keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Särkitunturin laella

Kun viime syksynä kiipesimme Muonion Särkitunturille, oli keli melkomoinen.

Kertomukseni siitä retkestä aloitin ihan samankaltaisilla kuvilla.

Säälittävää, mutta menköön.


Särkitunturin parkkipaikka on viehkon Särkijärven tuntumassa hieman hankalasti löydettävissä.






Ylös huipulle johdattaa "polku", jolta tuskin pystyy eksymään.



Ensimmäisenä yhytetään Särkivaaran laavu, vai kotako tuo on.

Se olisi oivallinen evästelypaikka, mutta me tähtäämme korkeammalle.








Laavun kohdalla on myös lampi, jonka kuvaaja on visusti jättänyt kuvaamatta.








Jatketaan reissua eteenpäin, ylöspäin.
Välissä on kyllä pari alamäkeäkin.



Nousu on helppoa ja kun katsahtaa taakseen, ei maisemassa ole valittamista.

Pallastunturi koristaa horisonttia.

Kiertelemme Särkitunturin lakea ennen ruokailuun ryhtymistä.


Kataja (?) kasvattaa marjojaan kivikon suojassa.



Nyt vihdoin näemme sen korean kansallismaiseman, joka syksyllä peittyi sumuun ja pilviin.

Laki nousee vain 492 metriin, ja siksi kasvillisuutta on melko paljon.





Herkkä kurjenkanerva ilahduttaa kauniilla värillään.



Sielikkö se vasta pieni onkin, mutta sitä kauniinpi.

Olin ihan täpinöissäni, kun hoksasin nämä tunturin kukat. Minulle ne ovat uusia tuttavuuksia.



Tunturin laella on useampi lampi.










Kurjenkanerva lienee tämäkin.

Suomuurain kukkii lumpareiden, kivikon ja kanervikon keskellä.
Tuolta nuotiopaikan takaa nousimme tunturin laelle.

Nyt olemme kiertäneet isoimman lammen ja alkaa tulla nälkä.

Särkitunturilla oli aikaisemmin kota, mutta se paloi.
Ehkä nuotiopaikka on sen jäänne?



Oikealla huussi hienolla näköalalla.




Paluumatkalla alaspäin pääsee nauttimaan komeista näkymistä.






Vielä viimeinen vilkaisu taaksepäin laen nuotiopaikalle.

Näin tyynellä kelillä se oli ihan passeli.

Aivan kuin polku johdattasi Pallakselle.

Välissä Särkijärvi.


Tunturien puut ovat kovia kokeneita, hurjan ilmaston runtelemia.

Yhdelläkään niistä ei ole suoraa runkoa tai ehjää oksastoa.

Silti ne elävät.

Sellaista on hyvä miettiä, kun arjen pikkuasiat kiristävät hermostoa.
Loppumatka autolle ei ole pelkkää alamäkeä, mutta kevyesti se kulkee.

Särkitunturi näytti meille parhaat puolensa. Kiitos.





Vielä tulossa pari juttua Äkäslompolon nurkilta....

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Kukastunturin huiputus

Äkäslompolon Kukastunturi on kuulemma ällistyttävän helppo huiputettava.

Väite täytyy tarkistaa.

Kävellään siis Karilasta tunturin laen kautta Kotamajalle evästelemään.

Aloitetaan retki Karilan Navettagallerian pihapiiristä. Siellä on P-paikka ja opasteet retkeilijöille.

Pian ylitetään hilpeästi virtaava Äkäsjoki mukavasti huojuvaa siltaa pitkin.
Reitti kulkee varsinaista baanaa. Tämä on tietenkin latupohjaa, kuten melkein kaikki Äkäslompolon polut.




Opastus on viimeisen päälle. Viime syksystä lähtien Ylläksen ja Äkäslompolon viitoitusta on uusittu moderninmpaan suuntaan. Vanhoja puisia viittoja on vaihdettu metallisiin. Myös niiden informaatiota on lisätty.

Lämpömittari on kiva ylläri.

Kyllähän tuossa lämpötilassa kelpaa tallustella.
Ikäänkuin salaa noustaa ylemmäksi. Mäkeä toki kokoajan kävellään, mutta hyvin loivaa.






Kunnes sitten yllättäen puusto harvenee ja polku jyrkkenee.

Varsinainen "yellow brick road".


Tässäkohdin alkaa hiki virrata ja läähätys lisääntyä.

Helppoahan tämä silti on.



Taaksepäin vilkaisulla näkyy vasemmalla Ylläs ja oikealla Äkäslompolo.
Juu, ei merkkejä kohtuuttomasta ponnistuksesta.

Kaukana pohjoisessa kuultaa Pallastunturi.

Välissä on monenmonta mäkeä, kuten tuo vasemmalla kohoava Äkäskero.











Lakea pitkin kulkeminen ei juuri rasita.
Onneksi sattui kirkas keli, sillä maisemat ovat kyllä kohdillaan.





Kukaksen (474) vieressä kohoaa hieman korkeampi Lainio (613) lumisine rinteineen.


Ja kun alamäki alkaa, on sekin maltillisesti laskeutuvaa, naurettavan iisiä.







Ylläksen laskettelurinteet ovat selvästi näkyvissä, vaikka lunta ei juuri enää ole.

Pitkospuita rakastava koira sopii oikein hyvin tällaiselle polulle.

Pian ollaan taas puuston keskellä.


Kotamajalle kuljetaan pienen suon poikki.

Sen taustalla nousee korkeuksiin Pyhätunturi.


Yksi Suomen monista.

Kotamajalla on sesonkiaikaan kahvila, eli nyt siis ei.

Pihapiiri on kuitenkin hyvin hoidettu ja kota sekä perushuussi löytyvät.
Pitkähkön evästauon jälkeen suunnataan takaisin polulle ja nokat kohti Karilaa.

Nyt ei reitillä ole suurempia korkeuseroja, tuollaista tasaisenoloista taaperrusta vain.




Jäkälä kukkii?


Kotamajalta takaisin Karilaan on kuutisen kilsaa ja se menee nopsasti vaivatonta ja kaunista polkua pitkin.

Tuossa tuokiossa ollaan taas Äkäsjoen sillalla.


Oliko Kukas helppo huiputettava?
No todella oli.

Tätä retkeä (13 km) on helppo suositella myös laiskemmalle kulkijalle.




Jatketaan Äkäslompolon nurkilta....