sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Barcelona: Park Guell

Katalonialaisella arkkitehdilla Antoni Gaudilla (1852-1926) oli unelmia. Yksi niistä koski uudenlaisen, täydellisesti luontoon sulautetun asuntoalueen rakentamista Barcelonan pohjoisosaan.


Gaudin mesenaatti Eusebi Guell osti tarkoitusta varten kuuden hehtaarin alueen ja antoi Gaudille 1910 vapaat kädet toteuttaa itseään.

Alueelle piti tulla 60 huvilaa, mutta yleisö ei innostunutkaan ajatuksesta, joten vain viisi taloa valmistui.

Puiston sisäänkäynti on varsin korea.

Mosaiikein koristellun patsaan keskiössä hulmuaa Katalonian lippu.
Tästä salamanterista on tullut yksi Barcelonan tunnuksista.
Pikkuruisia tällaisia löytyy jokaisesta matkamuistobutiikista.
Sen kanssa on messevää päästä samaan kuvaan!
Salo de les Cent Columnes, eli sadan pylvään sali. Oikeasti pylväitä on kyllä "vain" 86.
Tästä pylväiköstä oli suunniteltu alueen tori.
Sadan pylvään sali kannattelee tasannetta, jota kiertää 150 metrinen penkki.
Mosaiikkia on riittänyt tännekin yllin kyllin.

Mielestäni tämä on puiston helmi!

Kun alueesta ei tullutkaan huvilakylää, siitä muodostui sen sijaan outo puisto täynnä kiehtovia käytäviä.

Tai omituisia, ihan miten vaan...

Luonto ja Gaudin rakennelmat sulautuvat hyvin yhteen.

Tämä lienee ollut myös Gaudin perimmäinen ajatus.

Katalonialaisen kitaran soinnut kaikuvat kauniisti kivisistä pilareista.










Park Guellin korkeimmalta kohdalta on hieno näkymä yli Barcelonan kohti merta.

Kuvan keskellä Sagrada Familia hapuilee kohti korkeuksia.


Itse olin aavistuksen pettynyt vietettyäni päivän Gaudin unelmien hautausmaalla.
Mutta toisaalta: tunnen nyt entistä enemmän sympatiaa arkkitehtuurin suurinta menninkäistä kohtaan.


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Lars Monsen ja pari neuvoa vaeltavalle

Lars Monsen on Norjan lahja kaikille extreme-vaeltajille. Lähes kaikki tunnistavat tuon kylmän kestävän, nälkää tuntemattoman partasuun. Ja kuinka monta kirjaa hän onkaan julkaissut?

Jotkin niistä inspiroivat vaeltajia, jotkin ovat kiireessä ja epäilemättä toimittajien painostuksessa julkaistuja.

Tässä kirjassaan Monsen paljastaa kaikki salaiset konstinsa erämaassa pärjäämiseen.

Tai sitten ei.
Kirja on varmaan tehty tilaustyönä. Monsen lienee kasannut sen muutaman luppohetkensä aikana, juuri ennen seuraavaa oikeaa vaellustaan.

Tai sitten saunan lauteilla parannellessaan edellisen retken paleltumia.
Ei silti sovi kieltää, etteikö kirjassa olisi hyviäkin ohjeita ja neuvoja. Kyllä niitä on!
Monsen on polkunsa kulkenut ja hangessakin nukkunut.
Monet ohjeista vain ovat ylen ylimalkaisia ja avautuvat vain kokeneille vaeltajille.
Keltanokat eivät voi noudattaa kaikkia Monsenin ohjeita.
Olisiko niin, että kirjoittajan oma kokemus erämaasta ja extreme-retkeilystä olisi sumentanut hänen käsityksensä meidän sunnuntai-hiippareiden taidoista, varustuksesta ja ennenkaikkea kestokyvystä?
Tämä kirja on hupaisaa välipäivän lukemista.
Se sisältää sivukaupalla itsestäänselvyyksiä, jo koettuja asioita, mutta toisaalta myös epämääräisiä ohjeita. Tai ohjeita, joita noudattamalla vähemmän vaeltanut ajautuu ojasta allikkoon.

Monsen lienee toimituksellisista syistä lyhentänyt, tiivistänyt ja rapauttanut neuvojaan meille vähemmän kokeneille vaeltajille.

Voi Lars mihin olet alentunut!

Sinä sentään kannat vaeltavan Norjan soihtua Cecilia Skogin ja Alexander Gammen kera.




No. Kaiken tämän kiukuttelun jälkeen uskon, että tästä kirjasta löytyy käyttökelpoisia tipsejä vaeltajille. Kunhan soveltaa niitä omaan todellisuuteensa.


Minulle vaan ei monikaan tärpännyt.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Aulanko pakkasessa


Aulanko, se toinen Hämeenlinnan helmistä, on pakkasen kourissa.

Sää kuulemma lauhtuu lähipäivinä, mutta se ei paljoa vaikuta nyt pakastavaan -20 asteeseen.

Aulangon puistometsässä on hyvin hiljaista. Näkymä ankkalammelle on huurteinen, mutta omalla kylmällä tavallaan kaunis.

Hiljaisuus on tietenkin hämäävää: puisto on täynnä elikoita, jotka vain piileskelevät pakkasta paossa.
Penkki ei houkuta istumaan lammen äärellä.

Palataan asiaan toukokuussa...
Aulangon tornin juurella oleva näköalatasanne on sekin omassa rauhassaan.

Muutamat jalanjäljet hangessa paljastavat, että joku täällä on käynyt pakkasillakin.
Lusikkaniemi tammikuisessa auringossa.
Näköalatasanteen kaidekin on huurteessa.

Vähän niinkuin kuvaajan varpaat...
Ja siinä törröttää puistometsän kohokohta: Aulangon torni.

Sekin on tukevassa huurteessa, mutta tämä tuskin on sen ensimmäinen kerta "kohtalaisessa" pakkasessa.

Oikeastaan se on talvella vielä komeampi, kuin suvisäässä.

Keväällä ja kesällä täällä kuhisee kaunista maisemaa kaihoavia ihmisiä.

Nyt, juuri nyt, olisi tarjolla mahtavaa nähtävää!

Torni on suljettuna, mutta sen ihan ekalle tasanteelle pääsi kuvaamaan lumista maisemaa.


Mannerjään sulamista odotellessa...
Joutsenlammella oli kesällä draamaa: laulujoutsenet hyökkäsivät lammen Janne- ja Aino-joutsenien kimppuun. Janne haavoittui pahasti ja jäljelle jäi vain Aino.

Kuinka sininen onkaan Suomen talvi!


Tämä temppeli nököttää ihan viimeisenä, kun ajetaan autolla pois Aulangon puistometsästä.

Sen nimi on Ruusutemppeli.


...niitä ruusuja tässä kaipaavat lähes kaikki toisetkin...

tiistai 19. tammikuuta 2016

Talvi, se pakollinen vuodenaika ennen kevättä

Tämä talvi alkaa olla jo voiton puolella, luojan kiitos. Enään runsas kaksi kuukautta lunta ja pakkasta.

Tai mistä sitä tietää: ehkä edessä on vielä neljä kuukautta lumitöitä, liukkautta ja kerrospukeutumista.


Tällä hetkellä puutarhani on pakkasen vankina. Lumottu huvimaja käpristelee hyytävässä viimassa.

Umpijäässä olevat ruukut odottavat ja odottavat lämmintä multaa, pulleita siemeniä ja uusia taimia.

Yhdessä ruukuista talvehtii mansikka. Viime talvesta se selvisi, miten mahtaa käydä nyt?


Kesästä näkevät unta jäätyneet lyhdyt.
Kesästä unelmoivat huurteiset kasvit.

Villiviini muistaa kesän valon ja lämmön läpi pimeän talven.
Hieman sivummalla, jäisessä kukkapenkissä, pioni kerää voimia uutta hurmosta varten.

Vielä pitää malttaa, vielä pakkanen paukkuu viisikymppisen juurakon päällä.
Huvimaja elää talven koetuksissa menneen kesän muistoilla.
Ja uuden odotuksessa.



Kuten niin moni muukin....




torstai 14. tammikuuta 2016

Barcelona: Sagrada Familia

Siinä se nököttää,  Barcelonan kuuluisin rakennustyömaa: Sagrada Familia.
Se on legenda paljon ennen valmistumistaan, ja arvaan, ettei sen koskaan anneta valmistua.



Sagrada Familian rakentaminen alkoi 1882 (joidenkin tietojen mukaan 1883). Alunperin siitä suunniteltiin sovinnaista goottilaista katedraalia, mutta kun Antoni Gaudi pääsi rakennustöiden ohjaksiin, sovinnaisuus sai kyytiä.


Gaudi omistautui lähes täysin katedraalinsa rakentamiseen. Hän kyllä tiesi, ettei se valmistuisi hänen elinaikanaan, mutta ehkä juuri se ajatus sai hänet luomaan jotain elämää suurempaa.
Katedraalin pylväikkö on kuin aurinkoa kohti kasvava metsä. Pylväät haarautuvat luonnollisesti ja tutun oloisesti.

Melkein odottaa lintujen suihkivan latvuston keskellä.
Valolla on katedraaleissa suuri merkitys. Ensimmäiset goottilaiset olivat vielä aika pimeitä, kuten Pariisin Notre-Dame.

Kun rakennustekniikka kehittyi, saatiin katedraaleihin enemmän ja enemmän valoa.

Barcelonan Sagrada Familia on valon juhlaa!

Gaudi asui kirkon rakennustyömaan kopissa elämänsä viimeiset 16 vuotta. Katedraalin rakentaminen oli hänelle pakkomielle ja hän erakoitui ja ränsistyi, koska ei paljon muusta välittänyt.

Kun Gaudi jäi rautiovaunun alle 74-vuotiaana 1926 ja kuoli, häntä ei tunnistettu, vaan luultiin miksi lie kiertolaiseksi.

Kun hänen henkilöllisyytensä viimein selvisi, tuli koko kaupunki hänen hautajaisiinsa.



Antoni Gaudi on haudattu kirkon alttarin alla olevaan kryptaan.

1936 anarkistit tuhosivat Gaudin tekemät kirkon piirustukset, ja rakennustöitä jatkettiin vasta 1952.

Kukaan ei oikein tiedä, miltä valmiin kirkon tulisi näyttää.


Alttarin päällä kristushahmo tuntuu laskeutuvan laskuvarjolla.

Miksipä ei.
Tässä katedraalissa ei ole valosta puutetta.
Lukuisten värillisten ikkunoiden läpi virtaava auringon paiste värjää arkkitehtuurin ihailijan.
Sargada Familia on kuuluisa lukemattomista yksityiskohdistaan.

Tämä kilpikonna on selvästi meressä elävä, mutta se on päässyt kannattamaan kilvellään koko mahtavaa katedraalia.
Jos suinkin mahdollista, kannattaa ehdottamasti hilppasta hissillä torniin. Siellä venetsialaiset mosaiikit tuijottavat kaunista Barcelonaa.
Rakennustyöt jatkuvat ja jatkuvat. Vielä on torneja rakentamatta.
Joidenkin arvioiden mukaan Sagrada Familia valmistuu 2026, mitä en kyllä usko!
Keskeneräisyys on yksi tämän kirkon valttikorteista.




Katedraalin yhteydessä on mielenkiintoinen museo, jossa pääsee tutustumaan Gaudin ajatuksiin ja kirkon rakennusmenetelmiin.

Sagrada Familian portille kannattaa tulla ajoissa.

Et todellakaan ole ainoa, joka haluaa nähdä sen omin silmin.