Luutalammilta Kalattomalle

 

Jotenkin mystisesti olimme onnistuneet välttämään Lopen Komion maastoa peräti puolitoista vuotta. Oli siis korkea aika tehdä sinne syksyinen retki... syyskuun viimeisenä päivänä.

Jätimme auton lähellä Luutalammin eteläistä päätä sijaitsevalle parkkipaikalle ja kiersimme kiemuramme vastapäivään.

Parkkipaikan nurkalta lähti mukava metsäpolku joka muutaman mutkan jälkeen päättyi Luutalammin rannalle. 

Luvassa oli liki tyyni ja aurinkoinen päivä. Lammin maisema oli syksyisen komea.

Lähdimme kiertämään lammia idän puoleista rantaa pitkin. Paikoitellen polku oli aika kostea mutta enimmäkseen helppokulkuinen. Oli ilo taivaltaa aivan veden tuntumassa.

Monet kuulemma sanovat että Luutalammilla on hieman Lapin tunnelmaa... että vain tunturit ja porot puuttuvat.

Jossain kohdin vesi oli vallannut polun. Loikkimisella ja pienellä kiertolenkillä selvittiin eteenpäin.

Enimmäkseen jalkain alla oli kuivahkoa maastoa.

Luutalammin pohjoisen pään nuotiopiirillä oli väkeä ja olisimme päässeet valmiille tulille. Nyt emme tarvinneet nuotiota vaan valtasimme rannan tuntumasta ihka oman retkeilypöydän. Keittelimme tässä kaasulla kuumaa juotavaa ja istuskelimme auringossa kuin olisi kesä. Maisemassa ei ollut valittamista.

Tauon jälkeen suuntasimme nuotiopiirin nurkilta lähteville pitkoksille. 

Kävelimme ne alusta loppuun, kuljimme hetken soratietä ja ohitimme sitten ison laidunalueen. Puhtaaksi kalutusta maastosta näki että kesällä täällä oli ollut elikoita. Aidan korkeudesta päättelimme että mahdollisesti lehmiä.

Sitten seurasimme opasteita takaisin metsäpoluille.

Pienen harhailun ( jonka teemme näillä kohdin joka kerta ) jälkeen löysimme oikean väylän harjuille.

Hyvin tallattu polku vei meitä yhä ylemmäksi...

... kunnes saavutimme harjun laelle vievät portaat. Tässä viimeistään nousi hiki pintaan.

Edellisenä viikonloppuna näissä maisemissa oli vaellettu legendaarinen Poronpolku. Ilmeisesti tuon tapahtuman jäljiltä pyöräilijöiden todella jyrkkä alamäkireitti oli suljettuna. Sen ymmärtää hyvin sillä kokematon fillaristi ei tuosta mäestä olisi ehjin nahoin selvinnyt.

Me jatkoimme aurinkoisen harjun laella kohti Kalattoman laavua. Saimme kävellä täällä korkealla pieniä ylä- ja alamäkiä. Välillä ihailimme alhaalla pilkottavia lampia.

Kalattoman laavu oli tyhjillään. Istuimme tähän syömään pois eväsleivät. Oli hyvä lepuuttaa kinttuja ja suunnitella paluumatkaa sillä olimme nyt retkemme laitimmaisella taukopaikalla.

Istuskelun jälkeen kiipesimme takaisin harjulle ja aloitimme paluumatkan aluksi omia jälkiämme pitkin.

Kun tulimme liki harjun portaikkoa emme lähteneetkään niiden suuntaan vaan poikkesimme seuraamaan Poronpolun merkkejä Komionvuorelle.

Siirryimme yhdeltä harjulta toiselle.

Tulimme edellisen viikonvaihteen Poronpolun opasteiden äärelle. Tuolloin osallistujien käytössä oli myös lossi jolla tietenkin oli oma aikataulunsa. 

Kun otin tuon kuvan huomasin että kauemmalla penkillä istui joku heppu...

... ja sehän olikin Lopen uupunut mies. Hän oli keskittynyt googlettamiseen joten pidempää juttutuokiota ei tullut.

Lopen uupunut mies istui hienon maiseman äärellä. 

Toivotimme hänelle reipasta tulevaisuutta ja jatkoimme omaa retkeämme harjua pitkin.

Kohta poikkesimme merkitylle reitille joka vei meidät toivomaamme suuntaan. 

Poistuimme harjumaastosta mutta saimme kävellä hetken tuuheassa metsässä.

Metsän jälkeen kävelimme hyvän pätkän vuosia sitten kulotetun alueen reunaa, toisen pätkän hiekkatietä ja näin saavutimme taas Luutalammin pitkospuut.

Pitkospuut toivat meidät uudestaan Luutalammin pohjoisen pään nuotiopiirille. 

Tästä jatkoimme lammin läntistä reunaa parkkipaikan suuntaan. Näin saimme kävellä hienosti rakennettua esteetöntä reittiä rannan tuntumassa ja puiden siimeksessä.

Esteetöntä reittiä jatkui pitkin rantaa aina Luutalammin isolle parkkipaikalle asti. Toivottavasti helppoa kulkemista kaipaavat retkeilijät löytävät tälle hienolle väylälle.

Ison parkkipaikan ohitettuamme päädyimme kapoiselle rantapolulle. Tämä oli osa Pikkusamoa joka risteilee alueen metsässä.

Me emme kuitenkaan lähteneet seuraamaan Pikkusamoa vaan jatkoimme rantapolkua aivan lammin eteläiseen päähän asti.

Arvoitukseksi jäi pikku ahvenen ( ? ) kohtalokas eksyminen polulle.

Kun saavutimme Luutalammin eteläisen pään jäljellä oli vain polku parkkipaikalle. Reikäkivi toimi opasteena oikealle polulle.

Tämä oli hieno päivä Lopella Komion maastossa. Koko päivän saimme kulkea auringonpaisteessa liki kesäisissä lämpötiloissa. Polut olivat vaihtelevia eikä maisemissa ollut valittamista. 

Kävelimme noin 13 kilometriä emmekä kohdanneet ainuttakaan hirvikärpästä.