maanantai 18. kesäkuuta 2018

Pallaksen Taivaskeronkierros

Pallastunturin Taivaskeronkierros, tuo päiväretkien klassikko, on hyvä aloittaa Pallaksen Luontokeskukselta.
Sieltä saa myös lähikerojen kävelyreittien opaskartan ilman lantin lanttia.


Lisäksi opasteita eri reiteille on oivallisesti siroteltu polkujen varteen.



Ei sitten muuta, kuin mäkeen vaan!



Kurjenkanerva kukkii tunturin rinteillä isoina mättäinä.

Se on kyllä lumoavan värinen.





















Rinteen nousu on sujunut vauhdikkaasti ja taaksepäin vilkaisulla Luontokeskus ja Pallashotelli ovat jo varsin alhaalla.



Osa tästä polusta kuuluu legendaariseen Hetta - Pallas- vaellusreittiin.

Tuon reitin opasteet ovat puisia seipäitä, joita juuri ollaan uusimassa.

Tämä on sitä vanhempaa mallia.


Kuten kuvistä näkyy, on taivas kokolailla pilvessä. Se ei kuitenkaan harmita, sillä keli on myös lähes tyyni. Se ei ole lainkaan hassumpaa tunturin rinteellä.


Tauon paikka. Samalla voi ihailla koreita maisemia...

... tai kivikossa kasvavia outoja kasveja.

Onko tämä sammalta vai jonkin sortin ruoho?


Vanhan mallin opaste on vielä tavallaan pystyssä, mutta uusi on jo sen juuressa odottamassa omaa vuoroaan.

Reitti Hettaan jatkaa kohti pohjoista, mutta me käännymme länteenpäin suuntana Taivaskeron huippu.






























Tästä eteenpäin oppaina ovat sinipäiset pikkutolpat.























Idän suunnassa maisema on yllätttävän tasainen.

Raattama näkyy aika selvästi keskellä ei mitään.



Taivaskeron korkeudessa (809mpy) sytytettiin 1952 olympialaisten soihtu.
Täältä juoksutettu tuli sekoitettiin myöhemmin Kreikasta tuotuun liekkiin.

Semmoinen koktail.

Taivaskerolta laskeudutaan kohti Laukukeroa.

Samalla alhaalla olevat rakennukset tulevat taas näkyviin.
Onneksi jalassa on kunnon vaelluskengät, sillä matka jatkuu varsin kivikkoisena.
Tämä kesäkuinen hanki sulaa pikkuhiljaa niin, että Vatikurussa riittää vettä.











Laukukeron kainalossa kuljetaan hetki liki tasaisella maalla.



Taaksepäin vilkaisulla Taivaskerolta laskeutuva väylä näkyy ihan selvästi, vaikka sitä kulkiessa tuntui ettei siinä ole polkua ollenkaan.

Onnistuin saamaan jonkinlaisen kuvan keräkurmitsasta, vaikka kamera on pieni ja lintu nopea.

Keräkurmitsa on kahlaaja, joka pesii tunturien rinteillä.


Laukukerolla ovat Pallaksen laskettelurinteet.

Näin kesällä ne eivät ole kovin houkuttelevia.

Laskeudumme hankalakulkuista kivikkorinnettä.
Onneksi maisemat ovat edelleen kohdillaan.





Pikkuruinen sielikkö jaksaa ihastuttaa.






Luontokeskuksesta saatu kartta taskukäsittelyn jälkeen.



Taivaskeronkierroksella on mittaa 9 kilometriä.









Olisihan tuolla ylhäällä viihtynyt pitempäänkin, mutta onneksi tämä oli vasta viikon eka kävely (10.6.18).



perjantai 1. kesäkuuta 2018

Evo, Kotisten aarnialue

Evolla sijaitseva Kotisten aarnialue (232ha) on harvinainen keidas eteläisen suomen talousmetsien piirityksessä.

Siellä ei ilmeisesti ole kirves heilunut yli 100 vuoteen ja osa puustosta on yli 300 vuotiasta. Alueen historiasta on olemassa lukuisia eri tulkintoja.

Me lähestyimme aarnimetsää Saarijärventien suunnasta. Tie on rahvaalta suljettu, mutta sen alkupäähän voi hyvin jättää auton.

Lyhyen kävelyn jälkeen poikkesimme tieltä hetkeksi ihmettelemään taukopaikkaa, jolle oli rakennettu puolen tusinaa seisomakorkeuden pöytää.

Tämä on varmaan tarkoitettu retkeilijöille, joiden kintut eivät kaipaa istahdustaukoa.


Ehkä joku lukijoistani tietää selityksen moiseen?

Seuraava ihmetyksen kohde oli entinen metsikkö, joka näytti siltä, että siellä on kuvattu vähintään Tuntematon sotilas, ja siksi räjäytetty puut puolivälistä poikki.

Mistähän tässäkin on ollut kysymys?





Siirryimme pian pois metsäautotieltä ja Kuolemankalliota sivuten suuntasimme kohti Valkea-Kotinen järveä.




Aloimme olla aarnialueen sydämessä ja metsä teki meille kaupunkilaistöppänöille jekun.

Karttaan merkitty polku katosi mysteerisesti. Jouduimme kiertämään monen monta kaatunutta puuta, eikä siihen muuta tarvittu.

Maastossa oli polunpätkiä, jotka varmaan olivat paikallisten sorkkaeläinten, mutta joiden seuraaminen vain sekoitti meitä vielä enemmän.

Oikeastaan se ei hirveesti haitannut, sillä ympärillä oleva metsä oli kuin sadusta.





Aikamme ilakoituamme turvauduimme karttaan, kompassiin ja lopulta myös kännykän sijaintipalveluun.




Näiden apuvälineiden yhdistelmällä oikea suunta löytyi ja lähdimme reippaasti järveä kohti.




Edelleen ilman polkua.



Kun oikea polku lopulta löytyi, oli Valkea-Kotinenkin jo silmäin alla.





Ensimmäinen ajatukseni oli, että UFO oli laskeutunut aarnimetsän järveen...

No oikeasti se oli vain jonkinsortin tutkimusasema.
Sen seurana metsän kätkössä oli pieni konttilabra.



Kiersimme järven pohjoisen kautta.


Matkalla törmäsimme majavien pesään, joka selvästi oli hyljätty.


Oli silti hauska tietää, että moiset otukset arvostivat aluetta.






Hieno näyttö talttahampaiden tehosta.

























Puolukka kukki hirveellä vimmalla.

Tulossa hyvä marjavuosi?




Näitä hyvin pureskeltuja tynkiä oli pitkin rantaa.









Ne eivät tosiaan olleet kovin tuoreita.





Tämä hieno kelo oli pakko kuvata, vaikka tiesinkin, ettei sen mahtavuus tulisi pienen kamerani kuvassa esille.

Tästä tuli mieleen Pyhä-Häkin Vanha Isopuu.

Järven itäisellä rannalla pääsimme kohtalaisen vanhoille pitkoksille.



Vaikka ne heiluivat ja ontuivat, oli niillä kulkeminen mukavaa vaihtelua.

Valkea-Kotisen eteläpuolella on suo, jota vahtivat moninaiset tutkimukselliset elementit.



Kuin omituisten otusten kerho.






Meillä alkoi jo olla lounas mielessä ja suunnistimme kohti Lapinkalliota.



Hienon metsän keskellä kohosivat upeat kalliot.




Ennen ylöspäin kiipeämistä tsekkasimme jyrkimmät kohdat alhaaltapäin.





















Kallion päälle kiipeäminen oli vain pieni haaste retkellämme.



Kallion päällä puolukat kukkivat kuin viimeistä kesäpäivää.

Nämä ovat jonkin metsäkanalinnun jätöksiä, eikö vain?

Niitä oli tosi paljon, vaan tietoni eivät riitä otuksen tunnistamiseen.



Aurinkoisella kallion huipulla oli hyvä pitää pitkä lounastustauko.

Kaasukeittimen avustuksella saimme lämpimän aterian.
Sekä kahvit + kaakaot.



Hyttysetkin tykkäsivät seurastamme.

Tämä hämmentävä ovaali oli kallion päällä olevassa kivenjärkäleessä.

Aluksi se näytti aivan ihmisen tekemältä, mutta taisi oikeasti olla vain hieno kuvio kiven kyljessä.






Hyvin levänneinä ja masut täynnä laskeuduimme Lapinkalliolta ja suuntasimme Iso-Ruuhijärven kautta autolle.


Polkumme vain sivusi Iso-Ruuhijärveä.
Sen rehevä ranta loisti kauniina.





Retki Evon synkmetsään oli kiehtova ja aika yllättäväkin.

Saimme nauttia upeista metsistä yhdeksän kilometrin verran.

Hieno päivä!