Huristimme vaihteeksi Evon metsiin polkuja tallaamaan. Auton jätimme Koveronjärven pienelle parkkipaikalle. Sinne jouduimme ajamaan hieman pitempää ja mutkaisempaa reittiä sillä Keltaojan silta oli edelleen remontissa.
Ajatuksena oli kävellä Karhulenkki, mutta koska se oli pituudeltaan vain vähän päälle kuusi kilometriä niin pitihän sitä hieman pidentää.
Karhulenkki on tuossa kartassa vihreällä. Me kiersimme oman lenkkimme myötäpäivään ja saimme sen pituudeksi noin 11,5 kilometriä.
Retken aluksi kävelimme Koverolta jonkin matkaa tietä pitkin saavuttaaksemme Kivelänahontien.
Sitä seuraten pääsimme opasteiden äärelle.
Tolpalta lähdimme kohti Tarusjärveä. Aluksi pääsimme mukavan pitkille pitkospuille.
Kymppilaavulla pidimme suklaapatukan pituisen tauon ja tarkastelimme reittisuunnitelmaamme. Samalla lisäsimme hieman hyttyskarkotetta sillä noita vihulaisia oli tosi paljon liikkeellä. Pitkähihaista ei oikein voinut pukea sillä sää oli liki helteinen.
Kymppilaavulta pääsi jatkamaan matkaa kun lähti kulkemaan polttopuiden suuntaan.
Sitten seurailimmekin tuttuja ilveksen tassunjälkiä.
Evolle tyypillisesti kuljimme tämän tästä myös metsäautoteitä pitkin. Onneksi ne olivat varsin metsittyneitä.
Ohdakkeiden komeat kukat houkuttelivat metsänokiperhosia.
Seuraavassa risteyksessä törmäsimme polkureitin opasteeseen. Eikös tuo ole melkein sama kuin jos maanteiden risteyksessä viitat osoittaisivat " maantiereitille " ?
No kartan avulla suoriuduimme oikeaan suuntaan eli kohti Tarusjärveä.
Kävelimme monimuotoisessa metsässä ja välillä myös pieniä pätkiä soratiellä. Aurinko pilkahteli pilvien takaa ja tyyni ilma villitsi hyttysiä.
Lopulta päädyimme Iso-Taruksen rannalle ja Ruplahden nuotiopiirille. Voimassa oli metsäpalovaroitus joten tyydyimme pussimurkinaan.
Tämä oli mukava paikka ihastella järvimaisemaa ja lepuuttaa kinttuja. Keitimme jälkkäriksi kaasulla myös kahvit ja kaakaot.
Kun tuli aika jatkaa matkaa pääsimme upiuusille pitkoksille ja saimme ihan pienen hetken kulkea myös rantaa pitkin.
Olisi ollut hauskaa kävellä pitempikin matka veden äärellä mutta polku johdatti meidät takaisin metsän siimekseen.
Vilkkaasti virtaava puronen toi oman säväyksensä metsän äänimaisemaan.
Sen jälkeen alitimme voimalinjan.
Karhulenkin opasteet oli sijoitettu niin että kulkemastamme suunnasta niitä oli hieman haasteellista seurata. Vain yhdessä kohdin lenkki oli opastettu molempiin suuntiin. Kartan avulla selvisimme kiperimmistä risteyksistä.
Kävelimme välillä sankassa kuusikossa, välillä männikössä.
Olisi ollut aika kiva jos reitin varteen olisi osunut toinenkin sopuisa taukopaikka. Muutama penkki kauniimmissa kohdin olisi mahdollistanut pienet lepohetket.
Keltainen mäkikuisma kukki avarilla paikoilla runsaasti.
Monien mutkien ja maltillisten mäkien jälkeen tulimme isomman tien varteen. Sen viereinen järvi oli Vähä-Kelkute.
Kelkutteen Savottakämpän komea portti ei auennut autoilijoille mutta kävelijä saattoi pujahtaa laajan pihapiirin penkille lepuuttamaan kinttujaan. Istuimme tässä sen verran että saimme kaivettua repuista virkistävää juotavaa.
Lyhyen tauon jälkeen kävelimme ihan pikkaisen autotietä ja livahdimme sitten takaisin metsään polkureittiopasteiden mukaisesti. Tarkistimme toki kartasta ettemme kulkeutuisi ihan väärään suuntaan.
Nyt olimme päivän viimeisellä osuudella ja kuljimme kosteikkojen poikki aika kuluneita pitkoksia pitkin.
Viimein saavutimme Koveron Vorokki-laavun. Se olikin kauniilla paikalla kallion päällä.
Tästä meillä oli jäljellä vain lyhyt alamäki autolle.
Kierroksemme Evon metsässä oli siis noin 11,5 kilometrinen. Saimme kulkea vaihtelevassa maastossa ilman suurin korkeuseroja. Ruplahden taukopaikalla Tarusjärven rannalla oli mukava istuskella, samoin kuin alkumatkan Kymppilaavulla. Reitille olisi toivonut myös muita mieleenpainuvia kohokohtia.
Toisaalta kesäinen metsä on aina retken arvoinen.
