lauantai 12. marraskuuta 2016

Äkäslompolo: Pirunkurun Tähtipolku

Äkäslompolon Tähtipolku on sellainen reitti, että siitä kantsii laittaa kartta nähtäville.

Kartan pointti ovat nuo sinisen reitin korkeuskäyrät.

Kokeneet tunturinkulkijat tuskin sävähtävät, mutta tällainen ensikertalainen on innoissaan.

Retki alkaa Kesänkijärven P-paikalta.

Aurinko on juuri nousemassa Kellostapulin takaa. Kello on siis osapuilleen 9.30.

Kierretään reitti vastapäivään.
Tähtipolun pituus on kahdeksan kilsaa ja sen reittimerkki on aikas selkeä. Tuollainen tähti.

Näitä merkkejä ei ole kovin taajaan, mutta tällaisella hyvällä kelillä eksymisen vaara on kohtalaisen pieni...


... tunturissa sää voi kyllä vaihtua nopsasti, muistuttavat kokeneemmat.


Polku seurailee kauniin Kesänkijärven rantaa pari kilometriä.

Lämpötila on nollan kieppeillä.



Ja mieli reipas.



Kohtsillään tullaan opastepylväälle.

Tästä voisi valita myös Hillapolun, joka kiertää järven.

Me suuntaamme vasemmalle, kohti Pirunkurua.






Aluksi noustaan maltillisesti metsäpolkua.

Lunta on vain nimeksi, joten se ei haittaa kulkua.




Vaan sitten alkaa varsinainen Pirunkuru.

Mistä lienee saanut nimensä.





Rakka-kivikon nousu näyttää hurjalta ja vaivaloiselta.

Just sellaista se onkin!

Oikeasti kivet olivat suht liikkumattomia, eivätkä kovin liukkaita.

Mutta kyllä tämä oli hikinen rupeama.
Puolivälin katse taaksepäin.

Aurinkoisena alkanut päivä on sumun peitossa.



Niin se käy, se kelin muutos.
Vaan Pirunkuru ei ole vielä ohi.

Muutaman kymmenen askeleen jälkeen takana näkyy sentään pilkahdus Kesänkijärvestä.

Kylläpä se onkin kaukana alhaalla.
Vielä pari hikipisaraa ja nousu loppuu.

Tämä ei ole aivan Kesänkitunturin lakea, mutta piisaa meille kyllä mainiosti.

Kintut kiittävät tasamaasta.
Näkyvyys täällä ylhäällä ei ole kovin hyvä.

Reittimerkkeinä on parimetrisiä tolppia, jotka erottuvat justjust lumen ja sumun keskeltä.

Onneksi.










Kun tasainen ja kalju osuus loppuu, näkyy sumun keskellä liikettä.

Siellä laiduntavat sumuisten tuntureiden porot.

Kun lähdemme laskeutumaan lievää alamäkeä, seuraavat porot tarkasti jokaista liikettämme.

Vasta kun olemme selkeästi kääntäneet niille selän, ne jatkavat ruokailuaan.
Vähitellen polunpielen kasvillisuus rehevöityy ja puut alkavat näyttää puilta.

Polkua ei varsinaisesti näy, täytyy vain kulkea tolpalta tolpalle.
Puut kasvavat ja muuttuvat metsäksi.

Niiden lomasta pilkottaa Tahkokurun laavu.
Pitkospuita rakastava koira ja sen lumipallotassut. Voi, voi.



Tällainen nollakeli on just pahin lumenkerääjä. Muutama pakkasaste olisi piskille helpompi.

Onneksi verkkarit estävät lumen kerääntymisen vatsakarvoihin.
Nuotio syttyi helposti.

Vaikka se tässä näyttääkin vaisulta, niin tuota pikaa roihahti kunnon notski ja päästiin makkaran paistoon.

Kaakaokupposen ääressä toipuu mukavasti Pirunkurusta.
Kuukkeli tuli salamana osingoille.

Se lenteli nuotion ympärillä innokkaasti ja istahti välillä tarkastelemaan eväitämme.

Vaikka se onkin tosi rohkea ja tuli ihan liki, ei kamera tahdo pysyä sen vauhdissa. Tuloksena on tuollainen kaukolaukaus.
Tahkokurun laavulta jatkuu pitkä alamäki, joka päättyy oikeastaan vasta parkkipaikalla.

Nyt ei ole polulta eksymisen vaaraa.

Metsä on satumaisen kaunis.
Silloin tällöin täytyy poistaa lumet tassuista, muuten kävely autolle on helppoa.


Ja kuten jo arvasitkin: Pirunkurulle täytyy palata vielä joskus lumettomaan aikaan!



Vielä olis pari juttua Äkäslompolosta....




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti