torstai 23. heinäkuuta 2020

Usmin Mustan kiven kierroksella


Etsimme Usmi-Kytäjän alueelta reittiä, jota emme olisi jo aikaisemmin kävelleet. Mustan kiven kierros alueen koillisosassa oli ainakin osittain sellainen.
Jätimme auton hivenen epäviralliselle parkkipaikalle kartan oikeaan reunaan, tuohon missä sininen reitti alittaa moottoritien (Pöölintiestä eroava hiekkatie).
Läksimme kulkemaan Mustan kiven kierrosta vastapäivään.
Kuvan kartta on ilmainen Kytäjä-Usmin retkeilykartta ja ammoin napattu kauppakeskus Willan infosta.


Koska auto jäi keskelle kukkaketoa laitan tähän alkuun sikermän Hyvinkään heinäkuisista kukkasista.
Pienten kukkasten pienet yksityiskohdat ovat aina yhtä kiehtovia.










Aluksi kuljimme kotvasen tovin kevyen liikenteen hiekkatietä.
Moottoritie pauhasi aivan vieressä ja meteli oli melkomoinen.

Onneksi aika pian pääsimme sinisillä tolpilla merkitylle metsäpolulle.

Vähitellen moottoritie loittoni ja olimme metsän rauhassa.



Polku kulki kumpuilevassa sekametsässä.




Yksi pulskanpuoleinen kyy luikersi maltillisella kiireellä polun poikki, joten kannatti katsoa mihin astui.




Kartasta hoksasimme, että aivan liki olisi kuuluisa Usminkallio. Ja että reittimme vain sivuaisi sitä.


Tietenkin halusimme päästä moisen kallion päälle ja niin poikkesimme merkityltä reitiltä.

Lähdimme nousemaan just ja just näkyvää polkua kohtalaisen oikeaan suuntaan.



Jyrkän ja hikisen nousun jälkeen oli hyvä istahtaa huilimaan.

Onneksi aurinko ei paistanut, sillä ilman sitäkin lämpötila oli yli hellerajan.
















Jonkin aikaa etsiskelimme Usminkallion kuuluisia jyrkkiä rinteitä.
Tämä kallio on varsin laaja ja monitahoinen, mutta onnistuimme lopulta löytämään ihan kelpo jyrkänteet.










Usminkallio on 1,8 miljardia vuotta vanha.

Jyrkänteet syntyivät kun magma syöksyi maan uumenista ylöspäin.

Näillä nurkilla oli tuolloin paahtavat oltavat.















Kallioseikkailun jälkeen laskeuduimme sen juurella soljuvan Paalijoen äärelle. Joki on yksi Vantaanjoen latvahaaroista.
Paalijoen uoma oli kallioiden ympäröimä ja reheväkasvuinen.
2000-luvun alkupuolella jokeen istutettiin meritaimenta ja sen koskia kunnostettiin.
Istutusten ja kunnostusten myöhemmistä vaiheista en löytänyt tietoa.









Paalijoki on villi pikkuparatiisi keskellä ruuhkasuomea.







Pitäisiköhän joskus tulla tutustumaan siihen tarkemmin?

Yllättäen joen yli löytyi oivallinen silta, jota ei karttamme tuntenut. Tämä sopi meille vallan mainiosti, vaikkei tämä sivuloikkaus kuulukaan varsinaisesti Mustan kiven kierrokseen.





Sillan jälkeen rämmimme hetken kosteassa maastossa etsien oikeaan suuntaan kulkevaa polkua.

Seurasimme muutamaa, jotka pian katosivat sammaleiden ja saniaisten kätköihin.

Taisivat olla eläinten tekemiä.








Pienen harhailun jälkeen oikeakin polku löytyi metsän reunasta ja pääsimme etenemään hieman helpommin.



Ja kohta olimme jo takaisin virallisella Mustan kiven kierroksella.





Usmi-Kytäjän opasteet toimivat ihan hyvin jos tietää millä reitillä kulkee.
Ja minne haluaa päästä.


Me läksimme tästä nousemaan kohti Kaksoislammin taukopaikkaa.
















Alue on varsin kallioista ja saimme nytkin loikkia pitkän pätkän hienossa kivikossa.


Kaksoislammin suositulle nuotiopaikalle mahtui hyvin makkaroita käristämään. Tullessamme penkillä istuskeli yksi retkeilijä ja kun olimme makkarat paistaneet tuli paikalle kolmen rouvan retkikunta.
Oli mukava vaihdella retkikokemuksia muiden asiasta innostuneiden kanssa.



Pitkähköksi venyneen tauon jälkeen laskeuduimme lammelle ja jatkoimme opasteiden ohjaamina hiekkatietä etelään.

Komean louhoksen jälkeen piipahdimme Ison Karhun nuotiopaikalla. Sieltä oli hieno näköala kohti louhoksen lohkareita.







Ison Karhun ohitettuamme tulimme seudulle, joka oli miltei aarnimetsää.



Varmaan täälläkin oli joskus kirves heilunut, mutta ei ihan viime aikoina.

















Toisinaan löytyy näitä polkuja, joiden varrella kaikki on kohdillaan.














Kun olimme saavuttaneet Aarinansuon laidan päädyimme soratielle, jota kieltämättä oli helppo kävellä.


Soratie muuttui pikkuhiljaa sivistyksen keskellä kulkevaksi kauniiksi maalaistieksi.
Pellon laidassa kävely oli mukava muistutus siitä, mistä vilja oikeasti tulee meidän leipiimme.
Ja tuoppeihimme.






Suorakulmaisen käännöksen jälkeen peltotie muuttui kevyen liikenteen viehkoksi ulkoilureitiksi. Sitä kulkien pääsimme tuota pikaa takaisin autolle. Näin ympyrä sulkeutui.
Teimme vielä pienen mutkan ja kävimme katsomassa Vantaanjoen soljumista helteisessä heinäkuussa. Hyvin rauhallisesta tuo näytti.

Usmin Mustan kiven kierros on oikeasti 12,3 kilometrinen. Me kävelimme siitä oman versiomme ja saimme kokoon noin 11 kilsaa.

Oli hienoa löytää meille niin tutulta Usmi-Kytäjän alueelta uusia polkuja ja tutkimattomia kolkkia.


2 kommenttia:

  1. Kappas, kävin juuri tänään Usminkalliolla, joten olipas hauska eksyä tänne samalla kun jälkifiilistelin retkeä. Tekipä hyvää välillä jättää merkityt polut ja sillä tavoin eksyä luonnon ihmeiden äärelle. Vaikka mäkin vähän hämmennyin tuosta samasta sillasta ja meni jonkin sortin suunnistuksen puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Veera. Pitäisi useamminkin jättää tallotut polut ja uskaltautua "luonnon armoille". Sillä tavoin voi löytää jotain, mitä ei ollut edes etsimässä :)... kuten tuon sillan.
      t.Tiina

      Poista