keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Aurinkoinen Sevilla



























Ajelimme  Cordobasta Sevillaan hieman pienenpiä teitä ja pidimme virkistystauon Almodovar del Riossa. Komean linnan juuressa on mukava oikoa koipia ja haukata raitista ilmaa. Viileähkön Cordoban jälkeen keli näytti osavasti lämpenevän.



Onnistuimme hurauttamaan Sevillan keskustan nurkille ilman kovin suuria suunnistusmokia. Pieniä ei edes lasketa.

Jätimme kaaran parkkihalliin, hilppasimme hotellille reput selässä ja ihan pian sen jälkeen olimme jo käppäilemässä vanhan Sevillan ruuhkaisilla kujilla.

Pienemmän ja rauhallisemman Cordoban jälkeen suurkaupungin koko ja humu oli hieman hämmentävää.
Mutta ei todellakaan vastenmielistä.









La Giralda näkyy kaupungissa moneen suuntaan. Tämä katedraalin kellotorni on 104 metriä korkea ja rakennettu alunperin moskeijan minareetiksi.






Sevillan vanhan kaupungin kujat eivät ole kovinkaan leveitä, vaikka niitä onkin paljon.
Siksi onkin harmillista, että vain hyvin pieni osa niistä on tyystin suljettu autoliikenteeltä.
Kivisessä ympäristössä autot pitävät melkomoista mekkalaa ja vievät liikaa tilaa.



Kujien sokkeloissa oli silti mukava eksyä, vallankin kun kuljeskelulla ei ollut varsinaista päämäärää.
Jokapuolella riitti katseltavaa ja ihmeteltävää.

Sevilla on eteläisen Espanjan taiteen ja kulttuurin keskus.
Jotenkin tuo välittyi myös tänne katutasolle.



Setas de Sevilla eli Metropol Parasol on kuulemma maailman suurin puurakennelma. Sen rakentaminen alkoi 2005 ja hommassa meni pari vuotta. Vaalea puuaines on suurelta osin suomalaista koivua.
Rakennelmassa on useampi kerros. Alimpana on argeologinen osasto ja keskellä synkänoloinen kauppahalli Mercado. Ylimmissä kerroksissa on näköalatasanteita.
Koreasta ulkomuodostaan huolimatta Setas ei houkutellut käymään peremmälle. Sisäänkäynnit olivat kolkkoja ja sokkeloisia, joten tyydyimme ihailemaan sitä ulkopuolelta.




Aurinkoisena päivänä oli mukava kävellä hieman enemmän, joten kävimme vielä tsekkaamassa Plaza de Espanjan. Tämä ei ollutkaan sellainen tavallinen plaza, jollaisia on liki jokaisessa maan kaupungissa. Sevillan Plaza de Espanja rakennettiin varta vasten vuoden 1929 maailmannäyttelyä varten. Se ei myöskään sijaitse keskellä kaupunkia, vaan hieman sivummalla Maria Luisan puistossa.
Olihan tämä hieno ja ylenpalttisen kauniisti koristeltu, mutta tuntui kovin keinotekoiselta verrattuna aitoihin Plaza de Espanjoihin.






Illan hämärtyessä taivas oli vieläkin pilvetön ja lämpötila leppeä.

Katedraalin nurkalla La Giralda hohti iltavalaistuksessa.












Seuraavana päivänä pääsisimme tutustumaan Sevillan katedraaliin, joka mainosten mukaan on maailman suurin goottilainen kirkko.

Tiedossa oli siis mielenkiintoinen päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti