Torronsuolla

 

Tänä syksynä Tammelan Torronsuo on ollut otsikoissa pitkospuilla vaellelleen suden takia. Sääliksi käy tuota onnetonta joka eksyi ihmisten ilmoille. Toivottavasti susi on löytänyt itselleen rauhallisemman metsästysmaan kauempana pitkoksista.

Me lähdimme Torronsuolle yllättävän kauniina syyskuun puolenvälin aamuna. Auton jätimme totutusti Kiljamon parkkipaikalle ja kiersimme lenkkimme vastapäivään.

Reitti lähti infotaulun takaa. Opasteen mukaan sen pituus olisi 8,5 kilometriä mutta monesti mitattuna se on liki 10.

Hienoa oli päästä heti hyväkuntoisille pitkospuille. 

Vanhat lankut oli kasattu keoiksi ikään kuin poiskorjaamista varten. Ne ovat odottaneet noutajaa jo useamman vuoden.

Reitti kiemurteli mukavasti. Välillä kuljettiin metsäpolkua, välillä pitkoksia.  Tyyni ja aurinkoinen sää sopi juuri parhaiten suolla kävelemiseen.

Kohta ohitimme Pehkun parkkipaikan. Täälläkin oli muutama auto. Ja jonkun sohva.

Kun lopulta putkahdimme hämyisästä metsästä suon laitaan valoa oli yhtäkkiä häikäisevän paljon.

Onkohan tuo karvainen kaveri ruostesiiven toukka? 

Suon värit olivat vielä varsin kesäiset. Toivoimme näkevämme muuttoa suunnittelevia kurkia tai joutsenia mutta hiljaista oli.

Vasta kun suurensin tuota heinäsirkan ( tai hepokatin ) kuvaa älysin sen olevan munimassa pitkospuiden laitaan. Se ei onneksi häiriintynyt vaan jäi jatkamaan hommiaan kun poistuimme paikalta.

Mukavan pitkän ja lämpimän auringossa astelun jälkeen tulimme suon toiseen laitaan. 

Jostain syystä joku oli nähnyt asiakseen rikkoa hienoja opastauluja.

Kävelimme soraista Haipontietä Louhoksen suuntaan vain aivan lyhyen matkan ja seurasimme sitten keltaisia lätkiä metsäpolulle.

Kohta ohitimme sammaloituneen kivimuurin... vai oliko tuo kiviaitaus.

Pitkän loivan ylämäen päällä oli legendaarinen varoitus huimasta laskusta. Siinä alkoivat jo näkyä monien vuosien sateet ja pakkaset.

Pidimme Idänpään tulistelupaikalla pidemmän tauon makkaroita paistellen. Mukanamme oli sen verran kuivaa puuta että saimme nuotion aikaiseksi. Seurassamme istunut retkeilijä kertoi hyviä vinkkejä pohjoiseen Norjaan.

Lintutornista avautui aika kesäinen maisema laajalle Torronsuolle. Vielä ei ollut ruskan aika.

Tauon jälkeen olisimme voineet jatkaa reissua myös metsän halki mutta vanhasta tottumuksesta suuntasimme Haipontielle. Täällä kulkee harvoin autoja.

Ohitimme muutaman mökkitien ja niiden portinpielien somisteet. 

Viimein opasteita seuraten pääsimme takaisin metsän siimekseen.

Pienellä suo-osuudella vanhat sivuun kasatut pitkokset odottivat edelleen jälkisiivousta. Tuo kyltti varmaan rapistuu pois ennen kuin mitään tapahtuu.

Louhokselle johdattava polku kulki halki kauniin metsän. Maastossa oli paljon kaatuneita puita. Muutamia oli myös polun tukkeena mutta se ei etenemistä estänyt.

Louhoksella pidimme jälkiruokatauon. Tuossa oli mukava istuskella ja kuunnella tikkojen nakutuksia lähipuissa.

 Kun olimme aikamme istuskelleet oli aika jatkaa matkaa. Laskeuduimme louhokselta metsän halki johdatteleville pitkospuille. 

Olimme taas hämärän hyssyssä.

Keltaisia opaslätkiä seuraillen tulimme suon laitaan. Nyt edessä oli pitkä pätkä, eli pari kilometriä puupolkua.

Pitkospuiden varrella oli muutama penkki huilailua varten. Oli ihan kiva välillä lepuuttaa kinttuja ja rauhassa ihailla maisemaa. Vastaantulijoita taisi koko suoralla olla kolme.

Sivuun kasatuista lankuista näkyi hyvin tapitus. Nykyään pitkospuita ei taideta enää rakentaa samalla tavalla.

Tukevilla ja helppokulkuisilla pitkospuilla oli myös paikallisia kulkijoita kuten tuo tomera astelija, joka saattaa olla mäntylude.

Kun pitkän ja mukavan taivalluksen jälkeen tulimme risteykseen lähdimme siitä vasemmalle. Näin saimme kävellä vielä hyvän tovin suolla. Suoraa kulkien olisimme tulleet Kiljamon lintutornille ja keittokatokselle.

Tännekin oli rakennettu uusia taukopenkkejä. Olipa hyvä.

Vaalea ja karvainen kuljeskeli mietteissään. Sille en löytänyt määritystä. Joku viisaampi sen varmaan tietää.

Esteetön näköalapaikka oli hienosti kunnostettu... mutta miksi ylijääneet laudat ja poiskorjatut pitkokset oli jätetty maisemaa pilaamaan?

Uututtaan hohtava esteetön väylä toi meidät retken alkupisteeseen eli Kiljamon parkkipaikalle.

Tämä aurinkoinen retki Torronsuolle oli pituudeltaan melkein 10 kilometriä. 

Vaikka emme nähneet suon isoja lintuja muuttopuuhissa ja vaikka ruska ei vielä värittänytkään maastoa oli retki oikein onnistunut. Hyväkuntoisilla pitkospuilla oli ilo kävellä.

Hirvikärpäsiä ei näkynyt. Eikä sutta.