Luutalammin esteetön ja pätkä Pikku-Samoa

Kun viime kerran piipahdimme Lopen Luutasuolla oli huhtikuu ja talven jäät juuri sulamassa pois. Nyt joulukuun puolenvälin jälkeen Luutasuontie oli jälleen jään peittämä. Tässä välillä emme jostain syystä kertaakaan poikenneet Lopelle. Outoa.

Täksi perjantaiksi lupasivat aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Vaikka joulukuussa valoisa aika ei täällä etelässäkään ole kovin pitkä päätimme tarttua tilaisuuteen ja viettää päivän retkeillen.

Ajatuksena oli kiertää iki-ihana Luutalammi. Sen pohjoispuolella sijaitsevaa taukopaikkaa oli kuulemma paranneltu ja osa reitistä tehty esteettömäksi. Sitäpä me sitten lähdimme tsekkaamaan. Hienon kelin houkuttamina taivalsimme myös aika pitkän pätkän Pikku-Samoa.

 

Jätimme auton kartan oikean reunan pienelle parkkipaikalle. Tämä oli meille kovin tuttu ja tästä pääsimme myös mukavasti Luutalammin eteläpään polulle.

Sports Trackerin piirtämän reitin kiersimme vastapäivään.

Vaikka Luutalammintie oli ollut tukevasti peilijäässä oli tämä parkkipaikalta lähtevä polku melkein kesäisessä kuosissa. Tuo oli tietenkin harhaa. Neulasten alla polku oli paikoin todella liukasta. 

Toisella meistä oli viisaasti nastat alla, mutta toinen joutui valitsemaan tarkemmin mihin astui.

Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa metsän keskelle. Havumetsä ja kostea maasto tuoksuivat talvea ja vaikka muutoin oli hiljaista kuului kauempaa tämän tästä korpin äänekkäitä mielipiteitä. 

Saavutimme jäätyneen lammen eteläisen pään ja sitä kiertävän polun. Nyt jouduimme arvuuttelemaan olisiko tuo polun jääpeite kävelynkestävää vai olisiko parempi hakeutua kuivemmalle maalle. 

Pelasimme varman päälle ja kiersimme jäätyneet kosteikot kuivemman kautta. Nynnyä mutta viisasta.

Luvattu aurinko paistoi tosi alhaalta ja siihen nähden hämmentävän kirkkaasti. Pakkasmittari oli nollan tuntumassa. Valon lämmittävä vaikutus nosti mielialaa reippaasti plussan puolelle.

Oikaisimme pienen sisämaasuon kautta ja täällä tunnelma oli paljon hyytävämpi.

Oikaisun jälkeen pääsimme taas veden äärelle. Vaikka nyt kuljimmekin varjossa paistoi aurinko tosi houkuttelevasti vastarannalle. Ja sinne olimme menossa.

Puinen silta oli liukas mutta onneksi myös lyhyt.

Tuosta linnunpöntöstä olen napannut kuvan jokaisella Luutalammin retkellämme. Nyt se näytti jotenkin kärsineeltä. Toivottavasti joku pitää siitä huolen ja seuraavan kerran kuvani on positiivisempi.

Luutalammin taukopaikkaa oli todella paranneltu. Nyt täällä oli useampi tilava retkipöytä ja nuotiopiiri oli saanut uudet tukevat penkit. 

Levähdyspaikan vierellä oli pieni puuvarasto josta löysimme riittävästi puita nuotiota varten. 

Tulen palaessa oli mukava istuskella joulukuisten käristeiden äärellä. Nämä olivat varmaankin tämän vuoden viimeiset makkarat.

Hieman vilakka tuuli yritti häiritä mutta käänsimme sille viisaasti selkämme.

Mikäpä oli istuskellessa ihaillen peilityyntä lampea.

Yllättävän pitkän lounastauon jälkeen jatkoimme uudistetulla esteettömällä reitillä. Aikaisemmin tässä kulki kapoinen polku ja pätkä pitkoksia vaan nyt pääsimme kulkemaan helppoa sorastettua väylää pitkin.

Sora vaihtui hetkeksi leveäksi puupoluksi. Täällä oli todella ahkeroitu.

Sorastus jatkui lammin rantaa etelään.

Muutamia houkuttelevia taukopaikkoja oli myös tupsahtanut reitin varrelle.

 

Sorastettu osuus päättyi alueen isolle parkkipaikalle jota sitäkin oli kunnosteltu. 

Uudet opasteet kertoivat mihin täällä oli panostettu.

Me jatkoimme parkkipaikan poikki vanhemmalle leveälle väylälle joka pian vaihtui Pikku-Samon reitiksi.

Sillan jälkeen siirryimme vasemman rinteeseen metsäpolulle.

Täälläkin metsä oli lumeton mutta neulasmaton alla piili jäisiä kohtia.

Polku kiemurteli kauniissa maastossa. Luutalammin tasaisen kierron jälkeen oli mukava kulkea vaihteeksi mäkiä ylös ja alas.

Oikkaanmäen kulotetun rinteen juurella polku oli pelkkää jäätä. Onneksi liukastelu oli helppo välttää kulkemalla varvikossa mättäiden keskellä.

Kun polku nousi ylös Oikkaanmäelle tuli aika hylätä Pikku-Samo ja suunnistaa poluttoman metsän halki takaisin autolle. 

Onnistuimme siinä kohtalaisen hyvin ja osuimme Luutalammin jäiselle tielle vain muutaman kymmenen metriä parkkipaikasta sivuun. Jäljellä oli vain luistelu auton luo.

Reittimme Luutalammin ympäri ja Pikku-Samon poluille oli pituudeltaan osapuilleen kuusi kilometriä. 

Vaikka aurinko nousi vain pari vaaksaa horisontin yläpuolelle toi se valoa ja lämmöntunnetta tälle vuoden viimeiselle metsäretkelle.