torstai 14. tammikuuta 2016

Barcelona: Sagrada Familia

Siinä se nököttää,  Barcelonan kuuluisin rakennustyömaa: Sagrada Familia.
Se on legenda paljon ennen valmistumistaan, ja arvaan, ettei sen koskaan anneta valmistua.



Sagrada Familian rakentaminen alkoi 1882 (joidenkin tietojen mukaan 1883). Alunperin siitä suunniteltiin sovinnaista goottilaista katedraalia, mutta kun Antoni Gaudi pääsi rakennustöiden ohjaksiin, sovinnaisuus sai kyytiä.


Gaudi omistautui lähes täysin katedraalinsa rakentamiseen. Hän kyllä tiesi, ettei se valmistuisi hänen elinaikanaan, mutta ehkä juuri se ajatus sai hänet luomaan jotain elämää suurempaa.
Katedraalin pylväikkö on kuin aurinkoa kohti kasvava metsä. Pylväät haarautuvat luonnollisesti ja tutun oloisesti.

Melkein odottaa lintujen suihkivan latvuston keskellä.
Valolla on katedraaleissa suuri merkitys. Ensimmäiset goottilaiset olivat vielä aika pimeitä, kuten Pariisin Notre-Dame.

Kun rakennustekniikka kehittyi, saatiin katedraaleihin enemmän ja enemmän valoa.

Barcelonan Sagrada Familia on valon juhlaa!

Gaudi asui kirkon rakennustyömaan kopissa elämänsä viimeiset 16 vuotta. Katedraalin rakentaminen oli hänelle pakkomielle ja hän erakoitui ja ränsistyi, koska ei paljon muusta välittänyt.

Kun Gaudi jäi rautiovaunun alle 74-vuotiaana 1926 ja kuoli, häntä ei tunnistettu, vaan luultiin miksi lie kiertolaiseksi.

Kun hänen henkilöllisyytensä viimein selvisi, tuli koko kaupunki hänen hautajaisiinsa.



Antoni Gaudi on haudattu kirkon alttarin alla olevaan kryptaan.

1936 anarkistit tuhosivat Gaudin tekemät kirkon piirustukset, ja rakennustöitä jatkettiin vasta 1952.

Kukaan ei oikein tiedä, miltä valmiin kirkon tulisi näyttää.


Alttarin päällä kristushahmo tuntuu laskeutuvan laskuvarjolla.

Miksipä ei.
Tässä katedraalissa ei ole valosta puutetta.
Lukuisten värillisten ikkunoiden läpi virtaava auringon paiste värjää arkkitehtuurin ihailijan.
Sargada Familia on kuuluisa lukemattomista yksityiskohdistaan.

Tämä kilpikonna on selvästi meressä elävä, mutta se on päässyt kannattamaan kilvellään koko mahtavaa katedraalia.
Jos suinkin mahdollista, kannattaa ehdottamasti hilppasta hissillä torniin. Siellä venetsialaiset mosaiikit tuijottavat kaunista Barcelonaa.
Rakennustyöt jatkuvat ja jatkuvat. Vielä on torneja rakentamatta.
Joidenkin arvioiden mukaan Sagrada Familia valmistuu 2026, mitä en kyllä usko!
Keskeneräisyys on yksi tämän kirkon valttikorteista.




Katedraalin yhteydessä on mielenkiintoinen museo, jossa pääsee tutustumaan Gaudin ajatuksiin ja kirkon rakennusmenetelmiin.

Sagrada Familian portille kannattaa tulla ajoissa.

Et todellakaan ole ainoa, joka haluaa nähdä sen omin silmin.

2 kommenttia:

  1. Sagrada Familia on tosiaan upea sisältä. Nuo pylväät ja niiden muodot <3

    VastaaPoista
  2. Moi! Juu, jotenkin kirkon sisäosa on ihan jostain muualta, kuin toiselta planeetalta...
    t. Tiina

    VastaaPoista