tiistai 11. heinäkuuta 2017

Äkäslompolon Seitapolku

Äkäslompolon Seitapolku aloitetaan yleensä luontokeskus Kellokkaalta.

Me suuntasimme reitille Kesänkijärven läntisestä päästä.
Auto jätettin paikkaan, josta avautui todella kaunis maisema.

Siitä vaan sillan yli reitille.



Seitapolun tunnus on tuollainen pinkki kilpi, joka esittää joko omituista lumiukkoa tai sitten hienoa pipaa...

Oikeasti hahmo on tietenkin napattu lappilaisesta noitarummusta.

Ja se symbolisoi seitaa.
Reitti kiertää Kellostapulin ja on pituudeltaa yhdeksän kilometriä. Se on tuo punainen lenkki.

Me kiersimme ringin myötäpäivään.





Aluksi hilppasimme puolisen kilsaa leveätä baanaa.

Kunnes yhytimme Varkaankurun ja pääsimme oikealle polulle.

Ajankohta oli kesäkuun puolivälissä, ja katalan kevään jäljiltä pohjoisen luonto oli vasta heräilemässä.
Seitapolkulla on informatiivisia tauluja, joissa kerrotaan alueen historiasta, luonnosta ja seidoista.

Niitä oli mukava pysähtyä lukemaan... varsinkin ylämäessä.
Kun tulimme aivan järven rantaan, avautui näkymä järven vastakkaisella puolella kohoavalle Kesänkitunturille.




Tässäkohdin polku haarautui.

Kuten Äkäslompolossa ja Ylläksellä yleensäkin, olivat opasteet kunnossa.




Nyt lähdettiin pikkuhiljaa nousemaan. Samalla leveä baana loppui.



Vastaan kävellyt ystävällinen nuorimies varoitti meitä ylempänä rinteessä riehuvasta kiukkuisesta ukkometsosta.

Näin osasimme ohittaa hirmulinnun provosoimatta sitä veritekoihin.


Metso oli onneksi jo poistunut polulta ja tyytyi huutelemaan uhkauksiaan kauempaa kanervikosta.

Tämä oli kyllä hieno kohtaaminen.

Mahtoiko tunne olla molemminpuolinen?

Vielä kotvanen tovi nousua ja niin Ylläksen Keskinenlaki kohosi edessämme.
Taas oltiin risteyksessä.
Olimme kuulleet huhuja, että Kellostapulinkurun halki johtava puupolku olisi erittäin huonossa kunnossa, liki kävelykelvoton.

Pienellä jännityksellä jatkoimme eteenpäin.
Ei huolta! Pitkokset olivat ihan kuljettavissa.

Tässä kurussa oli kuulemma talvella kuutisen metriä lunta.

Ilmankos sitä oli vielä runsaasti jäljellä.



Välillä päästiin metsän reunaan.
Taaksepäin vilkaisulla näki, kuinka hankalan rakan ylitimme pitkosten ansiosta kuin tyhjää vaan.

Ei valittamista.
Pääsimme toki koittamaan myös töppösen pitoa kesähangilla.
Vielä hetki nousua kunnes kaunis Kellostapulinkuru loppui, samoin pitkokset.

Edessä odotti taas helposti kuljettava leveä väylä.
Pari askelta ylöspäin ja vasemmalta pilkistivät Ylläksen suositut laskettelurinteet.

Tämä sorastettu polku olisi vienyt meidät Varkaankurun kodalle.
Vaan mepä päätimme lähteä oikealle, pientä melkein huomaamatonta polkua Kellostapulin laen juureen.

Avot! Täältä avautuikin upea näkymä yli Kesänkijärven.

Kesänkitunturin rinteessä näkyi selvästi kuuluisa Pirunkuru.

Ihan Kellostapulin laelle emme toki kiivenneet, sillä se oli sellaisen kivikon peitossa, että porukan pienimmän retki olisi ollut liian hankala.
Kannatti tehdä tämä pieni sivuhyppäys.

Korean kelin ansiosta maisemat olivat hulppeita.






Auringosta nautti myös pikkuruinen sielikkö.

Kun käännyimme takaisin Seitapolulle, Ylläksen rinteet näkyivät hyvin selkeästi.


Pidimme oikein mukavan lounastauon Varkaankurun kodalla ja sitten laskeuduimme iki-ihanaa Varkaankurua alaspäin kohti lähtöpistettämme.

Tämä kuru on kyllä hieno näin alaspäin mentäessä, mutta vielä upeampi ylöspäin kuljettaessa.


Kierros lähestyi loppuaan, kun tulimme kurun pohjalla polkujen risteykseen.

Tästä kävelimme vasemmalle, kohti autoa.


Äkäslompolon Seitapolkua on helppo suositella.

Jos/kun joskus vielä palaamme Äkäslompoloon, kokeilemme reitin kulkemista vastapäivään.

2 kommenttia:

  1. No nyt on maisemaa ja avaruutta. Hieno retkikohde. Onneksi selvisitte metson ohi. Ei ole leikinasia jos äkäinen metso hyökkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos seita! Tuo oli yllättävän kyllä mukava retki. Onneksi saimme varoituksen siitä metsosta, niin osasimme laittaa piskin remmiin. Metso olisi tehnyt siitä päreitä.
      Ja meistä kans.
      t.Tiina

      Poista