sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Everestin jäätävä korkeus

Mount Everestin huippu kohoaa 8848 metrin korkeuteen. Siellä ylhäällä happea on ilmassa hyvin vähän, tuuli puhaltaa todellakin esteettömästi ja enimmäkseen on kylmää.

Keväällä 1996 vuoren huipun tuntumassa riehui myrsky, jonka jäljiltä rinteille jäi kahdeksan kuollutta kiipeilijää.

Jon Krakauer oli yksi myrskyn riepottelemista. Hän kuvaa tapahtumia kirjassaan Jäätäviin korkeuksiin.
Onnettomuuden lisäksi hän kertoo mielenkiintoisesti Everestin valloitusten historiasta.
Everest on monen unelma. Kuvissa se yleensä kylpee auringonvalossa ja onnelliset huiputtajat hymyilevät leveästi kameralle.
Tässä kirjassa meno on raadollisempaa. Jo ykkösleiriin (5900m) pääsy on voimille käyvää.
Krakauer ei sievistele eikä yritä esittää kovaa kiipeilijää.
Hän kuvaa voimia vievää taivallusta, hapen vähenemistä ja kylmyyttä niin, että sen tuntee kotisohvallakin.

Ja sitten iskee hirmuinen lumimyrsky, joka ei armoa tunne.
Se sokeuttaa, eksyttää, jäädyttää.




Kirjoittaja osallistuu ryhmän mukana hyvin suunniteltuun retkeen. Kaikki huipulle johtavat toimenpiteet on tarkkaan mietitty ja retkueen oppaat ovat kokeneita kiipeilijöitä.

Samaan aikaan huipulle yrittää monta muutakin ryhmää, eivätkä ne kaikki ole ihan niin ammattitaitoisia.
Veikka Gustafssonin nimi vilahtaa parissakin kohtaa, mutta positiivisessa mielessä.


Yksi murhenäytelmän syistä oli juuri tuo monen ryhmän samanaikainen kiipeäminen. Se aiheutti ruuhkia hankalimpiin kohtiin ja siten vaikeutti suunnitelluissa aikatauluissa pysymistä.


Ja kun ilman happipitoisuus on hyvin alhainen, alkavat ongelmat todenteolla. Toki sopivaa ilmaa saa pulloista, mutta ei rajattomasti. Ankara liikunta kuluttaa happea paljon. Kun ponnistelee kuoleman vaarassa eikä saa hengitettyä kunnolla, alkavat aivot tehdä tepposiaan. Ripeä toiminta ja järkevien päätösten tekeminen on liki ylivoimaista. Todellisuuden hahmottaminen vaikeutuu ja hallusinaatiot lisääntyvät.

Juuri tämä oli tavallaan ongelmien ydin. Yllättäen sovituista asioista ei pidetäkään kiinni, sovelletaan ohjeita ja sooloillaan.
Myrsky ei odottele, ei anna miettimisaikaa, ei tunne sääliä. Vastakkain ovat ihan perustasolla kiipeilijät ja hurja luonto. Kumpi voittaa?





Monien virhearviointien summana on kahdeksan kiipeilijän kuolema. Eikä vain kuolema, vaan outo kuolema aivojen kärsiessä hapen puutteesta ja kylmyyden jäädyttäessä kaiken. Kaiken.



Tämä kirja on erittäin hyvin kirjoitettu kertomus katastrofista.Vaikka oman kokemukseni vuoristosta jääkin turvalliseen nousuun Teiden rinteille, Krakantauer tekstillään saa minut haukkomaan happea Everestin huipulla, sokaistumaan lumimyrskyssä ja itkemään katkeria kyyneliä kaiken tämän jälkeen.

Jos unelmoit Everestistä älä lue tätä kirjaa, mutta jos aiot kiivetä Everestille...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti