Kun sääennuste lupasi yhden aurinkoisen päivän monen suttuisen keskelle oli ihan pakko lähteä pienelle kävelylle. Kohteeksi valikoitui läheisyytensä ansioista Hämeenlinnan kuusikilometrinen rantareitti.
Auringon lisäksi ennuste lupaili myös kohtalaista pohjoisen puoleista tuulta. Siksi päätin kiertosuunnaksi myötäpäiväisen. Näin tuuli olisi takanani reitin itäisen puolen pitkällä avoimella suoralla.
Jätin auton linnan leikkikentän parkkipaikalle. Aluksi ohitin linnan joka massiivisuudellaan hallitsee rantareittiä. Optisen harhan ansioita tuntuu kuin koko lenkki kiertäisi linnaa ympäri.
Pakkasta oli kymmenisen astetta ja pohjoisen tuuli tuntui poskissa kun ohitin linnan ja hieman sen jälkeen Museo Militarian. Varjossa kulkeminen ei juurikaan lämmittänyt.
Kaupunginpuistossa Puistokomitean paviljonki pilkotti rinteessä. Pian olisin sen alapuolella ja ainakin hetken auringossa. ja suojassa tuulelta.
Pian Puistokomitean paviljongin jälkeen ohitin laivalaiturin odotusmajan joka on onneksi säästynyt spraymaaleilta.
Laivalaiturilta kaupunkiin päin näkyi aurinkoa ja linnan profiili.
Rautatiesilta on Rantareitin pohjoinen kääntymispiste. Tosi sen jälkeenkin voi jatkaa pohjoista kohti ja silloin päätyy Aulangon hotellille.
Sillan jalkakäytävällä havaittiin syksyllä vaurioita. Kävelyä ei kokonaan tohdittu kieltää vaan muutamalla kymmenellä metrillä ei ole luvallista kulkea porukalla. Entä jos on kovin ylipainoinen tai työntää vauvanvaunuja tai taluttaa jättikokoista koiraa? Tai niitä kaikkia yhtä aikaa?
No ehkei tuo kuitenkaan ole kovin todennäköistä.
Sillan jälkeen lähdin kulkemaan reitin itäistä laitaa etelään. Tuntui hyvältä kääntää selkä hyiselle tuulelle.
En kulkenut leveämpää väylää vaan laskeuduin rannan tuntumaan. Täällä on esteetön nuotiopiiri ja laituri.
Ne ohitettuani jatkoin lumen alla piileskeleviä pitkoksia. Ja lopulta pääsin kunnolla aurinkoon.
Pitkospuiden loputtua nousin radan varrella kulkevalle leveälle väylälle.
Aurinko lämmitti mukavasti ja kylmä tuuli jäi selän taakse.
Reitin varrella on muutamia näköala- ja taukopaikkoja. Nyt ne olivat lumen alla eivätkä houkutelleet istahtamaan.
Ja onpa täällä myös ulkokuntosali. Jäljistä päätellen talvi ei estä näiden vempaimien käyttöä.
Sairion pienen uimarannan liepeillä veneet nukkuivat talviunta.
Pukukoppien valokuvat kertoivat miltä näillä kulmilla joskus näytti.
Pitkä aurinkoinen suora päättyi ja kulkuni vei minut Varikonniemen metsikköön.
Vanajaveden Vesikoiden rakennuksen nurkilta siirryin valtaväylältä sivupolulle.
Halusin päästä sille pidemmälle pitkospuuosuudelle.
Onneksi moni muukin oli halunnut pitkoksille sillä muuten en olisi niitä hangen keskeltä löytänyt.
Kuinka monessa kaupungissa voi seikkailla pitkospuilla aivan keskustan tuntumassa?
Lopulta palasin auratulle leveälle reitille. Täällä oli jäänteitä Varikonniemen aikaisemmasta käytöstä. Tänne perustettiin höyrysaha vuonna 1873 ja sen lopetettua alue oli puolustusvoimain varikkoalueena.
Vääjäämättä kulkuni johdatti nykypäivään.
Vielä pääsin kulkemaan halki Mahlianpuiston josta sai vielä kuvan linnasta ja hieman eri vinkkelistä kuin aikaisemmin.
Ylitin Vanajaveden, ohitin Rantakasinon ja aloitin loppusuoran linnan parkkipaikalle.
Nyt kuljin taas varjossa kohti pohjoista ja hyinen tuuli nipisteli poskia.
Tämän kuusi-kilometrisen Hämeenlinnan Rantareitin kävelin noin puolessatoista tunnissa. Pysähtelin tämän tästä kuvaamaan ja lumisilla pitkospuilla kulkuni oli aika verkkaista.
Tämä oli hyvin käytetty aurinkoinen sunnuntaiaamu.
