Portugalin Caminomme kolmas päivä Esposendessa valkeni tyynenä ja hellettä lupailevana. Olimme nauttineet aamupalan ennen kahdeksaa ja olimme valmiina uuden hienon päivän koitoksiin. Elimme elokuun viimeisiä päiviä.
Esposenden ja Viana do Castelon välillä oli noin 27 kilometriä, mutta ei kulkukelpoista rantareittiä. Ehkä sellainen joskus linjataan, mutta vielä nyt saimme kulkea Atlantin ääressä vain päivän ensimmäiset kilometrit.
Rannan jälkeen reitti kulki hetken joutomaalla ja pellonlaidassa, kunnes nousi asutuksen keskelle.
Kunhan autoliikennettä ei ollut liikaa, oli ihan mukavaa astella pientalojen keskellä.
Täällä asuivat oikeat ihmiset, nämä eivät ole turisteille taiteiltuja kulisseja.
Vaikka aika-ajoin saattoivat näyttää siltä.
Jos ikuna kuljet tätä reittiä, suosittelen O Lampiaoon poikkeamista. Se oli hieman, mutta vain hieman reitiltä sivussa. Kyltin mukaan 90 metriä, mutta 100 metriähän on melkein sama...
O Lampiao on omistettu Kuuban toiseksi suurimmalle sankarille eli Che Guevaralle. Hieman epäselväksi jäi moisen ihastuksen syy, mutta antaumus oli käsinkosketeltavaa.
Cafen isäntä oli hyvin ystävällinen. Hän jopa sytytti naisten vessan valon puolestani. Ja suostui ylen totiseen valokuvaan. Silti hänen nimensä jäi epäselväksi... Jorge? Jose? George? Che? Jos se joskus selviää sinulle, laitathan viestiä!
Asutuksen jälkeen pääsimme pois asfaltilta metsäpoluille. Tämä oli helpotus jaloille. Asfaltti ja kivetys olivat pidemmän päälle tosi kovaa tallottavaa.
Laskeuduimme kaunista polkua halki metsän Rio Neivalle. Pehmeämmän polun lisäksi myös metsän varjoisuus tuntui hyvältä.
Rio Neiva oli nyt sopuisa. Vetisempänä aikana sen ylittäminen ei käynyt kuivin jaloin.
Vaikka vettä oli vähän, onnistui joki saamaan aikaan pienen koskenpoikasen.
Joen jälkeen seurasi ylämäki.
Ja sen jälkeen ylämäki jatkui.
Ylämäki loppui Santiago de Castelo do Neiva kirkolle, jonka jälkeen noustiin hieman ylämäkeä.
Kirkon jälkeen alkoi ihastuttava polveileva metsäreitti.
Kiviaidat tarjosivat mukavia varjoisia levähdyspaikkoja.
Viana do Castelon yläpuolella kohoava Santa Lucian kirkko näkyi jo lupaavasti horisontissa.
Jotta emme tieltä eksyisi.
Hieman Nosso-kahvilan jälkeen alkoi rivakka ja hikinen nousu.
Nousun lopulta päättyessä oltiin oudolla muistomerkillä. Muistokiven mukaan tällä paikalla olivat rosvot 1800-luvulla murhanneet kokonaisen perheen. Lisäksi noin sata vuotta myöhemmin oli murhattu toinen perhe. Oliko tämä jokin traditio? Tapahtuisiko sama murhenäytelmä sadan vuoden välein?
( teksti suomennettiin myöhemmin: vain yksi perhe murhattiin, toinen päivämäärä koskee muistomerkin restaurointia. Onneksi niin.)
Muistomerkillä paloi useampi kynttilä, joten meidän vajavaiset vitsimme joutivat kyllä häpeään.
Murhien muistomerkiltä alkoi joutuisa alamäki, joka päättyi tienvarteen ja lopulta joen rantaan.
Rio Liman yli vievä silta oli tavattoman pitkä. Jalankulkijoille oli armosta annettu kapoinen kaistale, jolta ei sopinut horjua. Autoliikenne sillalla oli vilkasta ja vauhdikasta.
Onneksi vastaantulijoita oli vähän, sillä reppu selässä väistäminen oli miltei uhkapeliä.
Viana do Castelo on yksi lempparikaupungeistamme tällä reitillä. Taas se vilkkaus ja kauniit kadut hurmasivat.
Edellisiltana olimme osallistuneet juhlintaan Esposendessa. Myös Vianassa oli jotain tekeillä.
Sivukadulla säkkipillibändi viritteli soittimiaan. Vaikka olenkin elävän musiikin ystävä, olivat säkkipillien sointiaan etsivät äänet jotain ihan uutta. Ja haastavaa.
Kuuntelimme virittelyä kotvasen tovin ja sitten oli pakko ottaa hieman etäisyyttä musikantteihin.
Odottelimme aikamme, että bändi lähtisi liikkeelle ja voisimme seurata sitä pelipaikalle. Mitään ei vaan tuntunut tapahtuvan. Lopulta väsyneiden vaeltajien oli pakko antaa periksi ja painua nukkumaan.
Taas oli kävelty yksi hieno päivä Camino Portuguesilla. Ja seuraavana aamuna taivallus jatkuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti