maanantai 29. kesäkuuta 2015

Ryläys, vajaa vaaksa Kolilta

Kun Kolilla on nähnyt jo Ukko-Kolin, Akan ja muut tutuimmat vaarat, kannattaa vaelluskenkä suunnata Ryläykselle.

Herajärven Kierrosta taivaltavalle se on yksi retken kohokohdista, sananmukaisesti.




Satunnainen ryläyttäjä pääsee oikealle polulle parhaiten Jero-järven päässä olevalta parkkipaikalta.
Retken pituus on osapuilleen kuusi kilometriä, mutta korkeuserojen vuoksi se kyllä tuntuu pidemmältä... ainakin huonokuntoisesta.








Polku alkaa heti nousta. Ja pakkohan sen onkin, sillä Ryläyksen korkeus on 315 m.















Mahtimurkkupesä. Vaikka siinä kasvaa sammalta ja isompaakin kasvia, olivat murkut kotona ja tapansa mukaan duunissa.













Välillä toki kuljetaan tasaisempaa ja ihan alamäkeäkin.

Kalliot ovat komeita kivuttavia. Tällä reitillä seurataan sinisiä merkkejä, jotka ovatkin kallioilla tarpeen, sillä poluilla on tapana kadota kivisellä alustalla.
Pitkospuita rakastava koira istuu hyvin tähänkin maastoon.
Se täyttää syksyllä jo 10 vuotta, mutta pomppii poluilla kuin pentu konsanaan.
Ja ihan mielellään se välillä tassuttaa pitkoksilla.











Ajoittain kavutaan oikeinkin jyrkästi. Kuivalla kelillä lipsuminen on onneksi vähäisempää.
Välillä noustaa kalliota, välillä oikastaan suon poikki. Maisemat vaihtuvat kokoajan ja luonto on hämmentävän monipuolista.
Pitkoksista voi rakentaa myös rappuset.
Ryläyksen info-taulu on suon laidassa, nuotiopaikan ja kodan alapuolella.

















Nuotiopaikalta on näkymä äskeiselle suolle.




Puuliiterissä riittää poltettavaa.
Rakennuskompleksiin kuuluu myös sivummalla oleva huussi. Ja iso kota.









Nuotiopaikan takana on hylätty näkötorni. Harmi, ettei sitä ole viitsitty pitää kunnossa. (Lisäksi maassa lojuvat laudat ovat täynnä teräviä nauloja, huomauttaa koiranomistaja.)
Opastaulukin on nähnyt parempia päiviä. Kartta kannattaa aina pitää mukana, just tällaisten virkaheittojen opasteiden varalta.











Muutaman sadan metrin päässä on kuuluisa Ryläyksen kiviputous.
Putouksen huipulta avautuvat hulppeat maisemat Herajärvelle
Ja Jeron suuntaan. Jeron takana nousee Ukko-Koli omiin korkeuksiinsa.












Tässä vain kiviputouksen ylimmät musat. Omat taidot eivät riittäneet alemmaksi laskeutumiseen, sillä louhikko oli sekä jyrkkä, että kiivaasti laskeutuva. Kivet sananmukaisesti ryöppyävät rinnettä alas.

Kiviputous on 150 metriä pitkä ja leveydeltään 30 metriä. Se syntyi jääkauden aikana, kuten niin monet muutkin kiviyllärit.

Kiviputoksen alle oli mahdotonta laskeutua, mutta hieman sivummallakin kalliot ovat komeita.









Tämä on peikkometsää, täällä asuu maahisia. Aivan takuulla!
Ja sitten kivutaan itse Ryläyksen korkeimmalle laelle.
Huipulla olevan taulun mukaan laella olisi korkeutta 323m. Kolin kartan mukaan 315... onkohan tässä nyt toisiaan nokittamassa Kontiolahden ja Lieksan mittamiehet?

Täältä löytyy myös hyvässä kunnossa oleva näkötorni.










Sen huipulta katse kiitää Pieliselle asti. Tässä kohdin välissä ei ole korkeita vaaroja.
Kaikesta tästä kiipeämisestä ja tähystyksestä tulee nälkä!
Hyvin suppean ja täysin puolueellisen retkimuonien testauksen voittaja-ateria on tässä.
Täydellisen päivän täydellinen ateria valmistettiin ja nautittiin Ryläyksen isossa kodassa. Se on yllättävän valoisa, siisti ja viihtyisä.
Paluumatkalla polun liepeiltä, kivien kätköistä löytyivät nämä loppuun asti palvelleet patiinit. Mitä mahtoi tapahtua niiden omistajalle? Sukkasillaanko tuo jatkoi taivalta...?



6 kommenttia:

  1. Tiedätkö pääseekö Ryläyksen kaakkoispuolelta Ikosenvaaran tien päähän autolla? Tie tulee lähelle näkötornia eikä kartan mukaan tiellä ole puomiakaan. Tätä kautta voisi päästä myös huonojalkaisten kanssa käymään huipulla eikä kodallekaan tule kuin 800m.

    VastaaPoista
  2. Hei Asko! Nyt pistit hankalan kysymyksen. Itse nousin Ryläykselle pohjoisesta. Retkikartan (retkikartta.fi) mukaan Ikosenvaaran tie kyllä kulkisi näkötornin juurelle. Tosin siinä on sitten aikas hulppea nousu huipulle!
    t. Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävimme lopulta vieraidemme kanssa tänään Ukko-Kolilla ja Akka-Kolilla. Makkaranpaistoon ajoimme Likolahteen ja sieltä Rantatietä Ahveniselle. Pitää käydä katsomassa tuo em. tie joskus paremmalla ajalla.
      Lisäsin muutaman kuvan retkestä blogini facebook-sivulle www.facebook.com/tervastulia. Varsinaiseen blogijuttuun tuskin on riittävästi asiaa.
      Tuonne Ryläykselle voisi lähteä talvella käymään lumikengillä. Samalla voisi kuvata tykkyjä vähän erilaisessa maisemassa kun Kolin huipuilla. Myös kota houkuttelee käymään talvella.

      Poista
    2. Hei taas! Ryläyksen kota oli ainakin kesäkuussa priimakunnossa, siisti ja yllättävän valoisa. Suosittelen!
      t. Tiina

      Poista
  3. Pari vuotta sitte yritettiin Ikosenvuaran tielle, oli jo alussa hurjan jyrkkä, kivinen ja satteiden kouruille uurtama. Jiätiin etuvetolättänällä ensimmäiseen isompaan mäkkeen kiinni, pakittamalla piti palata alas notkoon ja ympäri piästiin just ja just.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitimme muutama viikko sitten päästä samaa kautta autolla mutta tien yli oli rakennettu lammashaka. Tien kohdalla oli kyllä portti mutta en viitsinyt ajaa siitä ilman lupaa, joten kiersimme Jeron parkkipaikalle ja kävelimme sieltä.
      Jalkavaivaisena ajattelin lyhentää kävelymatkaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Onneksi muutamaa päivää aikaisemmin operoitu kinttu kesti koko reissun myös toisesta suunnasta.

      Poista