perjantai 21. syyskuuta 2018

Camino Portugues, yllättävä aloitus

(osa 1) (3.9.18) Monen vuoden jälkeen oli kivaa lähteä Caminolle. Alkuperäinen ajatus oli kävellä Lissabonista Portoon, mutta kun olimme aikamme vertailleet eri reittejä, vei voiton Portosta Santiago de Compostelaan vievä rannikkoreitti eli senda litoral.
Olimme aikaisemmin kävelleet kahdesti Portosta Santiagoon, mutta aina sisämaan reittiä. Nyt olisi luvassa uusia maisemia, merta ja suht tasaista maastoa.

Lensimme Lissabonin kautta Portoon Portugalin lentoyhtiö TAP:lla. TAP yllätti mukavasti tarjoamalla pidemmällä välillä ilmaisen ruuan ja lyhyellä Lissabon - Porto välillä jätskiä.





























Portossa saimme TAP:ilta vielä yhden yllärin: matkalaukkumme oli kadonnut! Laukussa oli molempien reput ja tarkoin valitut kävelyvarusteet, lukuunottamatta vaellusbootseja, jotka olimme pakanneet käsimatkatavaroihin.

Ystävällinen kenttävirkailija arveli, että pakaasimme olisi jäänyt Lissaboniin, jolloin se kiikutettaisiin hotelliimme vielä saman illan aikana.
Hotellin väki symppasi meitä kovasti ja kertoi, että kadonneet matkatavarat ilmestyvät respaan yleensä muutaman tunnin kuluessa, usein tosin vasta yöaikaan.

Epäileväisin ja osin myös luottavaisin mielin lähdimme päiväksi seikkailemaan aina yhtä kiehtovan Porton kujille. Virvokkeiden ääressä laadimme kuitenkin suunnitelman B siltä varalta, ettei laukkuamme heti löytyisi.

Mietimme, mitä ehdottomasti tarvittaisiin Caminon kävelyyn: vaellushousut, tekninen T-paita, kunnon sukat, reppu tai kaks, alusvaatteita, sadevarusteita....
Onneksi emme joutuisi hankkimaan uusia kenkiä!

Lista ei ollut määrättömän pitkä, sillä jos oikeat tavaramme löytyisivät luopuisimme lähes kaikista uusista.
Vielä pitäisi löytää puoti, jonka valikoimissa olisi kaikki haluamamme.

Älypuhelin osoitti arvonsa ja etsi tunnin kävelymatkan päästä hotelliltamme SportsDirect-kaupan, joka vaikutti oikeinkin lupaavalta. Sinne suuntaisimme heti aamusta, jos laukkuamme ei löytyisi.

Niin kului päivä ja ilta,  eikä tavaroitamme kuulunut.

Ehkä laukkumme tosiaan tulisi vasta yöllä....

No, kävi miten kävi, seuraavana aamuna aloittaisimme Caminomme.





(arvasit oikein: jatkoa seuraa)


2 kommenttia:

  1. Hyvä aloitus. Mielenkiinto heräsi. Jatkoa odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos seita! Tuon päivän tunnelmat olivat kyllä aika haastavia...
      t.Tiina

      Poista