lauantai 27. elokuuta 2022

Salla: Pahakurun kierros

 


Sallan Pahakurun kierros on yksi alueen houkuttelevimmista. Vaikka se ei nousekaan tunturille, on sen varrella paljon nähtävää. 
Me lähdimme reitille jättämällä auton Sallatunturin pohjoisrinteiden parkkipaikalle. Suunto- urheilukellon punainen viiva kertoo, että pysyimme kokolailla merkityllä reitillä. Kiersimme sen myötäpäivään.



Pohjoisrinteiden parkkipaikan kyljessä oli selkeät opasteet. Kävely alkoi sorastettua polkua pitkin. Tämä oli ainoa Sallan reiteistä, jolla seurattiin punaisia merkkejä... aluksi toki myös jokapaikan sinisiä.



Iso Pyhätunturin laelle nouseva Taivaan tavoittelijan taival oli vielä elokuun puolivälissä remontissa ja siitä informoitiin kulkijoille hienovaraisesti.

Me jatkoimme omaa taivallustamme uusitulla puupolulla, jollaisia Sallan maastossa oli kiitettävän paljon. Pois puretut vanhat pitkokset oli kasattu polun varteen. Sää oli aika pilvinen ja maasto kosteaa, mutta hyttysiä ja muita itikoita ei juuri näkynyt.



Ruohokanukan punaiset marjat loistivat mättäillä. Hillat oli jo poimittu parempiin suihin ja puolukat olivat vielä raakoja.

Välillä puupolku vaihtui metsäiseen ja paikoin kivikkoiseen väylään. Polku kulki pitkän aikaa lievää ylämäkeä kun tallasimme ikään kuin tunturin helmoja.



Kaippahanojan uusi päivätupa oli vielä työn alla ja siitä varoitettiin aika sympaattisesti.



Tämä olikin hieno rakennus. Ulkoseinä oli todella kauniisti työstetty ja kansallispuiston tunnus eli metso oli hyvin esillä. Olimme uuden äärellä.




Kaippahanojan uuden päivätuvan sisätila oli avara ja valoisa. Poissa olivat kelohonkarakennusten hämärän hyssyt ja matalat katot. Rakennus ei ollut vielä ihan viimeisen päälle valmis, mutta sitä sai jo käyttää taukopaikkana. Niinpä pidimme upiuudella penkillä pienen huilipaussin. Kyllä kelpasi.



Kinttujen lepuuttelun jälkeen retkemme jatkui vaihteeksi lievään alamäkeen.

Polun vieressä oli valmiita puupolku-elementtejä odottamassa asentajaansa. Tuollaisista on joutuisaa rakentaa kuivaa reittiä. Varmaan olivat helikopterin pudottamia...










Sallan alueella oli kesän aikana tehty runsaasti rakennustöitä. Ne jatkuivat vielä näin elokuussakin. Tiettömien taipaleiden taakse ei ole kovin helppoa raijata rakennustarpeita joten helikopteri oli hoitanut homman pari kuukautta aikaisemmin.

Helikopterivaroituksen jälkeen yhytimme alas Pahaojankuruun johtavat puuportaat. Ei muuta kuin mäkeen vaan.




Sound of Salla, indeed.

Kovin kohisevaa koskea ei nyt kurun pohjalla ollut, enemmänkin runsasta lirinää.




Portaikkoa ylöspäin noustessa sen vierellä näkyivät selvästi vanhojen rappusten pirstaleet. Vaikka Sallan kansallispuisto vihittiin vasta kesäkuussa on näissä maisemissa retkeilty toki aikaisemminkin.



Pahakurun nuotiopaikalla pidimme pidemmän tauon. Oli aika syödä retkilounas.
Tästä olisi voinut jatkaa UKK-reitillä vaikka kuinka pohjoiseen, mutta me istuimme aikamme ja lähdimme sitten paluumatkalle.

Nyt hoksasimme kurkistaa harjanteen reunalta Pahaojankurun kallioisia rinteitä.



Kun saavutimme polkujen risteyksen ja lähdimme kohti Kylmäheteä...Kylmähedettä... Kylmäheteen suuntaan, alkoi pikkuhiljaa sataa.




Polku kulki halki vanhemman metsän. Naavaa oli puissa runsaasti, mikä on aina hieno asia. Reitti oli selkeä seurattava eikä eksymisen vaaraa ollut.



Kylmäheteen päivätupa oli vasta raakilevaiheessa. Niinpä ohitimme sen pysähtymättä. Remppaporukalla oli täällä vielä paljon naulattavaa. 
Samalla sade yltyi ja tuntureilta alkoi kuulua ukkosen jyrinää. Olimme iloisia siitä ettemme juuri nyt olleet tunturin laella. Kuten tavallista jyrinän myötä myös sade sai uutta puhtia.



Kylmäheteen ja Tunturikummun välillä reitti odotti kohentajia. Oli se toki kuljettavissa ihan näinkin.



Sateinen metsä on toisaalta hyvin kaunista. Hienoinen usva ja tasainen valo ovat oivallisia kuvaajan kannalta. Kunhan ei kamera kastu liikaa.


Kohta olimmekin jo Tunturilampien äärellä. 
Kaukana horisontista nousi Iso Pyhätunturi, jonka kainalosta aloitimme retkemme.



Tunturilammin laavulla pidimme päivän viimeisen tauon. Täälläkin oli käynnissä vanhan korjaus ja uuden rakentaminen.

Oli hyvä istua hetki vanhan laavun suojassa ja kuunnella jo hieman hiipuvaa sateen ropinaa. 



Jäljellä oli vain polveileva taivallus halki mökkialueen takaisin pohjoisrinteen parkkipaikalle. Tuota osuutta ei oltu kovin hyvin opastettu, joten kartasta oli apua.


Pahakurun kierros oli mainio kokemus sateesta huolimatta. Maasto oli monipuolista ja vanhan metsän keskellä on aina hieno kulkea. Kävelimme noin 19 kilometriä. 

Joissain lähteissä kierroksen mitaksi on merkitty 13,5 kilometriä, joissain 18. Ota näistä nyt selvää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti