Sallan Ruuhitunturin kierros on yksi alueen mielenkiitoisimmista. Se lähtee Luontokeskuksen, eli Poropuiston pihalta. Samasta Luontokeskuksesta voi napata mukaansa alueen eri reittien ilmaiskarttoja, kuten tuon kuvassa olevan.
Kiersimme reitin myötäpäivään ja Suunto-urheilukello kertoo suunnilleen missä mentiin. Oli tulossa helteinen päivä.
Parkkipaikan nurkalla oli nippu opasteita. Sallassa oli panostettu oikealla polulla pysymiseen ja viittoja oli pääsääntöisesti tarpeellisissa kohdissa.
Alkumatkasta reitti kiemurteli Poropuiston takapihalla, kunnes lähti kohti Pirttivaaraa. Matkalla ohitettiin Tammakkolampi, jossa lienee paljon tammakoita.
Sallalaiseen tapaan seurasimme taas sinisiä reittimerkintöjä.
Osin samaa polku käyttivät Midnight Runin juoksijat 2.7. Matkoina heillä oli 10 ja 24 kilometriä.
Nousuvoittoinen polku johti aika uusiin ja pitkiin rappusiin, joissa oli huomioitu myös vaeltavat piskit. Ritiläaskelmat kun eivät sovi koirien tassuille. Puiset kaiteet piilottivat aika hyvin nuo metallihäkkyrät.
Portaiden yläpäässä oli huilauspenkki, josta kiitämme. Olimme jo aika korkealle ainakin tuosta Tammakkolammesta.
Vaan eipä nousu vielä tähän päättynyt.
Olimme kivunneet jo aika matkan lisää kun näköalatasanteelle opastettiin reippaan kokoisella kyltillä.
Täältä näkikin jo paljon kauemmaksi eli ihan Venäjän puoleisille Sallatuntureille.
Kuljimme halki Pirttivaaran suojellun metsän ja sen myös huomasi puiden koosta. Hienoinen ylämäki jatkui koko ajan. Se oli kuitenkin helppoa käveltävää näin kauniilla polulla. Isot puut myös varjostivat sopivasti kuumalta auringolta.
Pian eteemme tupsahti uusi mukava näköalapaikka. Näitä uudenkarheita tasanteita ei ollut missään kartoissa, mutta ne kyllä kertoivat että täällä halutaan kulkijoiden viihtyvän.
Täältä näkyivät hienosti Pieni Sallatunturi ja Iso Pyhätunturi.
Lopulta olimme ylittäneet Pirttivaaran ja kohtalainen alamäki toi meidät soratielle. Reitti jatkui heti sen toisella puolen. Opasteet olivat jälleen oikeilla kohdin.
Pienen tasaisen osuuden jälkeen lähdimme taas kiipeämään. Ja nyt siis itse Ruuhitunturille.
Välillä kuljettiin kivikossa, välillä asteltiin pitkoksilla. Tämä oli monipuolinen reitti.
Ruuhitunturin laki pilkotti johonkin polun mutkaan ja sen päällä nököttävä näkötorni tuntui olevan aivan käden ulottuvilla.
No ei se kyllä oikeasti ollut.
Varsin korkealla tunturin rinteellä tulimme isolle suolle. Sen takaa pilkisti Pieni Sallatunturi.
Kohta olimmekin Ruuhitunturin taukopaikan nurkilla. Tulimme polkujen risteykseen tuolta Poropuiston suunnalta. Takana oli siis vähän päälle viisi kilometriä. Hikisiä, mutta mielenkiintoisia.
Ruuhitunturilla on talvisesongin aikaan kahvila, mutta nyt se oli tietenkin harmillisesti kiinni.
Pidimme päivätuvan nuotiopiirillä paussin ja söimme isommat eväät pois. Onneksi tässä oli edes hieman varjoa ja tunturin tuulikin vilvoitti oloa.
Olisi ollut mahdollisuus myös killua taustan riippumatossa, mutta olimme saaneet jo aika paljon aurinkoa, joten se jäi nyt väliin.
Ohitsemme käveli vain muutama retkeilijä ja yksi poro, eli mitään ruuhkaa ei tälläkään reitillä ollut.
Istuskelun jälkeen lähdimme kohti tunturin lakea ja näkötornia. Ei muuta kuin mäkeen vaan.
Puiden kunnosta näki että olimme jo aika korkealla. Talvien lumet, jäät ja tuulet olivat nitistäneet monen puun latvuksen.
Viimeiset 400 metriä olivat jyrkempää mäkeä, kuten arvata saattaa.
Ja niin saavutimme päivän tavoitteen.
Täällä ylhäällä kävi aikamoinen puhuri. Ajoittain pelkäsin että se nappaa kameran kädestäni.
Hienoa maisemaa riitti jokaiseen ilmansuuntaan, sillä Ruuhitunturi kohoaa 472m mpy. (+ muutama lisämetri tornin ansiosta). Tornissa olisi viihtynyt pitempäänkin jollei vihainen tuuli olisi repinyt kaikkea mihin tarttui.
Laskeuduimme huipulta samaa polkua kuin nousimme ylös. Nyt kulkija ymmärsi myös nauttia polun maisemista.
Ohitimme Ruuhitunturin päivätuvan ja muut rakennukset ja tulimme polkujen risteykseen. Tästä lähdimme laskeutumaan kohti Hangasjärveä.
Alkoi loiva ja pitkä alamäki, mikä sopi oikein hyvin kintuillemme. Paikoin polku oli aika kostea, mutta kyllä kuljettavissa.
Täältä avautuivat uudet maisemat. Katseella oli paljon tilaa. Rento alamäki jatkui ja jatkui.
Jossain vaiheessa polku vaihtui pehmeäksi latupohjaksi. Yksinäinen, arka ja utelias poro kävi moikkaamassa meitä.
Pieni Sallatunturi kohosi horisontissa hieman ennen kuin laskeuduimme Hangasjärven tasalle.
Lämpömittari kertoi helteen laadun. Tosin tuo oli ollut jonkin aikaa suorassa auringon paisteessa.
Aivan kuten mekin.
Pitkosten jälkeen saavutimme Hangasjärven laavun.
Mikäpä oli huilatessa kiikkustuolissa kauniin järven äärellä.
Pidimme laavun varjossa lyhyen tauon.
Yksi pariskunta tuli jälkeeni keinumaan tuolissa, mutta eipä täälläkään juuri muita kulkijoita näkynyt.
Laavulta lähdimme Sallatunturin suuntaan ja kotvasen tovin kuluttua eli seuraavasta risteyksestä Poropuistoa kohti.
Maasto oli edelleen vaihtelevaa ja sallalaisten huumorintaju putkahteli polun varrella.
Jossain kohdin opasteet olivat hukassa ja polussa risteyksiä, mutta silloin täytyi vain luottaa sinisiin reittimerkkeihin. Tuolla vasemmalla ylämäessä pilkotti yksi. Sinne siis.
Kauniskatseinen poro tupsahti eteemme mutta kun me väistimme sitä, jatkoi se lunkisti matkaansa.
Kontiolammen laavulla huilasimme ihan pikku hetken. Tämä oli kyllä hyvin sijoitettu taukopaikka.
Mistä lienee kysymys kun männyllä on villapaita?
Nuo mystiset kodat liittyivät Poropuiston liikeideaan. Ehkä.
Tänne rakennettiin myös ihan uusia mökkejä. Ilmeisesti sarjatuotantona. Jostain lähteestä selvisi, että mukana oli hollantilaista rahoitusta.
Ja ihan pian olimme retken lähtöpisteessä eli Sallan Kansallispuiston Luontokeskuksen pihalla. Täältä aloitimme päivän retken. Nyt kävelyn lopuksi poikkesimme keskuksen kahvilassa virvokkeilla.
Sallan Ruuhitunturin kierros oli makea käveltävä. Reitti oli mielenkiintoinen ja päivän aikana oli paljon nähtävää. Ylämäkeä oli paljon, mutta ei sitä muuten pääse tunturin laelle.
Kiersimme reitin myötäpäivään ja se tuntui meistä juuri oikealta. Näin alku oli nousuvoittoista ja loppu väsyneillä kintuilla helppoa.
Päivän aikana kävelimme noin 17 kilometriä, mikä oli aika hyvin helteisessä tunturimaastossa.
Vaikka itse sanonkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti