torstai 6. huhtikuuta 2017

Camino Francesis 10 vuotta sitten, osa 1

Tänä keväänä tulee täyteen 10 vuotta ensimmäisestä Camino-kävelystämme, eli Camino Francesista.

Taivalsimme kahdestaan kolme ikimuistoista viikkoa halki pohjoisen Espanjan, aloittaen Ranskasta. Päivä oli seitsemäs huhtikuuta 2007.
Se retki oli suurten seikkailujen alku, ja niinpä juhlistan sitä päästämällä ilmoille tämän nostalgisen kuvakokoelman.

Monet asiat Camino Francesilla ovat sittemmin varmasti muuttuneet, palvelut ovat parantuneet ja kävelijät lisääntyneet.

Perusjuttu, eli Santiago de Compostelaan vaeltaminen on kuitenkin edelleen sama.
Sinne oli lähtöpisteestämme 790 km, eikä tässä ekassa osassa päästä perille.


Elämme siis vuotta 2007.

Huhtikuun kuudes lensimme Barcelonasta Pamplonaan. Sieltä otimme taksin Saint Jean Pied de Portiin Ranskan puolelle.

Hurmaava SJPdP lepäsi kauniissa keväisessä auringonpaisteessa.


Seuraavan päivän Pyreneille  nousu Napoleonin tietä sujuikin sitten hikisessä sumussa ja tihkusateessa.

Kurainen ja paikoitellen aika jyrkkä ylämäki jatkui ja jatkui.

Ja jatkui.


Kuin keidas autiomaassa: Alberque Orisson.
Tämä on lähes ainoa tasainen kohta 20 kilsan ylämäessä.

Kävely Orissoniin ei ollut kovin pitkä (alle 10 km), mutta siellä oli hyvä yöpyä, jos oli ihan puhki. Kuten me.




Seuraavana päivänä kunto oli erinomainen ja hymy herkässä.
Maisema oli edelleen sumuinen, mutta täällä ylhäällä sentään paistoi aurinko.

Ja tosiaan: taivalsin kolmiraitaisissa verkkareissa.

Oli rento meno.





Sumun alla odotti Espanja. Hola!

Ja melkein tästä alkoi viiden kilometrin autuas alamäki, varpaiden koitos.

Napoleonintie oli raskas ja oudosti mystinen, mutta jokaisen hikipisaran arvoinen.





Yövyimme Burguettessa pienessä Casa Ruralissa ja söimme Navarran taimenta Hemingwayn kantapaikassa.

Tärkeä huomio: Caminon suola ovat kanssavaeltajat, tuo epämääräinen, pääosin hilpeä ja yllättävän kansainvälinen porukka.

Varsin pian alkoi samaan suuntaan kävelevistä tulla "hyvän päivän"-tuttuja, joille moikattiin ja kyseltiin kuntoa. Ja toisinaan myös nukuttiin alberquen vierekkäisissä sängyissä. Caminolla kannattaa noudattaa Dalai Laman ohjetta: "Ole ystävällinen aina kun se on mahdollista. Se on aina mahdollista".


Taakse jäi hulppea Pyreneiden vuoristo.
Mutta ei huolta: mäkinen maasto ei lopu tähän.

Todellakaan.

Meillä päivämatkojen pituudeksi muodostui aika luontevasti 20 -25 kilsaa. Joskus yli, harvemmin alle.

Käveleminen oli enimmäkseen helppoa, mutta kyllä iltaisin tiesi askeltaneensa.



Muutaman päivän kuluttua kolkuttelimme Pamplonan portteja.

Siellä vietettiin eka välipäivä ja leikittiin tavallista turistia.
Jalkani olivat niin kipeät, että koitin muistella anatomian oppikirjan kuvia ja olin varma, että rampaudun loppuiäkseni.


No, välipäivä teki hyvää. Rampautuminen jäi lyhyeksi. Kinttuni tokenivat ja matka jatkui.

Horisontissa Alto del Perdon odottaa tuulimyllyineen.

Ja aurinkovoide oli tarpeen.
Maisema Alto del Perdonilta kohti Puente la Reinaa on yksi Caminon kauneimmista.

Irtokivien takia alamäki oli syytä kulkea hissukseen.
Tällaisissa kohdissa tukevat kengät ja kävelysauvat olivat tarpeen.
Puente la Reina on saanut nimensä tästä rio Argan ylittävästä sillasta.

Brierleyn opaskirja  kehoittaa postittamaan täältä kotiin kaikki turhat painavat tavarat, joita tuli kotona haalittua reppuun.

Me pärjäsimme ilman moista katrillia.


Edellämme kulki monena päivänä totisia brasilialaisia pyhiinvaeltajia. Kutsuimme heitä leveerepuiksi, sillä emme koskaan saaneet selville heidän nimiään. Ja heillä oli leveät reput.

Mikä mahtoi olla heidän lempinimensä meille?
Keväisessä maisemassa viiniköynnökset olivat vielä lähes lehdettömiä. Jos lähtee reitille syksyllä, on tämäkin maisema aika toisenlainen.

Tällaiset soratiet olivat mukavia käveltäviä. Tosin tuona päivänä oli hyvin tuulista, eikä maisema juuri suojannut puhureilta.
Kameran hento zoomaus.

Linnojako tuolla kukkuloilla kohoaa?

Erään opaskirjan mukaan juuri tällä etapilla korppikotkat kyttäävät voipuneita vaeltajia. Ja kyllä niitä näkyikin.
Siis molempia.
Tuttu asetelma jokaiselle Caminonkulkijalle. Viritys on Los Arcosilaisesta hotellihuoneesta.

Kävelysauvoille oli retkellä monenlaista käyttöä.
Ja reppuun kannatti mahduttaa muutama metri pyykkinarua.
Matka taittui päivästä toiseen samaan suuntaan vaeltavien jatkona.

Kun reppu oli kevyt, oli askelkin. Hyvin vähällä tuli ihminen toimeen, kun kaikki oli kannettava omilla harteilla.

Tämä olisi hyvä muistaa Caminon ulkopuolellakin.


Reitti kulkee Espanjan parhaiden viinialueiden halki: Navarra, Rioja, Ribeiro, el Bierzo... 



Caminolla punaviini on tärkein proteiininlähde.

Olut on kakkosena.

Onpas oikeaoppinen tauko: kengät on riisuttu ja sukat kuivahtavat auringossa.

Tästä matka jatkui kuin uusilla jaloilla.

Huomaa keltainen nuoli!
Päiviin tuli nopeasti rutiini. Lähdimme taipaleelle viimeistään kahdeksan nurkilla ja kävelimme ekan kympin aika rivakasti.

Puolen päivän jälkeen etsimme lounaspaikan (=bocadillo hyvin usein), jonka jälkeen kävelyvauhti hidastui.
Majapaikassa olimme mukavasti ennen iltaa.
Santo Domingon jälkeen saimme iloksemme väistää pölyistä, tuoksuvaa ja meluisaa lammaslaumaa.

Lampaita paimensi mies ja neljä virkaintoista lampaan näköistä koiraa.


San Juan Bautista Granonissa on monen kulkijan lemppari-alberque.

Vuonna 2007 siellä ei ollut sänkyjä, vaan patjat lattialla. Niin taitaa olla edelleen.
Minkä mukavuuksissa menettää, sen tunnelmassa voittaa.

Tuo alempi kuva on makuuparvelta kuvattu ja tärähtänyt. Uskon kuitenkin, että paikan ystävät arvostavat sitä.


Nyt hypätään taas pari päivää eteenpäin.
Burgosissa vietettiin sateinen välipäivä uskomatonta katedraalia ihaillen.
Tässä kuvassa lähestytään Hontanasia. Päivän kävely olikin yllättäen yli 30 kilsaa, sillä edellisestä kylästä, eli Hornillosista ei löytynyt sijaa majatalosta.


Koska liikkeellä oli niin paljon vaeltajia, varasimme Hontanasin hotellihuoneen tien päältä puhelimitse. Se kannatti!

Pitkäkin taival on keveä, jos on majapaikka tiedossa.



Seuraavana päivänä kuittasimme edellisen pitkän taipaleen kävelemällä vain 12 kilsaa Castojeriziin.
Omituisesti just tämä lyhyt etappi nosti kinttuihini ekat rakot.

Castojeriz on tuolla komean linnakukkulan juurella.
Asfalttitien reunaa oli kyllä tylsä kävellä...
Kun Camino lähestyi Fromistaa, saatiin kulkea hetki Canal de Castillan vierellä.

Se oli mukavaa vaihtelua muutoin aika kuivalla seudulla. Maisema oli yht` äkkiä hyvin vihreä.
Kuuluisa Meseta oli tasaista ja usein myös aika suoraa käveltävää. Maisema ei päivän aikana hirveesti vaihtunut.

Täällä hoksaa, että ne vuoristoiset osuudet ovat oikeastaan ihan kivoja.

Meidän Caminomme lähestyi loppuaan, sillä lentomme Leonista lähtisi muutaman päivän kuluttua.

Täytyy tunnustaa: jottei meidän tarvitsisi kävellä suoraan Leonin lentokentälle vaan saisimme tutustua myös itse kaupunkiin, hurautimme sinne junalla Sahagunista.
Lintsasimme noin 60 kilsaa, eli kävelimme osapuilleen 415.

Muutaman päivän lepo Leonissa oli ihanaa.
Se oli myös Caminon hyvästelyä, sillä olimme yhtä mieltä siitä, että tämä oli nyt nähty. Kiitos.

Silloin emme vielä tienneet, että palaisimme tähän kaupunkiin vuoden kuluttua ja jatkaisimme seikkailua.

6 kommenttia:

  1. Olipa kivaa lukea ja katsoa kuvia alkumatkasta, joka on meillä vielä kulkematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve vaan! Näitä vanhoja kuvia selatessa tuli aikamoinen kaiho päästä taas tien päälle.
      t.Tiina

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoinen kuvakertomus. Jatkoa odotellen ja kevättä toivotellen.
    mk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mk ja kiitos viestistäsi! Jutulle on tulossa jatkopala, mutta aikataulu on vielä avoin :)
      t.Tiina

      Poista
  3. Tuli ihan pala kurkkuun, kun luin tätä. Niin tekisi mieli takaisin polulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sari! Niin, eikö olekin outoa, että kaipaa kävelemään kilometritolkulla oudoissa paikoissa, hankalissa olosuhteissa ja aina pikkasen ymmällään.
      Tämän ymmärtävät vain Caminonkulkijat :)
      t.Tiina

      Poista