lauantai 24. syyskuuta 2016

Autiovaaran Kuusipolku, Patvinsuon kyljessä

Aavistuksen sivussa Patvinsuon tutuista reiteistä on Autiovaaran luontopolku, Kuusipoluksi kutsuttu.

Tästä metsästä lähti toista sataa vuotta sitten alueen ensimmäinen metsänvartija Suomun metsänvartijantilalle. Sen jälkeen alettiin tätä seutua kutsua Autiovaaraksi.

Parkkipaikka on Uimaharjuntien varressa, etelästä tultaessa noin kilsa ennen Suomun risteystä.

Kuusipolku on vain kolmekilometrinen, joten ei ole mitään syytä olla kävelemättä sitä.

Kierretään reitti opasteiden mukaisesti vastapäivään.

Tällä kävelyllä ei ole taukopaikkoja, ei penkin penkkiä.

Eip anneta sen häiritä.


Osa poluista on pitkoksina, mikä onkin hyvä, sillä vallankin nyt syksyllä maasto on kohtalaisen kosteaa.

Muutoin polku kulkee maaston mukaisesti, ei kovin leveänä. Se kiertelee sammalikkoja, kivikkoja ja kaatuneiden puiden juurakkoja.
Täällä ovat puut saaneet olla omissa oloissaan kotvasen tovin.

Vaikka on jo syksy, kasvun rahinan kuulee joka suunnalta.

Tämä on Pohjois-Karjalainen sademetsä, täynnä elämää.
















Luontopolun varrella on informatiivisia tauluja, jotka kertovat paitsi luonnosta, myös alueen historiasta.








Tämä on kivaa vaihtelua Patvinsuon muille reiteille, sillä täällä on edes pikkasen korkeuseroja.


Syksy tuoksuu, sienet kasvavat ja jotenkin on sellainen tunne, että paikalliset asukkaat tarkkailevat kulkuamme.
Pirteä parvi myssypäisiä tirpakoita (ei virallinen nimi).
Kaikkialla, missä on mahdollista kasvaa, on elämää.

Yhden lahoaminen antaa toiselle tilaisuuden kukoistamiseen.

Tai ainakin kasvamiseen.
Tämä metsä on kaikensorttisten sienien, pahkojen, levien, sammalten ja jäkälien paratiisi.

Ja varmaan aika moni itikkakin tykkää seudusta.

Just nyt se on hirvikärpästen suosiossa.
Toisaalta maasto on nimensä mukaisesti vanhaa kuusikkoa, mutta toisaalta taas saniaiset ja sen sellaiset kasvavat ihan simona.
Jotkut alueen puista ovat hyvin vanhoja.
Vuosirenkaiden laskeminen vaan ei ole kovinkaan helppoa.











Autiovaaralla on runsas eläimistö.
Hirvien, oravien ja pupujen lisäksi karhu on vakiasukas ja susiakin täällä on nähty.



Puhumattakaan kaikista pienemmistä otuksista.





Eikö muuten polku houkutakin metsän uumeniin...
Ihan hyvin tuolla pusikossa voi olla karhu leikkimässä näkymätöntä.

Se istuu siellä odottamassa, että ihmiset häipyvät häiritsemästä sen metsää.













Pahkaliikkeen joukkovoimaa.

Power to the forest!

Tai siis: power to the pahka!

Polku on hyvin raivattu kaatuneista puista, mutta aina joku runko rysähtää polun poikki just kun homma on hoidettu.

Tämä puu joutui varmaan Rauli-myrskyn hampaisiin.
Vasta kun laitoin tämän kuvan paikalleen, huomasin, että viehkoja sieniähän kasvaa ihan koko rungon mitalta.
Aika upee!
On siinä ryske käynyt, kun nämäkin puut ovat antaneet periksi myrskylle ja myllerrykselle.



Onneksi reittiä on raivattu osavasti sen verran, että kulku onnistuu.
















Usein on niin, että kun yksi löytää hyvän paikan, niin kohta koko suku on kuokkimassa.

Vaan onhan se mukavaa, kun on kivoja naapureita.



Autiovaara on todella kiehtova paikka, yksi kauneimmista näkemistäni suomalaismetsistä.

Tänne olisi hieno päästä keväällä, kun tirppalinnut kailottavat pusikoissa.



Seuraavaksi palataan vielä hetkeksi Ruunaan...

4 kommenttia:

  1. Kiitos kuvien jakamisesta ja upeista kuvista ,Ihanaa syksyä teille molemmille ja vahti koiralle.

    VastaaPoista
  2. Hei Mirja! Kiitos palautteestasi. Täytyy kyllä sanoa, ettei tuosta koirasta ole vahdiksi: se on liian hyväsydäminen ja nykyään lähes kuuro. Toisaalta se kyllä pelottaa tunkeutujan hurjalla ulkomuodollaann :)
    t.Tiina

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Hei Timo! Kiitos sienen nimeämisestä. Minä en niitä tunne, vaan heittelen nimiä fiilispohjalta :)
      t.Tiina

      Poista