Moloslaenkierros Aakenustunturilla

 

Kävelimme hienon Aakenustunturin Moloslaenkierroksen edellisen kerran noin neljä vuotta sitten. Sen reissun perua on tuo kartta, joka oli jo silloin hieman vanhentunut. Karttaan merkittyä lentokonekotaa ei löytynyt silloin eikä nyt, sillä se poltettiin metsähallituksen toimesta jo vuosikausia sitten.

Sports Trackerin vaihteeksi sininen piirto havainnollistaa päivän retken. Lähdimme matkaan Totovaaran pirtin parkkipaikalta ja kiersimme lenkin 11 kilometriä vastapäivään.

Aakenustunturin reittejä oltiin kunnostamassa ja alkumatkasta ohitimme useamman levittämistä odottavan soraläjän. Hommaa oli siis vielä jäljellä.

Pääreitistä oikealle haarautuvan luontopolku oli edellisellä kerrallamme ollut osa Moloslaenkierrosta. Nyt sen alussa retkotti opaskartta, jonka mukaan alueen reiteissä oli muutoksia. Tavailimme karttaa kotvasen tovin emmekä mitenkään keksineet millä tavoin reittimuutokset vaikuttaisivat päivän retkeemme. Karttaan oli kyllin selkeästi merkitty tuo luontopolkumme, joten ei muuta kuin mäkeen vaan...

Luontopolku nousi pikkuhiljaa tunturin alarinnettä. Kovin paljon tästä ei oltu kuljettu, mutta me pääsimme helposti eteenpäin.

Hetken kuluttua polkujen risteyksessä meille selvisi että Moloslaenkierroksen tätä osuutta oli sittenkin muutettu. Meidän olisi pitänyt jatkaa pääreitillä ylämäkeen vielä hyvän matkaa jotta olisimme yhyttäneet uuden linjauksen. Luontopolkumme ei siis enää ollutkaan osa virallista kierrosta. Eipä tuo kyllä paljoa haitannut. Nyt ainakin olimme oikealla reitillä.

Täällä Aakenustunturin alarinteellä kasvillisuus oli vielä runsasta ja puut isoja.

Ruohokanukka komeili punaisilla marjoillaan.

Kuvasin tuon haljenneen puun myös neljä vuotta sitten. Se oli edelleen samalla paikalla, samassa könökulmassa. Ainoa muutos oli harmaantunut sisusta.

Polku nousi kokoajan joten pian pääsimme tunturitunnelmiin rakkakivikkoon ja maisemien äärelle.

Tuo harmaa murikoiden ja lohkareiden mosaiikki koristi tunturin kylkeä. Onneksi meidän ei tarvinnut nousta sitä pitkin vaan reitti kiemurteli alempana sopuisammassa maastossa kohti korkeuksia.

Levitunturin laskettelurinteet näkyivät horisontissa. Pilvien takia tuo näytti äkkiseltään tulivuorelta.

Hieman ennen poispoltettua kotaa saavuimme todella hienoon lehtoon. Karttojen mukaan lehdossa olisi lähde, mutta ei sitä tälläkään kertaa löytynyt. Runsas kasvillisuus lienee kuitenkin lähteen aikaansaannoksia.

Edesmenneen lentokonekodan pihapiirissä oli osava penkki juuri taukoamme varten. Istuimme tässä aika pitkän tovin kaffeen ja kaakaon äärellä. Seuranamme oli muutamia innokkaita mäkäräisiä.

Pian saavutimme kuuluisan Junkersin raadon. Se taitaa pikkuhiljaa kutistua näkymättömiin. 

Junkersin infotaulu oli kadonnut, mutta onneksi kuvasin taulun edellisellä vierailullamme. 

Säälittää edelleen tuo koiraparka... ja toki nuo karun kohtalon kokeneet lentäjätkin.

Junkersin jälkeen nousu kiihtyi ja sää selkeni entisestään. Näillä rinteillä oli jo hieman maaruskaa.

Välillä loikimme rakassa, välillä oli pätkiä melkein kivetöntä polkua.

Pallastunturin profiili kaukana pohjoisessa.

Kätkätunturi ja Levitunturi ihan kivenheiton päässä.

Kun saavutimme Vuolokurun oli aika ylittää harjanne kurun reunaa pitkin ja siirtyä Aakenustunturin läntiselle rinteelle.

Tunturin läntisellä rinteellä meitä odotti kohtalaisen tasainen myötämäki ja hulppea maisema Yllästunturille.

Kintut kiittivät leppoisasta polusta.

Yllästunturin seurana korkeuteen kohosivat ainakin Kellostapuli, Kesänki ja Lainio.

Kohtsillään tulimme reittien risteykseen. Rinteeseen oltiin rakentamassa uutta tupaa ja meidät ohjattiin kiertoreitille. Maastossa polut eivät kulkeneet ihan kartan mukaan, joten hetken pähkäilimme oikeaa suuntaa.

Lähdimme kävelemään alarinteeseen ja pienen metsän halki kunnes saavutimme ikäloput pitkokset. Risteyskohdassa käännyimme vasempaan Aakenuksen suuntaan. 

Ihanko tosissaan olivat linjanneet kiertoreitin näille liki kulkukelvottomille lankuille, vai olimmeko kulkeneet väärää polkua?

Kun pitkososuus loppui tulimme ihmisten ilmoille reittien risteykseen. Pidimme näillänurkin pidemmän ruokatauon. Ohitsemme kulki muutamia retkeilijöitä jotka hekin ihmettelivät oikeaa suuntaa ja pitkosten kuntoa.

Aikamme huilattuamme seurasimme opasteita takaisin ylös tunturille. 

Taaksepäin katsoen olimme varsin nopeasti taas korkealla.

Polun varteen oli pystytetty upiuusia opastolppia joita seuraamalla pysyi hyvin oikeasssa suunnassa. Vaikka oli tuo polkukin kyllä aika selkeä.

Saavutettuamme Vasalaen olivat päivän ylämäet hikoiltu. Edessä olivat Moloslaenkierroksen viimeiset helpot kilometrit.

Laella polku haarautui moneksi ja valitsimme sen joka kulki hyvän matkaa kivikossa. 

Yleensä näissä maisemissa kurkkii poro, mutta täällä olikin jotain ihan muuta.

Tunturinlaen toisella puolen polku oli sorastettu ja helppokulkuinen. 

Jonkinmatkaa laskeuduttuamme tulimme kohtaan josta uudelleen linjattu Moloslaenkierros lähti kohti Junkersia. Tämä risteys oli paljon korkeammalla kuin se luontopolku jota me läksimme retken alussa seuraamaan. No tulipa sekin arvoitus ratkottua.

Me jatkoimme alamäkeä kohti Totovaaran pirttiä ja parkkipaikkaa.

Saimme kävellä Moloslaenkierroksen upeassa kelissä. Reitti ei ollut ihan helpoimmasta päästä, mutta ehdottomasti kävelyn arvoinen. Korkeuseroja oli paljon, mutta niin oli upeita maisemiakin. 

Ehkä palaamme tänne taas neljän vuoden kuluttua...