Vuoden 2024 retket

 

Mennyt vuosi 2024 oli jälleen monien hienojen retkien vuosi. Saimme taivaltaa sekä pohjoisessa että etelässä, ja vieläkin etelämmässä. Kotomaassa kolusimme pitkospuita, järvien rantapolkuja ja tunturien rinteitä. Etelämmässä oliivilehtoja ja vuorenrinteitä. Kaikista vuoden kävelyistä löytyy selostus blogin oikean laidan valikosta. 

Vuosi 2024 aloitettiin perinteisesti piipahduksella Aulangon maastoon. Ja Aulangon poluilla retkeilimme vuoden aikana useamman kerran.

Tammikuinen sininen taivas lupaili valon palaamista pohjolaan.

Tässä kohdin täytyy mainita myös kotimetsämme eli Apparan maasto jota talloimme vuoden aikana lähes viikottain.

Alkuvuodesta teimme poikkeuksellisen jäitä pitkin kulkevan retken Melkuttimille. Reissun alussa aprikoimme jään kestävyyttä mutta kun näimme sukeltajien leirin keskellä Iso Melkutinta tuntui aika turvalliselta kävellä vetten päällä. Niinpä näimme Melkuttimen suositun reitin uudesta kuvakulmasta.

Melkutin oli kohteenamme myös lämpöisempään aikaan.

Jäitä pitkin kävelimme myös Hämeenlinnan läntisellä laidalla Alajärven maisemissa. Tuo olikin yllättävän aurinkoinen retki meille uuteen kohteeseen. Alajärvellä sai lainata potkukelkkoja ja niitä varten oli myös aurattu lenkki järvelle. Me nössöt tyydyimme apostolin kyytiin.

Palasimme samalle reitille myöhemminkin mutta tuolloin lunta oli enemmän, sää sumuista ja päivän tunnelma aika erilainen.

Maaliskuussa jäät ja lumet alkoivat kadota. Tammelan Torronsuolla pitkokset olivat hyvin käveltävissä. Oli mukavaa nuuhkia ison suon kevättä vaikkakin muuttolinnut olivat vielä etelässä. 

Torronsuon ainutlaatuisissa maisemissa retkeilimme vuoden aikana muutaman kerran.

Huhtikuussa pääsimme hieman lämpimämmille seuduille. Vain neljän tunnin lentomatkan päässä meitä odottivat tyystin kotimaasta poikkeavat maisemat. Vietimme toistamiseen viikon Mallorcan mahtavilla reiteillä. Saimme kävellä sinisen Välimeren äärellä, ikivanhoissa oliivilehdoissa ja Tramuntana-vuoriston komeilla poluilla. 

Veikkaan ettemme vieläkään saaneet tarpeeksemme Mallorcan maisemista ja tunnelmista.

Kotimaassa retkeilimme muunmuassa Laipanmaalla. Monipuolinen reitti kulki keväisessä metsässä, harjuilla ja veden äärellä. Täälläkin paistoi aurinko. Ja tuo silta oli epäilystä huolimatta ihan kävelykunnossa.

Sääksmäen Rapolan linnavuorelle teimme lyhyemmän reissun. Kävelimme Harjupolkua kauniissa hämäläismaisemassa. Linnavuorelta näki kauas ja historiaa piisasi. Omien eväiden lisäksi piipahdimme Voipaalan taidekahvilassa.

Kesäkuussa vierailimme ensimmäistä kertaa Hossan kansallispuistossa. Usean kerran olemme huristaneet sen ohi joten oli korkea aika pysähtyä komeiden maisemien äärelle. Alueen kuuluisimpia paikkoja ovat Värikallio ja Julma-Ölkky mutta iloksemme löysimme monta muutakin hienoa reittiä. Niitä koluten kului viikko rattoisasti.

Hossaan palaamme varmasti vielä uudelleen.

Hossan viikolla poikkesimme myös läheisessä Kylmäluomassa. Vuoden 2021 Paula-myrsky teki alueen puustosta selvää jälkeä. Kävelimme sateisen mutta mielenkiintoisen lenkin myrskytuhojen keskellä.

Tammelan Liesjärven kansallispuisto on yksi suosikeistamme. Vanhoissa metsissä kävely antaa perspektiiviä elämään. Liesjärveltä löytyy eripituisia lenkkejä, järvenrantoja ja myös kulttuurimaisemaa.

Vierailimme alueelle vuoden aikana pari kertaa.

Usmi-Kytäjän reiteillä kuljimme vuoden aikana useamman  kerran. Arvostamme alueen monipuolisia kallioisia polkuja ja hienoja taukopaikkoja kuten kuvan Kiiskilampea.

Elokuu vei meidät pohjoiseen ja aina Käsivarteen asti. Salmivaaran maisemassa ei ollut valittamista. Tänne oli rentouttavaa kavuta kun oli ensin istunut pari päivää autossa. Saana kaikessa mahtavuudessaan täytti horisontin. Tämä jos mikään on kansallismaisemaa.

Seuraavana päivänä huristimme Maria-laivalla Kilpisjärven poikki. Rantaan päästyämme kävelimme  Iso Mallan vierustaa takaisin Kilpisjärven kylään eli n. 16 kilometriä. Hieno reissu jota sää todellakin suosi.

Piipahdimme pariksi päiväksi myös Norjan puolelle ystävälliseen Tromssaan. Matkalla vuonomaisemissa keinutauko tuli tarpeeseen

Tromssan Sherpatrappan oli yksi kohteistamme. Tällä kertaa kävelimme portaikkoa alaspäin... ehkä seuraavalla kerralla sitten ylöspäin.

Kotomaassa teimme muiden retkien lisäksi mainion reissun Sastamalan Ritajärvelle. Alueen hienot polut ja monet taukopaikat piristivät mieltä. Ritajärvellä kannattaa retkeillä vähintään kerran vuodessa. Ehkä jopa useammin.

Lopen Komion Luutalammi oli sekin kovin aurinkoinen vierailumme aikana. Ilmassa oli silti aavistus syksyä. Kävelimme päivän aikana pitkän reitin lammen rannalla ja harjuja pitkin. 

Marraskuun puolivälissä oli niin hieno sää että teimme Janakkalan Mallinkaisiin kunnon reissun. Mallinkaisen hyvin merkityt polut ja oivalliset taukopaikat ansaitsevat vierailun kaikkina vuodenaikoina.

Joulukuun alussa maassa oli jo sopivasti lunta. Matalalta paistava aurinko houkutteli meidät Heinisuon maastoon. Lumen peittämät pitkospuut eivät pelosta huolimatta olleet liukkaat.

Vuosi 2024 oli kaikkiaan vallan mainio retkeilyvuosi. Tässä mainittujen reissujen lisäksi kävelimme myös Evolla, Birgitanpolulla, Piippurinsuolla, Pääjärvellä ja muutamilla muillakin reiteillä. Kuten jo mainitsin löytyy blogin oikean reunan valikosta jutut kaikista retkistä.

Toivotaan että alkavan vuoden 2025 aikana pääsemme uudelleen ja uudelleen nauttimaan maamme hienoista maisemista ja tunnelmista, ja miksei myös ulkomaiden poluista.

Piipahdus Hämeen linnan Tuomaan Markkinoilla

 

Joulunaika toi monelle paikkakunnalle Tuomaan Markkinat. Niin myös Hämeenlinnaan. Ja tietenkin Hämeenlinnassa Tuomaan Markkinat järjestettiin Hämeen linnassa... kuten useana vuonna ennenkin.

Hämeenlinnassa Tuomaan Markkinat on perinteisesti ajoitettu siten että kun markkinat päättyvät n. klo 16 aloitetaan samaan aikaan linnan joulunajan juhlavalaistus. Moinen aikataulutus asettaa haasteita jos haluaa sekä nauttia markkinoista että linnan valaistuksesta. 

Teimme jonkinsortin kompromissin ja saavuimme markkinoille puoli tuntia ennen niiden päättymistä jotta pääsimme tsekkaamaan myös valaistuksen.

Torikojusta ostimme kahvia, joulutortun ja Tuomaan juoman. Se oli jouluisesti ja mukavan pippurisesti maustettua kuumaa omenamehua.

Tykkitorni oli ehkä se mielenkiintoisin paikka koko markkinoilla. Täällä oli satsattu tunnelmavalaistukseen. Tykkitornia kiersivät lukuisat myyntikojut. Ja väkeä riitti.

Piipahdimme myös linnan sisimmällä pihalla. Valitettavasti tänä vuonna piha oli jäänyt ilman erikoisvalaistusta tai taideteoksia. Komea paikka kaikesta huolimatta.

Kurkkasimme sentään linnan kaivoon joka joidenkin tietojen mukaan on joskus palvellut vankityrmänä. Nykyään se taitaa olla erilaisten kolikoiden loppusijoituspaikka.

Kierroksemme Tuomaan Markkinoilla jäi hieman tyngäksi sillä huonosti hiekoitettujen jalkakäytävien takia jouduimme kävelemään paikalle nastakengissä... eikä niillä taas ollut pääsyä joka paikkaan. Vankilamuseo ja linnan sisemmät tilat jäivät siitä syystä tällä kertaa käymättä.

Vaan on linna silti komea joulunajan juhlavalaistuksessaan.

Talvi tuli Heinisuolle

 

Kun viimein räntä, myrskytuuli ja vuodenajan pimeys hetkeksi väistyivät päätimme viettää päivän Hämeenlinnan ( Rengon ) Heinisuolla. Elettiin joulukuun alkua. Ja luvassa oli aurinkoinen päivä.

Heinisuon pieni parkkipaikka on Pillisuontien varrella. Sen opaskartta kertoo lyhyemmästä Heinisuon kierrosta. Me teimme hieman pidemmän... noin yhdeksän kilometrisen. 

Kiersimme lenkkimme myötäpäivään.

Autolta kävelimme hetken Pillisuontietä ja livahdimme sitten punaisten opasteiden opastamana metsäpolulle.

Lunta oli maastossa sopivasti niin että se valaisi muttei sumputtanut polkua. Luvattu aurinko paistoi joulukuisen matalalta.

Vaikka pakkanen oli yöllä laskenut kymmeneen ja nytkin oltiin reippaasti pakkasen puolella oli polun kosteilla kohdilla ihan oikeita vesiesteitä. Niistä selvittiin kiertämällä ja loikkimalla. Harha-askel tai liukastuminen olisi merkinnyt retken pikaista loppumista.

Aurinkoinen metsä vaihtui välillä lyhyeen sinisävyiseen pitkospuuosuuteen. Oli ilo huomata etteivät pitkokset olleet liukkaita vaan suht helposti käveltävissä.

Lopulta saavutimme opasteet joiden kohdalta laskeuduimme Heinisuon pidemmälle pitkospuuosuudelle.

Huuruinen suo välkehti auringon paisteessa.

Pitkospuut olivat lumiset mutteivat liukkaat. Kulku oli helppoa. Tosin muutamilla kohdilla lankut antoivat periksi pelästyttävän paljon ja joistain kohdin ne olivat tyystin murtuneet.

Aurinkoisen suon ylitys tuulettomalla säällä oli silti hieno talvinen kokemus ja yksi retken kohokohdista.

Sulaa vettä oli pitkosten vieressä tämän tästä. Viimeisillä metreillä veden määrä lisääntyi ja samalla pitkosten kunto huononi mikä pisti astelemaan tosi varovaisesti.

Kun pääsimme metsän suojaan ohitimme lyhyemmän reitin opasteen ja jatkoimme suoraan. Joku oli kulkenut tästä meitä ennen ja jalanjälkiä seuraten pysyimme polulla.

Tämän osuuden merkkeinä olivat keltapäiset tolpat joita oli siroteltu maastoon kovin säästeliäästi.

Pääsääntöisesti polku kulki kuivalla joskin kivikoisella maalla. Muutamia pienempiä lätäköitä oli mutta ne olivat suht helposti kierrettävissä.

Vaan sitten koko polku oli veden vallassa niin pitkälle kuin nähtiin. Lähdimme kiertämään vesistöä kaukaa kaartaen.

Risukkoisessa metsässä kulku oli hidasta ja pari pyllähdystäkin tapahtui. Lumiset sammalet peittivät petolliset kivien kolot ja joka ikinen kaadettu näre oli valmis kamppaamaan kulkijat.

Lopulta löysimme itsemme takaisin kuivalle polulle ja kohta jo suuntasimme partiolaisten laavulle. Se nökötti suon reunassa mukavasti auringossa.

Tässä oli rattoisaa istuskella. Repuista löytyi sopivasti klapeja makkaroiden paistoon ja päälle keitettiin kaasulla kuumaa juotavaa. Juuri kun kylmyys alkoi hiipiä vaatekerrosten alle olikin jo aika jatkaa matkaa.

Nämä taisivat oikeasti olla vuoden viimeiset nuotiomakkarat.

Kun tuli aika jatkaa matkaa pistelimme hetken rivakammin jotta saimme taas veren kiertämään ja jäsenet lämpöisiksi. Ympärillä oli lumisen metsän sininen hämy. Tänne ei auringonpaiste osunut.

Muutamien sulien lätäköiden kiertämisen jälkeen tulimme tielle jota pitkin astelimme jonkin matkaa. Oli rentouttavaa kävellä edes pikku hetki katsomatta koko ajan mihin astuu.

Isompi tie vaihtui kapoisemmaksi ja pääsimme hetkeksi myös takaisin aurinkoon.

Muutaman mutkan jälkeen saavutimme Suvipielisen rannan. 

Oli kiva päästä hetkeksi veden äärelle... olkoonkin että tuo taisi olla jääriitteen peittämä.

Suvipielisen jälkeen yhytimme huurteisen opasteen ja lähdimme seuraamaan vesaikon halki kulkevaa polkua. Etukäteen pelkäsimme että täällä olisi isojakin lätäköitä mutta oikeasti jouduimme kiertämään vain muutaman pienen.

Vesaikko päättyi tiehen jota pitkin kulkemalla tulimme tuota pikaa autolle. Ympyrä sulkeutui.

Käveltyä tuli melkein yhdeksän kilometriä. Sää todellakin suosi retkeämme ja muutamasta vetisestä polunpätkästä huolimatta tämä oli oikein onnistunut reissu.