Syyspäivä Lapakistossa

 

Vierailimme Lahden Lapakistossa ensimmäistä kertaa osapuilleen vuosi sitten. Ja nyt taas.

Pitkin kesää mietimme josko matkaisimme Lapakistoon mutta arvelimme että tämä suosittu alue olisi kesäkaudella liian ruuhkainen.

Nyt syksyllä ja arkipäivästä huolimatta Ristikankaan parkkipaikka oli täynnä autoja. Onneksi lähistöllä oli vielä tilaa pysäköidä.

Kiersimme hienon kierroksemme vastapäivään. Pituutta tuolle tuli noin 8,5 kilometriä.

Aloitimme retken kulkemalla hyvän pätkän Erämaantietä sillä halusimme päästä Mustavuorenpolulle.

Aamu oli aurinkoinen vaikkakin navakkatuulinen. Täällä puuston suojassa tuulesta ei ollut haittaa.

Kun tavoitimme opasteen läksimme Mustavuorenpolkua Pajulahden suuntaan. Reitti muuttui poluksi.

Näin aluksi seurailimme punaisia maalitäpliä.

Tätä reittiä on mainostettu kovin kiviseksi ja sitä se olikin. Tällainen kivikko on kuitenkin suht helppokulkuista.

Nousimme pikkuhiljaa kalliolle... kuten Lapakistossa niin usein.

Polku kierurteli hienossa metsässä ja oli helposti seurattava.

Puolukoita oli maastossa vielä muutaman kourallisen verran.

Seuraavalta opasteelta lähdimme kohti Kalliojärveä.

Muutaman pidemmän mutkan ja mäen jälkeen tulimme veden äärelle.

Olipa tämä hieno maisema.

Täällää ylhäällä hylkäsimme merkityn polun ja laskeuduimme alemmaksi rantapolulle. 

Tämä ei ole virallinen reitti ja vaati hieman tasapainotaiteilua. Selvisimme ilman mustelmia.

Kalliojärven nuotiopiirillä paistoimme makkarat. Paikan liiterissä ei ollut ainuttakaan klapia mutta meilläpä oli sopivasti nuotiopuita repuissa.

Järveä pitkin puhalsi tuuli varsin kylmästi. Siitä selvittin kääntämällä selät tuulelle. Tämä oli hyvä paikka lepuuttaa kinttuja. Parkkipaikan ruuhkasta huolimatta saimme istuskella nuotiolla ihan kahden kesken.

Hyvän tauon jälkeen retkemme jatkui rantaa pitkin. Nyt opaslätkät vaihtuivat sinisiksi.

Kiperässä kohdassa kaiteet takasivat turvallisuutemme.

Seuraavalta opasteelta lähdimme Ahvenlamminpolulle. Seurailimme siis valkeita maalitäpliä.

Siirryimme rannalta sisämaahan ja kapusimme kalliolle. Kuinkas muuten.

Yllättäen Ahvenlammin nuotiopiirikin oli autiona... tosin edellisen retkeilijän hylkäämät nuotiopuut vielä savusivat. Kävimme keskustelun siitä pitäisikö nuotio aina sammuttaa huolellisesti kun siltä poistutaan. 

Kyllä pitäisi.

Emme viipyilleet Ahvenlammin taukopaikalla sen pitempää vaan jatkoimme retkeä rannan tuntumassa seuraten taas sinisiä opastäpliä.

Pitkospuiden jälkeen kapusimme Pitkäjärvenvuorelle... joka oli tietenkin kallioinen.

Pitkäjärvenvuoren näköalapaikaikalla pidimme toisen evästauon. Tähän ei tuuli osunut mutta maisemat olivat komeita.

Istuskelun jälkeenkapusimme vielä korkeammalle. Täältä ei kuitenkaan avautunut sen kummempaa näköalaa.

Puussa keikkuva etätyöpiste näytti kovin orvolta. Olikohan sillä paljonkin käyttöä?

Kallion ylitettyämme laskeuduimme koivikon halki soratielle. Nyt jäljellä oli vain retken loppusuora.

Ennen parkkipaikkaa ohitimme vielä Sammaliston esteettömän reitin.

Ristikankaan edelleen täyttä parkkipaikkaa vartioi synkkäilmeinen kissa. Pakenimme rivakasti sen katseen alta.

Päivän retken pituus oli siis osapuilleen 8,5 kilometriä. Sää suosi meitä ja saimme taivaltaa aurinkoisessa metsässä. Hirvikärpäsiä kohdalle osui yksi ainoa.

Lapakisto on täynnä suht hyvin merkittyjä reittejä, mukavia taukopaikkoja ja paljon rantaa hipovia polkuja. Suosittelen.

Lahden Lapakiston poluilla

 

Kun etsiskelimme uusia kävelyreittejä Hämeenlinnan lähistöltä osui silmiimme Latu & Polku-lehden maininta Lahden Lapakistosta. Koska ajomatka Lapakistoon jää alle 100 kilometrin päätimme heti ensimmäisenä sateettomana päivänä huristaa Lahden maastoon. 

Lapakiston alueella risteillee useita polkuja lampien ja järvien ympärillä. Ekakertalaisina päätimme tutustua alueeseen kattavalla kierroksella. Kävelimme 8,5 kilometrisen lenkin myötäpäivään.

Ristikankaan parkkipaikan nurkalla meitä odotti komea portti kutsuvasti avoinna.

Aluksi piipahdimme tsekkaamaan alueen esteettömän taukopaikan. Se oli mukavasti Lapakiston rannalla.

Sitten etsiydyimme Pitkäjärvenpolulle. Alueen opasteet olivat pääsääntöisesti erinomaisia.

Pitkäjärvenpolku toi meidät muutaman metsäisen mutkan kautta Pitkäjärven rantaan. Seurailimme täällä sinisiä maalilätkiä.

Polku kulki vaihtelevassa maastossa veden äärellä.

Rantapolku toi meidät nähtävyydeksi merkityn kivivyöryn äärelle.

On täällä joskus jyminä käynyt kun mahtavat lohkareet ovat irroneet kalliosta. Mikä lie luonnonmullistus on kolhinut erilleen moiset järkäleet.

Opaskartan mukaan polku päättyisi kivivyöryyn mutta tokihan se jatkui kun oli valmis kapuamaan jyrkkää rinnettä.

Ylhäältä kallion päältä löytyi Pitkäjärven taukopaikka nuotiopiireineen. Me tyydyimme ihastelemaan taukopaikan komeaa maisemaa.

Sitten lähdimme kohti Ahvenlammia.

Ahvenlammille kuljettin kallioisen nyppylän yli. Täällä tuli sellainen tunne että koko Lapakisto taitaa olla kallioiden kultamaata... tämä tuntemus vain vahvistui päivän mittaan.

Ja niin saavutimme seuraavan rantapolun. Veden äärellä kulkeminen on aina mukavaa ja vallankin kun polku on outo ja tuntematon.

Ahvenlammin ansiokkaasti sijoitetulla taukopaikalla pidimme lounastauon. Edellisen kävijän jäljiltä nuotiopiiri oli vielä lämmin ja puut syttyivät helposti.

Oli mukava istuskella tyvenessä lahdenpoukamassa evästelemässä ja nauttimassa alkusyksyn tunnelmasta.

Sopivan mittaisen tauon jälkeen suuntasimme Ahvenlamminpolulle joka ennen pitkää veisi meidät Kalliojärven rannalle. Opastelätkien väri vaihtui valkeaan.

Ahvenlamminpolku kiipeili kallioilla ja sukelsi välillä tiheämpään metsään.

Kallioilla polun seuraaminen oli hieman vaikeampaa mutta onneksi puissa oli riittävästi valkeita maaliläiskiä.

Kalliojärvi on nimensä veroinen. Vastarannalla kohosivat kivat kalliot ja välillä taisimme itsekin kävellä samanlaisten päällä.

Kävelimme rannan tuntumassa, joskus kauempana joskus lähempänä vettä. Polku oli paikoin kivikkoinen ja juurakkoinen mutta kuitenkin suht helposti kuljettavissa.

Kiperimmissä kohdissa kaide esti järveen päätymisen. 

Kivikossa kulkeminen vaati enemmän tarkkaavaisuutta.

Kalliojärven hienolle paikalle pykätyllä taukopaikalla oli sekä nuotiopiiri että laavu. Istuskelimme hetken maisemasta ja lopuista eväistä nauttien.

Laavun takaa lähtevältä polulta poikkesimme näköalapaikalle kallioiden päälle. 

Vielä ei oikein voinut puhua ruskasta vaikkakin syksy teki selvästi tuloaan.

Palasimme näköalakalliolta opasteiden ääreen ja suuntasimme seuraavaksi Sammalistoon.

Lyhyen metsäautotieosuuden jälkeen olimme hetken eksyksissä kun polkuja tuntui kulkevan joka suuntaan. Onneksi vastaantullut pariskunta neuvoi minne kulkea. Myös kännykän karttasovellutus auttoi oikean reitin löytämisessä.

Lyhyen metsäosuuden jälkeen pääsimme taas vetten äärelle. Nyt olimme Sammaliston rannalla.

Opasteet opastivat nuotiopiiriltä toiselle. Kahden merkityn taukopaikan väliin osui vielä yksi mainiosti sijoitettu levähdyspaikka.

Lyhyehkö helppokulkuinen metsäpolku vei meidät Sammaliston rannalta Lapakiston tuntumaan.

Ja niin ympyrämme sulkeutui sillä päivän aluksi olimme käyneet tuolla estettömällä nuotipiirillä jonka juuri saavutimme.

Tämä oli ensimmäinen retkemme Lapakiston maastossa... muttei varmaan jää viimeiseksi. Ilahduimme kauniista poluista jotka usein seurailivat rantaviivoja. Nuotiopiirejä alueella on useita ja ne on sijoitettu hienoille paikoille. 

Reissun pituus oli noin 8,5 kilometriä.

Vasta pois lähtiessä äkkäsimme Ristikankaan parkkipaikkaa vartoivan jättikissan jolla on aika pelottava ilme.