Lopen Luutalammin varhainen kevät

 

Kevät tulla kolahti ja syvimmät hanget sulivat. Me lähdimme Lopen Komiolle kiertämään Luutalammia.

Auton jätimme Pilpalantien isolle parkkipaikalle sillä  keväiseen tapaan Luutasuontien oli suljettu autoliikenteeltä. Se avattaisiin kunhan kelirikkoaika helpottaisi.

Puomin jälkeen edessä oli sorainen Luutasuontie. Alussa se oli mukavan sula, mutta kohta jo jään ja lumen peittämä.

Hipsuttelimme jään ja lumen rajamailla kunnes saavutimme parkkipaikan jolle kesäaikaan usein jätimme auton. Tästä lähti polkumme kohti Luutalammia.

Polku oli onneksi liki koko matkalta sula. Muutama liukas kohta oli helppoa kiertää.

Yllättävän pian saavutimme jäisen Luutalammin. Olimme nyt sen eteläisessä päässä ja suuntasimme kohti pohjoista lammin itäistä ja aurinkoisempaa rantaa pitkin.

Rantaa hipova polku oli melkein kesäkunnossa. Muutama kosteampi kohta ylitettiin vakain askelin.

Täällä aurinkoisemmalla puolella oli jo useita sulia kohtia jotka varmaan lähipäivinä kasvavat entisestään.

Opastolppa opasti... arvasimme kyllä mitä se yritti kertoa. Tästä vasemman puoleinen polku veisi niemen kärkeen, oikealle menevä oikaisisi niemen poikki.

Me läksimme vasemmalle niemen kärkeä katsomaan.

Kapean kärjen jälkeen teimme u-käännöksen ja suuntasimme taas pohjoista kohti.

Jossain tuolla kaukana vastarannalla oli päivän taukopaikka.

Muutamissa hyvin kosteissa kohdissa oli helppo löytää kiertotie pitävämmästä maastosta. Myös kesällä tässä on näitä suuria lätäköitä ja silloinkin edetään kuivempia kohtia pitkin.

Luutalammin pohjoisessa päässä on päivityksen läpikäynyt mukava nuotiopiiri. Alueen lähimmältä parkkipaikalta tänne pääsee esteetöntä reittiä.

Söimme termareista pöperöä ja ihailimme jäistä lampea. Istuminenkin oli ihan mukavaa. 

Päätimme palata autolle samaa reittiä sillä lammin varjoisempi ranta näytti olevan vielä lumen ja jään vallassa.

Ei haitannut vaikka kävelimme samaa polkua edestakaisin. Maisema oli ihan yhtä hieno.

Kun maasto on tällaista varvikkoa ja havupuita ei se ole juurikaan erilainen kesäkuukausina.

Tosin silloin on lammella hieman vähemmän jäätä.

Niinhän se on että paluumatka on aina menomatkaa lyhyempi. Yllättävän pian olimme taas Luutalammin eteläisessä päässä ja suuntasimme metsän halki parkkipaikkaa kohti.

Reikäkivestä tunnistimme oikean polun ja suunnan.

Retken lopuksi luikastelimme taas Luutasuontien jäätiköissä kunnes pääsimme sulalle osuudelle ja lopulta koko tien sulkevalle puomille.

Kävelimme päivän aikana liki yhdeksän kilometriä. Korkeuseroja ei reitillä juurikaan ollut ja rantapolku oli mukavan keväinen. Vielä ei näkynyt isoja muuttolintuja varmaankin tuon lammin jääpeitteen takia.