Koli-viikkomme aikana päätimme piipahtaa myös Patvinsuolla. Sinne ajaa Kolilta runsaassa tunnissa.
Jätimme auton Lahnalammin parkkipaikalle. Sieltä oli noin kilometrin kävely varsinaisen reitin alkuun.
Oli mukava päästä pitkästä aikaa oikeille pitkospuureiteille jotka eivät loppuisi muutaman askeleen jälkeen. Sää suosi meitä kävelijöitä ja hyttysiäkin oli vain nimeksi.
Suo oli täynnä viehkoja suokukkia. Ja aivan pitkosten vierestä luikerteli kyy kauemmaksi.
Ensimmäisen pitkososuuden jälkeen reitti kiemurteli hetken metsässä.
Ja sitten palattiin takaisin suon äärelle.
Ohitimme Nälämäjoen taukopaikan ja jatkoimme kohti Olkkosta.
Metsäosuuden jälkeen edessä oli taas pitkä pätkä pitkospuita.
Suopursujen tuoksu huumasi melkein tyynessä ja lämpimässä säässä.
Tupasvilla ei juurikaan tuoksu mutta on muuten hauska pörröpää.
Tällä suon ylityksellä ehti ihailla myös suon kauniita värejä.
Olkkosen jälkeen kuljimme taas hetken metsässä ja myös hienon naavapuuston läpi.
Pisimmällä pitkospuuosuudella maisema oli entistä avarampaa ja suokukat miltei peittivät puupolun.
Pitkospuiden risteyksestä oli enää muutama askel Terettiin. Tuo Kurkilahti puolestaan sijaitsee Suomujärven tuntumassa.
Täällä olikin käynnissä pitkosten uusiminen. Hieno homma. Uudet lankut oli aseteltu sievästi vanhojen viereen eivätkä ne haitanneet kulkua. Ja ne vanhatkin olivat vielä suht hyvässä kunnossa.
Ohitimme Teretin näkötornin. Kiipeäisimme sinne myöhemmin.
Laavulla pääsimme valmiille tulille makkaroitamme paistelemaan.
Oli kyllä hyvä lepuuttaa kinttuja syödäkin jotain. Olimme retken puolivälissä ja kääntöpaikassa. Takana oli noin 10 kilometriä taivallusta.
Makkaroiden jälkeen palasimme tornin juurelle.
Teretin näkötorni ei ole kovin korkea mutta se on etenkin lintuharrastajien suosiossa. Maisemaa riitti kyllä joka suuntaan.
Tornista laskeuduttuamme lähdimme paluumatkalle kohti Lahnalammia. Ei yhtään haitannut vaikka kävelimme samaa reittiä vastakkaiseen suuntaan. Maisemat olivat edelleen kohdillaan.
Vastaan kävellyt pariskunta kertoi nähneensä polun laidalla karhun kynsimän puun. Mutta vaikka kuinka tuijottelimme puita emme huomanneet moista. Patvinsuolla kyllä liikkuu karhuja mutta harvoin niitä näkee.
Pidimme vielä yhden evästauon kuumien juomien ja eväsleipien parissa. Kun ei ollut kiire minnekään saattoi istahtaa pidemmäksikin aikaa.
Kohta olimme taas puupolulla ja nyt seurassamme oli myös päivää paistatellut kyy. Sitä ei tuntunut haittaavan reitillä kopistelevat ihmiset. Mahtoiko olla ruokaa sulattelemassa.
Pakko myöntää että tuon kaverin jälkeen tuli tuijoteltua entistä tarkemmin mihin astuu.
Nälämäjoen taukopaikalla istahdimme vielä hetkeksi kokoamaan voimia viimeistä etappia varten.
Välillä tuntui siltä että koko tämä mahtava suo oli yhtä kukkaketoa.
Viimeinen kilometri käveltiin hiekkatietä parkkipaikalle.
Päivän retken pituus oli noin 20 kilometriä. Loppumatkasta alkoi askel jo painaa vaikka melkein koko ajan kuljettiin tasaisella, joko pitkospuilla tai metsäpoluilla. Patvinsuon maisemat ja kesäisen suon tuoksu helpottivat kummasti kulkemista.
Tämä oli hyvin käytetty päivä.
