Salla : Salmijoen kuru ja Kalliojärvi

 

Salla-viikkomme viimeiseksi retkeksi jäi piipahus Salmijoenkurulla ja Kalliojärvellä.

Ajoimme tietä nro 82 Sallasta Kemijärven suuntaan muutaman kilometrin ja yhytimme opastetun soratien kurun suuntaan. Viimeiset 7 kilometriä parkkipaikalle olivat aika monttuisia ja vaativat keskittynyttä ajoa. Onneksi autossamme on kohtalainen maavara.

Kävelimme ensin Salmijoenkurulle ja sitten Kalliojärvelle. 

Sallatunturiltakin kulkee tänne opastettu reitti. Se on pituudeltaan noin 12 kilometriä suuntaansa. Tälläkin kertaa tyydyimme tähän lyhyempään piipahdukseen.

Retki alkoi leveällä väylällä joka onneksi ennen pitkää vaihtui metsäpoluksi. Reitti oli tietenkin merkitty sinisellä koskapa olimme Sallassa. Sää oli taas synkän pilvinen muttei vielä kunnolla satanut.

Hetken kuluttua nousimme mäen päälle katsomaan maisemia ja sitten laskeuduimme Salmijoen äärelle.

Tämä on yksi hienoimmista nuotiopiirin paikoista tällä reissulla... ja monella muullakin.

Salmijoen yli pääsi yllättävän tukevaa siltaa pitkin. Kivet sillan alla olivat mielenkiintoisen värisiä ja muotoisia.

Kävelin pienen matkaa joen toisella puolen.

Täällä Salmijoki yltyi oikein putoukseksi.

Ihailimme hienoa maisemaa ja veden kuohuntaa. Istahdimme myös hetkeksi laavulle mutta sitten hyttysarmeija hoksasi meidät ja oli aika jatkaa matkaa.

Kävelimme takaisin parkkipaikan nurkalle ja lähdimme sitten kohti Kalliojärveä.

Aluksi kävelimme mukavaa polkua mutta sitten reitti siirtyi soratielle. 

Olihan tuota helppo kulkea muttei kovin mielenkiintoista.

Kun taas pääsimme polulle oli se aika vaikeakulkuista. Kosteassa säässä kivikko oli tosi liukasta.

Onnekkaasti loppuosa reitistä oli helpompaa ja kulki hienolla harjanteella.

Kun saavutimme sillan alkoi rankkasade. Ei tuo hirveästi haitannut sillä olimme jo ihan liki Kalliojärven autiotupaa. 

Itse tupa oli kovin pimeä mutta sen terassi oli hyvin suojassa sateelta. Tässä oli ihan kiva syödä päivän eväät. Onneksi emme olleet ajatelleet paistella makkaroita.

Sadetta riitti kohtalaisen pitkään, mutta loppuihan sekin aikanaan.

Kun sade loppui lähdimme paluumatkalle ja saatoimme hieman ihailla maisemiakin. Kalliojärvi on nimensä veroinen.

Paluumatka kulki samaa väylää kuin tullessa. Nyt vältimme liukkaan kivikkopolun siirtymällä hieman aikaisemmin soratielle. Kulkiessamme mietimme miksi se oli rakennettu niin tavattoman leveäksi.

Kun viimeinen polkuosuus ennen autoa alkoi päätin napsia kuvia metsän pienemmistä ihmeistä. Sateinen sää tuntui sopivan niille oikein hyvin.

Päivän retken pituus oli noin 9 kilometriä. Salmiojankuru on hieno retkikohde. Olemme nähneet sen nyt kahdesti sadesäällä. Ehkä vielä joskus osumme paikalle kun aurinko paistaa.

Kalliojärven taukopaikka on upeassa maisemassa, mutta hieman harmitti pitkä soratiellä tallustelu.

Paluumatkalla vuokramökille poikkesimme vielä Sallan Sota- ja jälleenrakennusajan museossa syömässä kampanisut ja tutustumassa ajatuksia herättävään näyttelyyn.

Tähän retkeen päättyi viikkomme Sallassa. Muutamasta sadekuurosta huolimatta Sallan reitit olivat mainioita käveltäviä ja veikkaan että palaamme näihin maisemiin vielä uudelleen.

Oulanka : Kanjonin kurkkaus

 

Oulangan kansallispuiston pohjoisin osa kuuluu Sallaan, joten on aivan loogista Salla-viikolla piipahtaa myös siellä.

Tällä kertaa valitsimme Oulangasta retkikohteeksi Kanjonin kurkkauksen. Ympyräreitit ovat aina mukavia ja vallankin näissä maisemissa. 

Kävelimme kierroksemme suosituksen mukaisesti vastapäivään.

Opastus reitille alkoi heti parkkipaikan nurkalta.

Aluksi kierreltiin hieman metsämaastossa hakkuualueen liepeillä.

Kun reitti laskeutui alemmaksi pusikkoon seudun hyttyset äkkäsivät meidät ja saivat kävelemään hieman nopeammin.

Vilukko kukki kauniisti muiden kukkien jo kuihtuessa.

Ylitimme pienen harjanteen ja sitten laskeuduimme Kirkasvetisen rantapolulle. 

Täällä olisi ollut tarjolla nuotiopiiri hienolla paikalla mutta me istahdimme vain hetkeksi.

Kirkasvetisen jälkeen alkoi nousu. Nuo askelmat olisivat olleet paljon helpompia kulkea jos niissä olisi ollut se hiekkatäyte joka niissä lienee joskus ollut. No kyllähän tuossakin kulki.

Ja niin alkoi kanjoniin kurkkailu. 

Oulankajoki virtasi villinä ja vapaana kaukana alhaalla, mutta ympäröivien kallioiden ansiosta sen pauhu oli aika mahtavaa.

Nousimme vielä ylemmäksi ja saimme uuden kuvakulman kanjoniin.

Laskeuduimme hetkeksi alemmaksi ja sitten kiipesimme taas ylemmäksi.

Täältä avautuivat ehkä kaikkein komeimmat maisemat.

Paljon tallattu polku seuraili kanjonin reunaa miltei koko Kanjonin kurkkauksen ajan.

Vielä noustiin yksi portaikko mutta täällä ei enää ollut maisemaa joen suuntaan.

Savilammen autiotuvan terassilla pidimme hyvin ansaitun evästauon. Sen aikana alkoi vesisade joten istuimme vielä hieman pitempään odottelemassa sateen loppumista.

Olimme suunnitelleet retken jatkamista riippusillan toisen puolen kallioille. Sade ei kuitenkaan ottanut loppuakseen joten hylkäsimme tuon ajatuksen.

Kävimme vain kävelemässä hienon sillan päästä päähän.

Sitten jatkoimme merkityn reitin seuraamista takaisin parkkipaikalle. Tätä osuutta kävelevät myös Karhun kierroksen kulkijat.

Kun tulimme veneille rakennetun laskurakennelman kohdalle päätimme oikaista retkeä sen verran että nousimmekin jo tästä parkkipaikalle vievälle tielle.

Loppumatka kulki leveää ja tasaista väylää pitkin.

Kanjonin kurkkauksen pituudeksi on ilmoitettu 6 kilometriä, mutta Suunto-kellon mukaan kävelimme kilometrin enemmän. 

Tätä reittiä on helppo suositella. Polku on hyvin merkitty ja portaikotkin suurin piirtein kuljettavissa. 

Oulangan kanjoni kallioineen ja villinä virtaavine vesineen on hieno nähtävyys.