Liesjärven pohjoisemman puolen poluilla

 

Liesjärven kansallispuisto Tammelassa jakaantuu Kanteluksentien jakamana eteläiseen ja pohjoisempaan osaan. Tällä kertaa suuntasimme Pirttilahden parkkipaikalta niille pohjoisemmille poluille.

Kävelimme kierroksemme myötäpäivään.

Pirttilahden parkkipaikan nurkalta lähti opastettu polku Siltalahden nuotiopiirille. Aluksi edessä olivat todella liukkaat pitkospuut. Onneksi maasto niiden vierellä oli sen verran kuivaa että sillä saattoi askeltaa.

Muutaman mukavan mutkan ja pienten mäkien jälkeen tulimme Tapolanjärven rannalle. Täällä pitkokset olivat hieman kuivemmat ja aika hyvin käveltävissä. 

Kohta tupsahdimme Siltalahden taukopaikalle. 

Emme olleet suunnitelleet tähän paussia mikä olikin hyvä juttu sillä järveltä puhalsi tosi kylmästi.

Jatkoimme reissuamme Tapolanjärven rannan tuntumassa. Polku oli merkitty keltaisilla lätkillä ja oli sen verran tallottu ettei eksymisen vaaraa ollut.

Muutamista vesiesteistä selvittiin loikkimalla. 

Seurailimme myös Ilvesreitin opasteita. Hämeen järviylängöllä niihin törmää tämän tästä mutta kaiken kaikkiaan Ilvesreitti on vaikeasti hahmotettava polkujen sekamelska.

Nyt käännyimme pois rannan tuntumasta.

Reitillä oli aika monta kaatunutta puuta. Osa niistä oli ehditty pätkiä pois polulta, osaa ei. Niiden kanssa pärjättiin kiertämällä tai kiipeämällä.

Saimme taas kävellä pitkät pätkät liukkailla pitkospuilla. Selvitimme luistinradan ilman kaatumisia.

Metsästä putkahdimme helppokulkuiselle metsäautotielle jota kuljimme varsin pitkän matkan. Olipahan vaihteeksi mukava kulkea niin ettei koko aikaa tarvinnut katsoa mihin astuu.

Suuntanamme oli nyt Kaksvetinen. Siellä ajattelimme pitää lounastauon ja lepuuttaa kunnolla kinttuja.

Sammalsuon halkovat pitkospuut olivat alkumatkasta vain hieman liukkaat ja onneksi pitkästi myös ihan käveltävät. Tosin siellä täällä täytyi hipsutella.

Niiden vieressä vanhemmat lankut maatuivat pikkuhiljaa.

Suon loputtua tulimme taas tielle. Sen varrella oli menossa jonkin sortin klapityömaa.

Vanha reitti metsän halki Kaksvetisen nuotiopiirille oli suljettu. Ja varmuudeksi reitin alkuun oli kaadettu puu jos toinenkin. No ne oli helppo kiertää. 

Hyvin tallottu väylä kertoi ettemme olleet ainoita poistetun reitin ystäviä.

Kaksvetisen nuotiopiirillä selvisi että siihenkin osui järveltä tuima tuuli. Olisimme päässeet valmiille tulille ja varmaan penkiltäkin olisi löytynyt tilaa mutta vihurissa paleleminen ei houkutellut. Vieressä oli myös kota jossa olisi voinut istahtaa mutta se taas oli niin pimeä että jatkoimme matkaa.

Peukalolammin laavulle oli vain runsas kilometri. Ja tuo kilometri käveltäisiin hienoon metsään rakennettua esteetöntä pitkin. Ei valittamista.

Tuulisesta kelistä huolimatta Peukalolammin pinta oli peilityyni.

Peukalolammin laavulla ei ollut muita retkeilijöitä eikä tähän osunut tuulikaan kovin pahasti. Saimme paistettua makkaramme ja juotua jälkiruokajuomat aurinkoista säätä ihaillen. Koivet kertoivat että olisi ollut hyvä pitää tauko hieman aikaisemmin mutta ne tokenivat kun saivat levätä.

Hyvän aikaa istuskeltuamme jatkoimme taivalta. Esteetöntä reittiä jatkui seuraavalle parkkipaikalle asti.

Sitten ylitimme pienen suon lipsumattomia pitkoksia pitkin. Olimme oppineet tällä reissulla että vanhat lankut ovat liukkaista vaikkeivat olisi kovin märkiäkään. Näillä tuoreemmilla oli parempi pito.

Siirryimme metsäpolulle ja seuraavalta opasteelta lähdimme Siltalahden suuntaan.

Numerokallioden jälkeen suunnistimme merkitsemättömälle poikkipolulle joka vei meidät Kanteluksentielle.

Loppumatkan Pirttilahden parkkipaikalle kuljimme Kanteluksentietä pitkin. Tällä tiellä ei ole kovin ruuhkaista liikennettä joten saimme kulkea varsin rauhassa.

Retkemme Liesjärven kansallispuiston pohjoisilla poluilla oli melkein 13 kilometrinen.

 

Saimme kulkea halki komeiden syksyisten metsien ja paikoin luistella pitkospuilla. Korkeuserot olivat maltillisia ja polut hyvin merkittyjä.

Aivan retken viimemetreillä saatiin yksi epävarma hirvikärpästunnistus, eli periaatteessa niitä ei reitillä ollut.

Aulangonjärvenpolku

 

Vaihteeksi piipahdimme melkein kotinurkilla eli Aulangonjärven kiertävällä reitillä. Sääennuste oli lupaillut mahdollista auringonpaistetta mutta pilviselläkin säällä tämä oli hieno reitti.

Jätimme auton Aulangon näkötornin tilavalle parkkipaikalle ja kiersimme järven vastapäivään.

Torniin emme tällä kertaa kiivenneet sillä sen ikkunat olivat remontissa ja niiden aukot peitetyt joten portaikko olisi ollut varsin pimeä. Sen sijaan ihailimme kansallismaisemaa tornin juuren näköalatasanteelta. Lehtipuista oli jo paras loisto varissut varmaankin viime päivien myrskyissä.

Sitten lähdimme laskeutumaan Karhunluolan pitkiä portaita. 

Portaikon kaide oli korjattu eikä silmä erottanut mistä kohtaa ilkivallantekijöiden kivenmurikat olivat kesällä vääntäneet metallikaidetta.

Nyt oli eteläisen Suomen perunannostoloma ja tornin tuntumassa olikin ollut useampia lapsiperheitä. Täällä karhujen luona ei ollut ketään. Ainakaan juuri nyt.

Ei se meitä juurikaan haitannut. Karhuemo hymyili kuten oli hymyillyt jo 120 vuotta.

Jatkoimme Karhunluolalta alamäkeen järven tuntumassa kulkevalle ulkoiluväylälle.

Hyvän matkan kuluttua käännyimme opasteiden opastamana kohti Kihtersuon uimarantaa. Seurasimme keltaisia opaslätkiä.

Uimarannalta avautui hieman erilainen näkymä näkötornille.

Sitten jatkoimme haketettua polku eteenpäin. Tässä oli ennen pitkokset mutta näin kostealla kelillä haketettu oli kyllä helpompaa kuljettavaa.

Seuraavalta opasteelta suuntasimme yksityisalueen halki Levonkalliolle.

Ja niin saavutimme taas Aulangonjärven rannan ja tulimme samalla Sibeliuksen metsän laitaan.

Rantaa hipovat pitkospuut ovat yksi tämän reitin helmistä. Onneksi ne olivat kuivat eivätkä märät ja liukkaat. Täälläkin oli hienosti lapsiperheitä luonnon keskellä.

Pitkospuut päättyivät suositulle nuotiopaikalle ja sen vieritse nouseville portaille. Tämä olikin reittimme ainoa mainitsemisen arvoinen ylämäki.

Ja niin nousimme Levonkalliolle jota toiset kutsuvat Käärmekallioksi ( oikeasti ne ovat kaksi eri kalliota ). Tämä on klassinen paikka ottaa kuvia ja pitää evästauko.

Näin kevytretkellä meillä oli vain kuumaa vettä termarissa ja muutama pulla energiaa tuomaan. Tässä oli hyvä istua vaikkei se aurinko paistanutkaan. Ohitsemme kulki muutamia retkeilijöitä mutta mitään ruuhkaa ei päässyt syntymään.

Olimme nyt Sibeliuksen metsän läntisellä laidalla.

Kun oli juomat juotu ja pullat syöty laskeuduimme kalliolta pehmeälle polulle ja jatkoimme pohjoista kohden. Reitti oli niin hyvin tallottu ettei eksymisen vaaraa ollut.

Reitillä oli muutama silta mutta ei niiden alla tällä kertaa juurikaan vettä virrannut.

Metsästä tulimme soratielle joka johti halki Aulangon Heikkilän unohdetun ja pikku hiljaa rapistuvan lomakylän.

Opasteet olivat kohdillaan ja vuodesta toiseen huvittaa tuo "Sallittu Sibeliuksen Metsän asiakkaille".

Kävelimme kohtalaisen matkan peltojen välissä, sivusimme Eversti-golfkenttää ja pääsimme sitten takaisin metsään.

Lyhyehkö mutta muuten mukava metsäosuus toi meidät Aulangon ulkoilumajalle joka myös on osava paikka aloittaa järven kiertäminen. Täällä oli muksuille järjestetty syyslomatekemistä.

Me suuntasimme seuraavalta opasteelta Tornikahvilan suuntaan. Olisimme voineet kävellä myös rannan tuntumassa ja nousta sitten Karhunluolan kohdalta näkötornille mutta jotenkin Karhunluolan jyrkkä ja pitkä portaikko ei houkutellut.

Seuraavassa risteyksessä suuntasimme pienen pätkän Karhunluolan suuntaan ja sitten poikkesimme kapeammalle metsäpolulle.

Hetken kävelimme pyöräilyreitillä, sitten ratsupolulla kunnes tornin opaste opasti oikeaan suuntaan.

Viimein tulimme näkötornin parkkipaikalle. Kartasta näkyy että sekava polkureittimme oli lähes viivasuora ulkoilumajalta tänne autolle. Toisinaan reittien sokkelossa suunnistus osuu nappiin.

Aulangonjärvenpolku on pituudeltaan noin seitsemän kilometriä. Sen varrella on vaihtelevaa maastoa, järvenrantaa ja hienoja maisemia. Suosittelen.