lauantai 1. lokakuuta 2016

Ruunaa: Huuhkajanvaaran näkötorni

Vielä yksi kävelypäivä Pohjois-Karjalan Ruunaan kansallispuistossa.

Aluksi silmäys maastosta löytyneeseen jätökseen: karvoja, pieniä luita ja puolukka.
Kaliiberi on ison koiran luokkaa, eli susiko tässä punnersi?


Ja sitten retkeilyn pariin: nyt on vuorossa vain lyhyt pyrähdys P-paikalta Huuhkajanvaaran näkötornille.

Ja takaisin.

Yhdensuuntainen kävely on puolisentoista kilsaa.

Menomatka on hitusen pidempi, sillä poikkeamme Saunaniemessä syömässä.
Auto jää veneidenlaskupaikalle.

Ja huolellisesti parkkialueen reunalle, ettei se ole mahdollisten veneihmisten jaloissa.
Reitti kulkee Neitijärven rantaa, alussa suurelta osin pitkoksilla.
Risteyskohdassa suunnataan Saunaniemeen.














Saunaniemi onkin melkein saari,sillä sinne kuljetaan pitkää pitkossiltaa.

Voisi kuvitella, että kun Neitijärven pinta on korkealla, tästä ei kuivin jaloin kävellä.








Saunaniemi on täyden palvelun mesta.

Laavu on hienolla paikalla, klapeja voi kirvestellä paikalle tuoduista aihioista, ja nuotiopaikka toimii.

Näin se käy.
Aika yllättävää oli löytää Neitijärven rannalta Pielisen vesiretkeilyn opaste, mutta kyllähän nämä lutakot oikeasti ovat yhteydessä toisiinsa.
Kun on syöty, katsastettu paikalliset maisemat ja lekoteltu nuotion ääressä, on aika palata polulle.












Tässä onkin parempi kuva Saunaniemeen johtavasta pitkospolusta.

Tai oikeastaan tässä kuvassa polku johtaa pois Saunaniemestä.

Todellakin: jos järven pinta nousee tarpeeksi, tässä tarvitaan kunnon vaelluskengät.

Tai saappaat.



Tai räpylät.
Sitten seurataan kotvanen tovi mukavaa polkua halki metsän.

Neitijärvi vilahtelee tämän tästä vasemmalla puolen.
Hetken kuluttua hieno kaarisilta vie kulkijan yli Neitijoen.
Kylläpä tällä kohdin Neitijoen maisemat ovat kauniita.

Tämä lienee paikallisen vesilinnuston suosiossa.
Kun päästään sillan yli ja pois joen rannasta, kuljetaan hetki osavaa metsäpolkua, kunnes alkaa nouseminen.

Ja niin noustaan ....
... ja noustaan...
...kunnes lopulta tavoitetaan Huuhkajanvaaran laki.










Täällä törröttää hieno näkötorni.

Malli on sama, kuin Teretillä.

Eli tosi tukeva.

Ja jyrkkäportainen.
Tornin huipulta kelpaa töllistellä aurinkoista maisemaa.

Kuva on otettu elokuun lopussa, joten ruskaa ei juurikaan vielä ole.
Jonkun verran voisi näkymää avata, mutta toisaalta ... kannattaisiko komeita puita kaataa sen takia?

Pitkospuita rakastava koira ei päässyt torniin kekkuroimaan.

Katseesta päätellen se olisi vipottanut siellä pelottavan rohkeasti.

Tai sitten se olisi jähmettynyt korkeanpaikankammoisena jyrkkiin portaisiin.



Anyway: parempi että piski pysyi maanpinnalla.
Paluumatka kuljetaan vanhaa, aikaa sitten hylättyä polkua pitkin.

Se näkyy maastossa heikosti, mutta on kyllä seurattavissa.
Tälle reitille on ammoin rakennettu portaita kulkua helpottamaan.

Niistä ei ole viime vuosina pidetty huolta, joten tätä polkua ei oikein uskalla suositella.

Mutta olihan sitä aika jännä kävellä.















Huuhkajanvaaralla on komeita kallioita.
Näille portaille ei kannattane astua.

Niiden vierestä pääsee kyllä laskeutumaan, kunhan on tarkkana.
Jotenkin näistä tulee mieleen Indiana Jones...


Kadonneen aarteen metsästäjä Ruunaan metsässä ikiaikaisilla vaarallisilla portailla.
Yksikin harha-askel, ja myrkkynuolet viuhuvat pusikosta.
Loppumatka kuljetaan tuttua reittiä auton luo.





Leppoisa päivän retki osoitti jälleen, ettei Ruunaa ole vain koskia ja kalastamista.


Ruunaalla on useita kävelemään houkuttelevia reittejä komeissa metsissä ja kauniin vesistön äärellä.


Tähän näkymään, näihin tunnelmiin päättyy tämän kertainen Pohjois-Karjalan kierros.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti