Mallorca 8 : kierros Port de Sóllerin kukkuloilla

 

Mallorcan viikkomme jatkui uudella retkellä. Sääennuste lupaili ajoittaista sadetta, joten tämän päiväinen kävelymme suuntautui turvallisuussyistä hieman alavimmille maille. Tälle polulle pääsi suoraan majapaikastamme Port de Sóllerista mikä sekin oli mukavaa.

Kiersimme kartan ympyrälenkin vastapäivään.

Rannan tuntumasta lähtevä Cami del Camp de sa Mar vei meidät oikean polun päähän. Päivä oli pilvinen ja saattoi tuossa muutama pisarakin tippua. Ei se meitä haitannut, olimme varautuneet.

Lähdimme opasteelta Deian ja Muletan suuntaan. 

Edellämme kulki saksalainen retkue joka käveli oikein rivakasti, mutta kohta jo seisoi melkein paikoillaan. Otimme ekassa ylämäessä kunnon spurtin ja saimme ohitettua koko poppoon.

Reitti nousi hyvän matkaa, välillä jyrkemmin välillä ei. Ikiaikaiset oliivipuut reunustivat polkua. Sanovat että osa puista oli ainakin tuhat vuotta vanhoja.

Reitin varrella oli muutama portti joista sopi toki kulkea kunhan muisti sulkea portin jälkeensä. Näin vapaina laiduntavat elikot pysyivät siellä missä pitikin.

Kohta olimme nousseet jo niin korkealle että rinteeltä avautui hieman sumuinen maisema Port de Sólleriin.

Viime vuonna yritimme kahdesti reitin varrella sijaitsevaan kahvilaan siinä onnistumatta. Olimme molemmilla kerroilla liikkeellä väärään aikaa. Tällä kertaa kahvilassa oli yksityistilaisuus joten huono onnemme senkun jatkui.

Kivinen polku vaihtui soratiehen ja tulimme risteykseen. Jatkoimme Deian suuntaan.

Opaskartta kertoi sijaintimme.

Soratie vaihtui asfaltiksi jolla oli pikkasen myös autoliikennettä.

Mallorcan vuoristoteillä kiemurteleva pyöräilykisa olisi seuraavana lauantaina ja osa teistä suljettiin sen ajaksi. Saimme itse tutustua kisoihin kun samaisena lauantaina suuntasimme lentokentälle.

Vaan sitä ennen oli vielä monta kävelypäivää jäljellä...

Son Mico on näillä seuduilla vaeltelevan paras ystävä. Paikan sitruunamarenki-piirakka hakee vertaistaan. Son Mico löytyy Capella de Castellon jälkeen mäen päältä.

Maisema Son Micon terassilta ei tällä kertaa ollut järin aurinkoinen. Sateen takia Son Micon sisätilat oli poikkeuksellisesti avattu retkeilijöiden käyttöön. Aurinkoisemmalla kelillä kahviteltiin vain ulkopöydissä.

Sitruunamarenki-piirakan jälkeen laskeuduimme takaisin asfalttitielle ja etsiydyimme paluumatkalle. Nyt polkumme lähti hieman hämäävästi Corazon-hotellin takapihalta. Opasteet olivat kyllä ihan kunnossa.

Hotellin ohitettuamme pääsimme mukavasti rullaavaan alamäkeen. Sääkin alkoi pikkuhiljaa kirkastua.

Ainakin hetkeksi.

Yksityisen piha-alueenkin läpi sai kulkea kunhan muisti käyttäytyä. Ja mehän muistimme.

Kapoinen polku vaihtui oliivipuiden katveessa kulkevaan asfalttitiehen. Hetken astunta oli tosi kevyttä kun ei tarvinnut koko aikaa katsoa mihin jalkansa laittaa..

 

Sóllerin laakso on kuuluisa sitruspuistaan ja niitä olikin mukavasti siellä täällä. Kummasti kaikki aidan vieressä kypsyneet appelsiinit olivat kadonneet.

Seuraavasta risteyksestä läksimme kohti Port de Sólleria. Samalla pääsimme taas kapoisemmalle polulle joka kulki mukavasti kumpuillen.

Ite-taiteen kohdalla olimme jo miltei kiertäneet ympyrämme. 

Port de Sóllerissa satavuotias ratikka oli aloittamassa kipuamistaan Sólleriin. Pikkasen oli taas vettäkin ilmassa. Ennen hotellia poikkesimme vielä maukkaalla lounaalla.

Päivän aikana kävelimme vähän päälle 11 kilometriä hienoissa maisemissa. 

Seuraavasta päivästä oli luvattu aurinkoisempaa...

Mallorca 7 : Cuberin patoaltaalta Sólleriin

 

Vuoden tauon jälkeen palasimme Mallorcan poluille. Hotellimme oli Port de Sóllerissä kuten aikaisemminkin. Sieltä pääsee mukavasti Tramuntana-vuoriston vaelluspoluille.

Koska lomaviikkomme sääennuste oli aika vaihteleva päätimme ensimmäisen päivän auringonpaisteessa suunnata Cuberin patoaltaalle. Sieltä lähtee huikea polku Biniaraixin rotkon ( Barranc de Biniaraix ) kautta Sólleriin. Sateella tuon kulkeminen olisi aika riskaabelia. 

Taksi Port de Sólleristä maksoi osapuilleen 40 euroa.

Retkemme oli osa Tramuntanaa halkovaa GR 221-reittiä joten opasteet olivat kunnossa.

Ensin kuljimme patoaltaan reunaa. Altaassa näytti olevan viimevuotista vähemmän vettä. Sää täällä ylhäällä oli aurinkoinen mutta aika vilakka. Onneksi repuista löytyi pitkähihaista.

Saimme kulkea myös pitkin patorakennelmaa.

Taakse jäi Puig Majorin tutka-asema. 

Väylä kulki leveänä ja helppona keskellä lampaiden kellojen kilkatusta. Joka puskassa tuntui olevan määkijöitä. Toisinaan noita karvapalloja näki myös tiellä.

Ohitimme pitkänmatkalaisille tarkoitetun Refugi de Cuberin.

Kohdalle osuvat portit oli syytä jättää siihen tilaan missä olivat olleet : joko kiinni tai auki. Useimmiten kiinni.

Edessä kohosi Puig de l´Ofre. Tuon huipulle kulkisi myös opastettu polku. Vaan me jatkoimme omaamme täällä hieman alempana.

Hienoista ylämäkeä kulkeva reitti sukelsi hetkeksi metsään jossa pidimme pienen huilitauon. Täällä ilman täytti erilaisten lintujen liverrykset.

Puiden varjossa ylämäki muuttui hieman totisemmaksi.

Kun lopulta astelimme metsästä pois oli patoallas jäänyt jo kauaksi taakse.

Tulimme uusien maisemien äärelle ja kipusimme kalliolle näköalojen toivossa. 

Kaukana alhaalla näkyi määränpäämme Sóller ja meren rannassa majapaikkamme Port de Sóller. Niiden takana siinsi sininen Välimeri.

Ei hassumpi paikka hymyillä kameramiehelle.

Tästä alkoi koko loppumatkan kestävä alamäki vaikkemme vielä olleet rotkossa. Välillä polku oli helppokulkuista, välillä sai astella tarkasti kivien keskellä.

Näistä kuvista ei näy että reitillä oli paljon vastaantulijoita. Kymmenet pitkänmatkan taivaltajat isoine reppuineen hikoilivat rinnettä ylös. Oli toki myös kaltaisiamme päiväretkeläisiä kevein kantamuksin.

Useiden mutkien matkassa oli hyvä että opasteet olivat kohdillaan.

Yllättävän vehreän alppimaiseman jälkeen pääsimme kurkistamaan Biniaraixin rotkoon. 

Kohta kulkisimme tuota polku pitkin.

Ja niin lähdettiin laskeutumaan rotkon seinämää. Välillä polku oli leveämpi, välillä ei. Huikeiden maisemien katselua varten oli syytä pysähtyä ettei kupsahtaisi kalliolta.

Moisesta varoitettiin monikielisesti.

Kalliot ympärillä olivat hienon oransseja. Ja jyrkkiä.

Kivetys oli vuosikymmenten ( vai vuosisatojen ? ) kulutuksessa kulunut varsin sileäksi ja oli näin kuivallakin kelillä aika liukas. Sateella tämä olisi luistinrata. Oli silti ilo kävellä serpentiiniä alaspäin. Ylöspäin kulkevilla hiki virtasi.

Vastaantulijoita oli paljon, osa kulki nelivedolla.

Välillä tuntui että jokaisen polun mutkan jälkeen edessä oli entistä hienompi maisema.

Ja niin taisi ollakin.

Rotkon alapäässä ylitimme useamman sillan, mutta yhdenkään alla ei virrannut vesi. Ilmankos Cuberin allaskin oli ollut niin kuivillaan. Viime vuonna täällä oli sentään pieni vesiputous.

Kohta olimmekin jo vehreämmällä seudulla. Papupuu teki jo satoa.

Leveä väylä johdatti Biniaraixiin. Opaste opasti Sóllerin suuntaan. Viimevuonna emme löytäneet suorinta reittiä, mutta nyt olimme ottaneet paremmin selvää kaduista ja kujista ja kuljimme hienosti Sóllerin keskustaan.

Carrer de sa Lluna toi meidät lopulta Sant Bartomeun juurelle. 

Aukion laidasta löysimme mukavan lounaspaikan vaikka sunnuntain kunniaksi väkeä oli paljon liikkeellä ja pöydät täysiä.

Sóllerin ja Port de Sóllerin välillä liikennöi yli satavuotias ratikka. Matkataksa oli noussut viimevuodesta eurolla ja oli nyt 9 euroa per pää. Tällä aikuisten possujunalla oli mukava lasketella retken päätteeksi meren rantaan.

Retki Cuberin patoaltaalta Sólleriin on noin 12,5 kilometrinen. Rotkoa pitkin laskeutuminen ottaa pitkän päälle kinttuihin mutta silti tätä reittiä on helppo suositella. Reitin maisemat ovat ainutlaatuisia ja paikoitellen kuin sadusta.