Mallorca 10 : Valldemossasta Deiaan

 

Kävelyntäytteinen Mallorcan viikkomme jatkui uudella retkellä. Tälläkertaa suhahdimme taksilla Port de Sóllerista Valldemossaan. Tuo maksoi suunnilleen 40 euroa. Suunnitelmissa oli kävellä reitti joka viime vuonna ihan omaa huolimattomuuttamme ei toteutunut, eli Valldemossasta Deiaan.

Retkemme alkoi Carrer de Les Oliveresin päästä.

( kartta : Rother Walking guide  Mallorca )

Alkupiste oli aika hämäävä, sillä edessä oli lukittu portti ja kävelyn kieltävä taulu. Ja vielä lisäkettinki estämässä kulkua. Jutun juju on kiertää tuo kaikki ja kävellä valkean tolpan ohitse eteenpäin. 

Kohta tultiin portille josta käännyimme oikealle. Portista pääsee suojelualueelle jonne saa mennä vain luvan kanssa. Portin takaiset polut näkyvät opaskartassa punaisina, meidän reittimme vihreänä.

Oikealle opastava opaste kertoi että suuntamme on oikea ja niin alkoi ylämäki. Joka jatkuikin aika pitkään.

Pian olimme jo niin korkealla että kaunis Valldemossa näkyi lintuperspektiivistä.

Kauempana etelänpuoleisessa autereessa siinsi Palma.

Ylämäki senkun jatkui. Paikalliset kulkivat nelivedolla ja onneksi pysyivät sarvineen pusikoissa.

Jatkuvasta kipuamisesta huolimatta kulku leveällä väylällä oli suht helppoa.

Kun sitten polku kapeni se samalla tahtoi kadota kivikkoon. Onneksi jotkut ystävälliset olivat kasanneet kiviä opasteiksi. Niitä seuraamalla selvisimme eteenpäin. Täytyi vain olla silmä tarkkana.

Ja niin saavutimme arkkiherttua Ludwig Salvatorin rakennuttaman väylän. Hän ihaili näitä maisemia hevosen selästä osapuilleen 1800-luvun puolivälissä.

Pidimme puiden katveessa pienen tauon ja lisäsimme vaatetta päälle sillä täällä ylätasangolla kävi todella kylmä tuuli.

Kuvassa on opaste jota ei valitettavasti vuosi sitten ollut. Tuolloin suunnistimme huolimattomasti ja läksimme tästä oikealle. Hieno reissu oli sekin muttei vienyt meitä Deiaan vaan takaisin Valldemossaan.

Nyt olimme tarkkana ja suuntasimme vasemmalle Deian reitille. 

Saimmekin kulkea kalseassa tuulessa hyvän matkaa arkkiherttuan kivipolkua.

Kaukana alhaalla näkyi päämäärämme. Ja meidän reittimme kohosi vielä jonkin matkaa ylöspäin.

Selkeän polun lisäksi meitä muistettiin myös asiallisilla opasteilla sillä tämä oli osa Mallorcaa halkovaa GR-221-reittiä.

Maisemassa ei ollut valittamista. Olisi vain saanut tuulla hieman vähemmän. Tai lämpimämmin.

Lopulta lähdimme alamäkeen. Ja sitä jatkuisikin seuraavat neljä kilometriä.

Hetken näytti siltä että kulkumme jyrkkenisi vuoristokiipeilytasoiseksi tasapainotteluksi.. 

Onneksi sentään polku alkoi tehdä rinteessä suht helppokulkuista serpentiiniä alaspäin.

Kun pääsimme ylätasanteelta alemmaksi tuuli helpotti selvästi.

Kaukana alhaalla Deia odotti vierailuamme.

Välillä sukelsimme metsään, välillä saatiin uusia merellisiä maisemia.

Kulku kivikossa ei aina ollut ihan helppoa. Tänne ei ollut päivä paistanut ja maasto oli paikoin edellispäivän sateesta kostean liukasta.

Ohitimme omituiset siniset kalliot. Mietimme mennessämme mikä voi värjätä kivikot siniseksi.

Kohta tulimme erityisen varoituksen arvoiselle osuudelle. Totta puhuen se ei juurikaan poikennut muusta maastosta... paitsi että yhdessä kohdin kivivyöry oli vienyt koko polun mennessään ja meille oli linjattu uusi väylä turvaköysineen.

Kivikkoinen metsä jatkui ja jatkui. Reittimme kulki alaspäin mutka toisensa jälkeen.

Sitten saavutimme kallioon hakatun vesisäiliön josta tuli mieleen egyptin sargofagit. Pidimme tässä pienen huilitauon. Ohitsemme kulki retkeilijöitä sekä ylä- että alamäkeen.

Olimme jo aavistuksen lähempänä määränpäätä mutta vielä varsin korkealla.

Täällä alempana olimme jo tyystin tuulelta suojassa ja aurinko lämmitti mukavasti.

Alamäki jatkui välillä maltillisena, toisinaan jyrkempänä.

Lopulta saavutimme tasamaan vain huomataksemme että olimme rinteeseen rakennetun Deian alapuolella.

Nyt täytyi löytää mahdollisimman suora reitti ylös kaupungin keskustaan.

Carrer de can Pabó oli pitkä ja mutkaisa portaikko aivan Deian alalaidasta sen keskustan tuntumaan. 

Rappusia riitti ja riitti kunnes lopulta tupsahdimme ihmisten ilmoille.

Deia on kaltaistemme kävelijöiden suosiossa ja reppuselkiä olikin joka paikassa.

Löysimme pienellä etsinnällä kivan ruokapaikan ja sen jälkeen seisoimme taksitolpalla odottamassa taksia. Vasta kun kielitaitoisempi meistä soitti taksikeskukseen saatiin auto paikalle. 

Monissa oppaissa neuvotaan käyttämään Mallorcalla linja-autoa, mutta Deian pysäkiltä vain osa halukkaista mahtui bussin kyytiin ja ainakin kymmenen jäi odottelemaan seuraavaa... näin siis vasta matkailusesongin alussa.

Kävelimme päivän aikana osapuilleen 13 kilometriä. Tämä oli hieno ja paikoin myös dramaattinen retki. Viime vuonna se ei onnistunut joten tänä vuonna oli sitäkin hauskempaa astella pitkää alamäkeä.

( kuva: Rother Walking guide Mallorca )