Aurinkoa Alajärvellä

 

Vihdoin tuli aurinkoinen päivä. Ennusteen mukaan aamun tiukka pakkanen kesyttyisi puolen päivän nurkilla. Niinpä läksimme Hämeenlinnan läntisellä puolella lainehtivan Alajärven jäälle.

Emme todellakaan olleet ainoat auringosta villiintyneet.

Jätimme auton Tervaniemen parkkipaikalle ja tallustimme reittimme tavallaan myötäpäivään. Tuo kartan punainen pisteviivoitus kertoo että Suunto-kello unohtui laittaa päälle Soininsaaren evästauon jälkeen. Pisteviivoitus osoittaa suunnilleen sillä kohdalla kävelemämme reitin.

Jäljet jään ohuella lumipeitteellä kertoivat monensorttista kulkijoista. 

Alajärvellä on jo useana vuonna talkoohengessä aurattu potkukelkkarataa ja kelkkoja voi lainata kuuluisan Tauno Hovilan tilalta. 

Me emme tälläkään kertaa kelkkailleet vaan ylitimme järveä jalkapatikassa. Lunta oli juuri sopivasti niin ettei tarvinnut liukastella jäällä muttei myöskään kahlata hangessa. Tosin paikoitellen jalka lipsui lumesta huolimatta.

Kiersimme muutaman niemen ja saaren.

Auringon porottaessa siniseltä taivaalta lähestyimme Soininsaarta askel kerrallaan. 

Saaren nuotiopiiri oli tyhjillään. Mekään emme tulia tarvinneet vaan istahdimme aurinkoon ruokatermosten ääreen. Tässä olikin yllättävän lämmin istuskella.

Kun olimme jo siirtyneet jälkiruokajuomiin liukui paikalle potkukelkkailijoita nuotiota sytyttelemään.

Saaren lumettomilla kohdilla sammal otti ilon irti auringosta. Olipa mukava nähdä aavistus keväästä.

Paluumatkan teimme hieman eri reittiä ihan vain huvin vuoksi.

Lumessa talven varjo on sininen.

Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy juuri ja juuri kuumailmapallo jonka toivoimme leijailevan lähemmäksi. Valitettavasti tuuli vei sen mennessään aivan väärään suuntaan.

Ylitettyämme ulapan saavutimme Tervaniemen rannan ja retki tuli päätökseensä.

Tämä oli hauska reissu auringossa. Käveltyä tuli noin seitsemän kilometriä. Ylämäkiä ei juurikaan ollut eikä kyllä polkujakaan.

Ehkä sitten seuraavalla kerralla lainaamme potkurit...

Linnunpönttöjen kevätsiivous

 

Vaikka tänä talvena säät ovat soutaneet ja huovanneet vesi-, lumi- ja räntäsateineen on kuitenkin todennäköistä että ennen pitkää koittaa kevät. Siispä tuli aika suorittaa pihan linnunpönttöjen kevätsiivous.

Pönttöjen putsaukseen on muutamia syitä: ne eivät täyty vanhoista pesistä, niiden kunto saadaan tarkastettua ja pöntöissä talvea viettävät lintujen loiset saavat kyytiä. Tuon viimeisen syyn takia puhdistus kannattaa suorittaa pakkaskelillä jolloin nuo viheliäiset otukset vielä horrostavat.

Koska pöllyävät pesät olivat aivan putsarin naaman korkeudella käytti tämä viisaasti hengityssuojainta.

Portinpielen pöntössä eli kaikkein vilkkaimmalla paikalla on jo parina vuonna pesinyt leppälintu. Tuon araksi mainostetun kaunokaisen rohkeutta koiteltiin viime kesänä kun aivan sen pöntön nurkilla sinisen kaapelin kaivelijat meuhkasivat viikosta toiseen. Hämmästyttävästi leppälinnun hermot pitivät ja se sai kasvatettua poikueensa kaiken maailman kaivureista ja traktoreista huolimatta.

Leppälintu sisustaa sammaleella ja korostaa yksityiskohtia aistillisilla puunkuorilla.

Seuraava pönttö sijoitettiin viime keväänä aivan uuteen paikkaan. Kesällä sen ympärillä pyöri vain muutamia tiaisia ilman suurempia pesimäaikeita. Niinpä tästä asumuksesta ei löytynyt ruohonkorttakaan. Ehkäpä sitten ensi kesänä joku tirppalintu hoksaa tämän vapaana olevan huushollin.

Vanhan omenapuun varjossa on jo useana vuonna pesinyt menestyksellä kirjosieppopariskunta. Niiden saapuminen pihapiiriin merkitsee kesän alkua. On aina yhtä mystistä että nuo pikkaraiset lentävät tälle samalle pihalle Afrikasta asti.

Tämä pönttö uusittiin pari vuotta sitten ja on edelleen priimakunnossa.

Kirjosieppo ei koreile vaan pesä sisustetaan ronskilla kädellä. Täällä ei poikasille pedata sammalpetiä vaan jälkikasvu saa tyytyä ruohonkorsiin ja kuoren palasiin.

Pesän irrotukseen jälkeen pöntöistä vielä rapsuteltiin jätöksiä pois. Tässä pöntössä talvehti myös jonkin sortin toukkia.

Viimeisenä tarkastettiin luomupönttö joka oli tyhjä. Ajattelin että sinne voisi asettua vaikka pistiäisiä muttei niitäkään näkynyt.

Tarkastus suoritettiin nopsasti taskulampulla.

Pihassa varjoliljat olivat taas heitelleet siemeniään sinne tänne. Varjolilja tuntuu pitävän pihastamme ja jos silmä välttäisi ei siellä enää muuta kasvaisikaan.

Alkutalven painava lumi ja kova tuuli repäisivät isosta 30-luvun omenapuusta yhden haaran. Toivottavasti jäljelle jäänyt puu toipuu koettelemuksesta sillä se tuottaa varsin maukkaita omenia.

Ihan kaikkia ruusunmarjoja eivät linnut, rusakot ja kauriit ole löytäneet.