Lopen Luutalammin nurkilla

 

Aprillipäiväksi luvattiin oivallista retkeilysäätä joten metsäänhän mekin sitten mentiin.

Ajelimme Lopelle Komioon ja tarkemmin Luutalammin nurkille.

Kiersimme lenkkimme vastapäivään.

Luutalammintie oli vielä suljettuna autoliikenteeltä joten jätimme biilin Pilpalantien varressa olevalle parkkipaikalle.

Tietä pitkin kävely ei haitannut vallankin kun liikennettä ei todellakaan ollut. Jalkain alla tuntui että tie oli vielä liian pehmeä isommalle autotrafiikille eli sulkupuomi oli aiheellinen.

Kun saavutimme tien puolenvälin pienen parkkipaikan livahdimme sen nurkalta tutulle polulle metsän siimekseen. Tästä olimme useasti menneet ja niinpä nytkin.

Polku kiemurteli hetken suon laidassa kunnes saavutimme Luutalammin eteläisen pään. Reitti jatkui paikoin aika kosteana mutta oli silti käveltävissä.

Lammin rannalla oli vielä hieman jäätä mutta kauempana pilkotti avovesi. Ja sieltä kaukaa kailotti telkkä tai jokin muu sorsaeläin kevään tuloa.

Lähdimme kiertämään lampea sen itäistä rantaa pitkin. Tämä on mukava polku joka kulkee aivan veden äärellä. Muutama märempi kohta ei menoa haitannut.

Eteenpäin vievät heiveröiset sillat vaativat tarkkaa askellusta mutta pääasiassa kulku oli keväisen kepeää.

Tuo valkoinen lätkä tarkoitti polkujen risteystä. Suoraan jatkaen olisi päätynyt niemen kärkeen. Me jatkoimme tästä tallotumpaa polkua oikealle.

Klassinen otos Lapin maisemasta Luutalammilla.

Parista reitille osuvasta järeämmästä vesiesteestä selvittiin kiertämällä.

Luutalammin itäistä rantaa sopii kulkea vain lintujen pesimäajan ulkopuolella. Olimme siis liikkeellä just oikeaan aikaan.

Ja niin saavutimme lammin pohjoisen pään nuotiopiirin ja pääsimme mukavasti valmiille tulille. Hauska oli myös tavata suomenlapinkoira Taika, jonka mielestä koira ei voi koskaan saada liikaa rapsutuksia.

Paistelimme makkarat auringonpaisteessa ja keitimme vielä kuumat juomat jälkkäriksi. Tässä kelpasi istuskella. Ei tullut kylmä.

Taukopaikan ohjeisiin oli valittu mielenkiintoiset kielet.

Luutalammin nuotiopiiri on esteettömän reitin päätepiste. Me astelimme leveää väylää alueen ison parkkipaikan suuntaan.

Kuljimme hetken tietä ja hieman ennen isoa parkkipaikkaa läksimme metsäpolulle.

Kuljimme leveää väylää kulotetun metsän nurkilla. Komiolla poltetaan eri metsäalueita säännöllisesti luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi.

Ison kosteikon jälkeen siirryimme kapeammalle metsäpolulle. Ja mäkiseen maastoon.

Reitti vei hienoon sammaleiseen metsään. Vielä ei kuulunut kuin tinttien ja varislintujen ääniä. Pienet muuttolinnut eivät olleet vielä löytäneet tänne asti.

Pitkiä ylämäkiä seurasi pitkä alamäki jonka juurella aurinkoinen penkki odotti meitä pitämään pientä taukoa. Repuista löytyi vielä herkkuja eikä tunnelmassa ollut valittamista.

Hyvän tauon jälkeen retki jatkui hieman tasaisemmassa maastossa. Polkukin muuttui leveämmäksi.

Lopulta saavutimme Luutalammintien ja jäljellä oli vain helppo kävely autolle.

Päivän reissun pituus oli osapuilleen kahdeksan kilometriä. Saimme kävellä vaihtelevassa maastossa. Ensin miltei sulan lammin rannalla ja sitten komeassa metsässä.

Ja aurinko paistoi koko ajan.

Kevätretki Melkuttimille

 

Nyt kun eteläistä Suomea on jo muutaman viikon hellinyt yllättävä lämpöaalto uskaltauduimme Räyskälään Melkuttimien reitille. Arvelimme näet etteivät alueen hauskat polut olisi enää kovin talvisia.

Jätimme auton Tauluntien parkkipaikalle joka ei yllätykseksi ollut kuin hieman jäässä. Olimme varautuneet vetämään nastat monoihin heti autosta noustua, mutta nyt pääsimme onnekkaasti polulle ilman piikkejä ( alemmassa kartassa nimet ovat hieman nurinkurin mutta ilmansuunnat oikein ).

Olipa hienoa päästä lumettomille poluille. Maaliskuun aurinko koristi kauniisti metsää. Seurailimme sinisiä opaslätkiä.

Makkaralammin nurkilla on yleensä ollut kaikkein talvisinta mutta nyt kulku oli helppoa kuin kesällä ikään.

Iso-Melkuttimen itäisessä päässä oli sitten hieman liukkaampaa... mutta myös uudet hienot huussit.

Tuplalaavut odottivat siisteinä uutta retkeilykautta.

Iso-Melkutin oli vielä jäässä. Tosin tuo jää tuskin kantaisi ihmisen painoa. Tuskin kovin paljoa minkään muunkaan. Kaukana selällä oli muutama joutsen paistattelemassa auringon lämmössä, mutta kamera ei niitä tavoittanut.

Me jatkoimme harjanteella järven pohjoispuolella leveää väylää pitkin.

Rantapolun alkaessa tsekkasimme jään paksuutta.  Aivan rannasta jää oli jo kadonnut. Eikä se ollut kovin paksua pidemmälläkään.

Jatkoimme taivallusta auringon paisteessa.

Melkuttimien vesi on niin kirkasta että se on sukeltajien suosiossa. Ohitimme sukeltajien rantaan johtavan portaikon jonka vierellä eroosio vähitellen kaivoi juurakot rinteestä.

Sukeltajien avanto oli yön jäljiltä hieman riitteessä.

Lepakkolaavulla pidimme vain pienen huilitauon. Viikonloppuisin tämä paikka kuhisee retkeilijöitä mutta näin viikolla oli hiljaisempaa... eikä retkeilysesonkikaan ollut vielä oikeasti alkanut.

Matka jatkui rannan tuntumassa.

Piipahdimme tsekkaamaan järven varjoisemman, eli eteläisen puolen jäätilannetta... ja samalla Samoojien sillan kuntoa. Hyvältä näyttivät.

Sitten jatkoimme kohti Kaitajärven laavua ja lounastaukoa. Sinne oli matkaa sopuisasti runsas kilometri.

Hämeen Ilvesreitti on reittien ja polkujen sokkelo jonka kiemuroita löytyy miltei jokaisesta hämäläisestä metsästä. Pääsimme taas kulkemaan yhtä sen haaraa.

Kaitajärven laavulle opastivat keltaiset lätkät. Reitti kulki pikkasen soratietä mutta enimmäkseen rehtiä polkua.

Me poikkesimme merkityltä reitiltä sen verran että kuljimme laavulle rantapolkua. Kaitajärven jäätilanne oli suunnilleen sama kuin Melkuttimilla.

Ajatuksena oli istua Kaitajärven hienolla ja siistillä laavulla pidempikin aika, mutta tänne osui niin kylmä tuuli että tyydyimme vain käristämään muutaman makkaran. Hyvä oli silti istuskella kotvanen tovi.

Lähdimme paluumatkalle opastettua reittiä pitkin eli ylempänä rannasta. Tämä oli mukava ja suht helppokulkuinen polku.

Muutaman mutkan ja mäen jälkeen tulimme taas Samoojien sillalle. Kiitämme hienon sillan rakentajia. Hyvin on komea silta kestänyt jo 20 vuotta.

Iso-Melkuttimen eteläinenkin rantapolku oli miltei kesäkuosissa. Muutamissa paikoissa oli hitunen jäätä mutta täälläkin pääsi hyvin kulkemaan ilman nastoja.

Etsiskelimme aurinkoista kohtaa johon kylmä tuuli ei osuisi...  ja löysimmekin oivallisen istumapaikan jälkiruokatauolle. Oli hyvä myös hieman lepuuttaa kinttuja.

Sitten retki jatkui veden ja metsän välimaastossa.

Venerannan jälkeen tultiin sillalle jolla minusta on perinteisesti napattu kuva. Niin nytkin.

Ja niin saavutimme Iso-Melkuttimen itäisen pään. Ohitimme jälleen tuplalaavut ja läksimme omia jälkiämme kohti Tauluntien parkkipaikkaa.

Tämä oli mukava päivä Iso-Melkuttimen ja Kaitajärven maastoissa. Kävelimme noin 11 kilometriä ja saimme nauttia hienosta aurinkoisesta päivästä.

Melkuttimet on hyvin suosittua retkimaastoa mutta nyt näimme vain muutaman muun kulkijan. Toista on sitten kun kesä oikeasti alkaa.