polku houkutti jatkamaan taivallusta.





Pyhä-Häkin maasto oli mukavan kumpuilevaa.

Nousut olivat kuitenkin maltillisia, eivätkä juuri nostaneet hikeä pintaan.

Ehkä, jos olisi ollut lämpöisempi...

Erittäin hyväkuntoiset pitkospuut johdattivat Kotanevan halki.

Tällaisia oli ilo astella.
Tässä puiston osassa oli vahva talousmetsän tunnelma.

Mutta pian taas päästiin sekalaisempaan korpeen.
Äkkinäinen lumikuuro pöllähti hetkellisen poutaisen jakson jälkeen.
Lämpötila vispasi auringonpaisteen ja lumimyrskyn välillä.

Vaan onneksi ei satanut silkkaa vettä, joka olisi kastellut kulkijat.

Vähän kyllä harmitti, että kylmä kelin takia linnunlaulua ei juuri kuultu.

Metsä oli hiljainen, kuin talvella ikään.









Kuuluisa Vanha iso puu kuoli kesällä 2004 lähes viisisataavuotiaana.
Sen syntymävuodeksi on arvioitu 1518.
Kuinkahan monta vuotta se vielä seisoo tolpillaan? 20? 50? 100?

Sen kelottunut pinta oli kuin samettia. Lämmintä samettia.



Uusi iso puu oli vielä vahvasti hengissä.
Sen syntymävuodeksi oli merkitty 1641.

Retkemme lähestyi loppuaan.
P-paikan yhteydessä oli pieni info-piste. Siellä pääsi tutustumaan mm. metsäpalojen vaikutukseen isojen puiden elämässä.

Tämä honka oli aikoinaan elänyt läpi peräti kuusi metsäpaloa.

Pyhä-Häkki oli oikein mieluisa kokemus. Pienuudestaan huolimatta se oli monipuolinen, kuin taskukokoon tiivistetty eteläisen suomen luonto.