Talvi tuli Heinisuolle

 

Kun viimein räntä, myrskytuuli ja vuodenajan pimeys hetkeksi väistyivät päätimme viettää päivän Hämeenlinnan ( Rengon ) Heinisuolla. Elettiin joulukuun alkua. Ja luvassa oli aurinkoinen päivä.

Heinisuon pieni parkkipaikka on Pillisuontien varrella. Sen opaskartta kertoo lyhyemmästä Heinisuon kierrosta. Me teimme hieman pidemmän... noin yhdeksän kilometrisen. 

Kiersimme lenkkimme myötäpäivään.

Autolta kävelimme hetken Pillisuontietä ja livahdimme sitten punaisten opasteiden opastamana metsäpolulle.

Lunta oli maastossa sopivasti niin että se valaisi muttei sumputtanut polkua. Luvattu aurinko paistoi joulukuisen matalalta.

Vaikka pakkanen oli yöllä laskenut kymmeneen ja nytkin oltiin reippaasti pakkasen puolella oli polun kosteilla kohdilla ihan oikeita vesiesteitä. Niistä selvittiin kiertämällä ja loikkimalla. Harha-askel tai liukastuminen olisi merkinnyt retken pikaista loppumista.

Aurinkoinen metsä vaihtui välillä lyhyeen sinisävyiseen pitkospuuosuuteen. Oli ilo huomata etteivät pitkokset olleet liukkaita vaan suht helposti käveltävissä.

Lopulta saavutimme opasteet joiden kohdalta laskeuduimme Heinisuon pidemmälle pitkospuuosuudelle.

Huuruinen suo välkehti auringon paisteessa.

Pitkospuut olivat lumiset mutteivat liukkaat. Kulku oli helppoa. Tosin muutamilla kohdilla lankut antoivat periksi pelästyttävän paljon ja joistain kohdin ne olivat tyystin murtuneet.

Aurinkoisen suon ylitys tuulettomalla säällä oli silti hieno talvinen kokemus ja yksi retken kohokohdista.

Sulaa vettä oli pitkosten vieressä tämän tästä. Viimeisillä metreillä veden määrä lisääntyi ja samalla pitkosten kunto huononi mikä pisti astelemaan tosi varovaisesti.

Kun pääsimme metsän suojaan ohitimme lyhyemmän reitin opasteen ja jatkoimme suoraan. Joku oli kulkenut tästä meitä ennen ja jalanjälkiä seuraten pysyimme polulla.

Tämän osuuden merkkeinä olivat keltapäiset tolpat joita oli siroteltu maastoon kovin säästeliäästi.

Pääsääntöisesti polku kulki kuivalla joskin kivikoisella maalla. Muutamia pienempiä lätäköitä oli mutta ne olivat suht helposti kierrettävissä.

Vaan sitten koko polku oli veden vallassa niin pitkälle kuin nähtiin. Lähdimme kiertämään vesistöä kaukaa kaartaen.

Risukkoisessa metsässä kulku oli hidasta ja pari pyllähdystäkin tapahtui. Lumiset sammalet peittivät petolliset kivien kolot ja joka ikinen kaadettu näre oli valmis kamppaamaan kulkijat.

Lopulta löysimme itsemme takaisin kuivalle polulle ja kohta jo suuntasimme partiolaisten laavulle. Se nökötti suon reunassa mukavasti auringossa.

Tässä oli rattoisaa istuskella. Repuista löytyi sopivasti klapeja makkaroiden paistoon ja päälle keitettiin kaasulla kuumaa juotavaa. Juuri kun kylmyys alkoi hiipiä vaatekerrosten alle olikin jo aika jatkaa matkaa.

Nämä taisivat oikeasti olla vuoden viimeiset nuotiomakkarat.

Kun tuli aika jatkaa matkaa pistelimme hetken rivakammin jotta saimme taas veren kiertämään ja jäsenet lämpöisiksi. Ympärillä oli lumisen metsän sininen hämy. Tänne ei auringonpaiste osunut.

Muutamien sulien lätäköiden kiertämisen jälkeen tulimme tielle jota pitkin astelimme jonkin matkaa. Oli rentouttavaa kävellä edes pikku hetki katsomatta koko ajan mihin astuu.

Isompi tie vaihtui kapoisemmaksi ja pääsimme hetkeksi myös takaisin aurinkoon.

Muutaman mutkan jälkeen saavutimme Suvipielisen rannan. 

Oli kiva päästä hetkeksi veden äärelle... olkoonkin että tuo taisi olla jääriitteen peittämä.

Suvipielisen jälkeen yhytimme huurteisen opasteen ja lähdimme seuraamaan vesaikon halki kulkevaa polkua. Etukäteen pelkäsimme että täällä olisi isojakin lätäköitä mutta oikeasti jouduimme kiertämään vain muutaman pienen.

Vesaikko päättyi tiehen jota pitkin kulkemalla tulimme tuota pikaa autolle. Ympyrä sulkeutui.

Käveltyä tuli melkein yhdeksän kilometriä. Sää todellakin suosi retkeämme ja muutamasta vetisestä polunpätkästä huolimatta tämä oli oikein onnistunut reissu.