Luminen talvi ei ehkä ole jokaisen kävelijän mieleen. Siitä nauttivat hiihtäjät ja laskettelijat. Ja pulkkamäkiväki. Vaan vaikeaa on muuttaa lumisuus paljaaksi maaksi, joten ei auta muu kuin sopeutua.
Kotikulmani Appara eli Ahvenisto on lumisena talvena unelmakohde lumifriikeille. Minä lähdin sinne jälleen kerran vain kävelemään.
Appara oli yksi vuoden 1952 Olympialaisten kisapaikoista, joten se on ansainnut Olympiapuisto-statuksensa.
Appara on myös suurelta osin luonnonsuojelualuetta joten tuollainen hakkuutyömaa-ilmoitus nosti oitis kriittisen kulkijan kulmakarvat pystyyn. Onneksi seuraava infotaulu selvitti missä mennään.
Hämeenkylmäkukka on yksi maamme kauneimmista ja myös harvinaisemmista. Olen täysillä sen suojelun puolella.
Harjupolulla oli lunta kohtalaisesti ja useiden kulkijoiden ansiosta hangessa oli suht käveltävä polku.
Alhaalla "montussa" loisti Olympialaisiin rakennettu torni. Sen juurella on kahvila joka näytti olevan nyt talvisena iltana auki.
Viime syksynä Apparan lastenrannan leikkipaikka koki mittavan uudistuksen. Aidatulle alueelle tuli kosolti uusia härveleitä mukuloille. Tuo alue päässee kukoistukseensa vasta keväällä lumien sulettua.
Kohtalaisen tuoreena isoäitinä odotan mielenkiinnolla kaikkia sen mahdollisuuksia.
Uskomattoman kauniiden lumisten puiden houkuttamana lähdin kiertämään Ahvenistonjärveä. Latukone ei ollut vielä ehtinyt tänne mutta tietämäni mukaan se oli väylällä heti seuraavana aamuna.
Vaikka polku olikin tallottu oli se kyllä hankala käveltävä. Liukasta ei varsinaisesti ollut mutta jokainen askel tuhrusti raskaasti lumessa. Upeasta valkeasta maisemasta huolimatta tuli ikävä sulan ajan helppoa askellusta.
Järveä kiertäessäni oli tullut pimeää. Lenkkini päättyi lastenrannan puolelle jonne välkkyivät kauniisti altaan ja hyppytornin valot. Paikallisuutisten mukaan allas on ensi kesän kuivana mittavien huoltotöiden takia. Se rakennettiin Olympialaisiin 1952 eli onhan sillä jo pikkasen ikääkin.
Stairway to Heaven eli Apparan kuntoportaat. Sen kaiteiden alapinnan valaistus loihti läheiseen metsään satumaisen maiseman.
Minulla oli jäljellä vain portaat ja kilometrin katukävely kotiin. Lumisia askelmia oli luultua helpompi nousta. Siitäkin huolimatta että joku neropatti oli lasketellut niitä pitkin suksilla.
Kilometrejä tällä kävelyllä tuli vain muutamia. Valkeassa metsässä oli kieltämättä helppo hengittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti