Syksyä Melkuttimilla

 

Yllättävän lämmin syyskuun päivä houkutti meidät Lopelle Melkuttimien maastoon. Täällä kävelimme viimeksi talvella ja silloin oikaisimme halki järvien jäitä pitkin.

Jätimme auton Tauluntien parkkipaikalle ja läksimme kohti Iso Melkutinta. Kävelimme retkemme tavallaan myötäpäivään.

Sääennuste oli luvannut meille poutaista ja ehkä jopa aurinkoista päivää. Paksun pilvipeiton läpi ei kyllä aurinkoa näkynyt koko aikana. Tosin ei myöskään satanut eli oli vallan mainio retkeilysää.

Talousmetsässä kulkevan alun jälkeen ohitimme Makkaralammin. Aika vähän oli merkkejä ruskasta.

Iso Melkuttimen itäisen pään tuplalaavut nököttivät kuusten katveessa tyhjillään.

Me läksimme rannan tuntumasta vasemmalle ja heti oli edessä kivikkoinen ylämäki. 

Sen kavuttuamme pääsimme metsäpolulle. Seurailimme sinisiä reittimerkkejä.

Polulla risteilyn jälkeen ylitimme pienen ojan ja sivuutimme venerannan. Järvi näytti harmaan syyskuiselta.

Sinne tänne reitin varrelle oli tuotu todella jykevätekoisia penkkejä joita ei pienimmät tuulet riepota. Niillä kelpasi lepuuttaa kinttuja jos sellaiseen oli tarvetta.

Polku oli varsin kulunut mutta kuitenkin käveltävissä. Välillä noustiin ylämäkeen välillä lasketeltiin alamäkeen. Suunnilleen näillä kohdin tuli vastaan nuori pariskunta lastenrattaiden kanssa. Totesimme kaikki ettei tuo ehkä ollut kovin hyvä ajatus. Tämä puoli järvestä vaatii paikoin loikkimista ja tarkkaa askellusta.

Täälläkin kuljimme Hämeen Ilvesreittiä eli tuota monihaaraista ja sokkeloista polkua joka toisinaan maastossa katoaa kokonaan.

Samoojien jykevä silta pitää pintansa vuodesta toiseen. Nyt se auttoi meidät jälleen kerran salmen yli. Vasemmalle jäi Vähä Melkutin ja oikealla lainehti Iso Melkutin. 

Iso Melkuttimen toisella puolen näkyi Lepakkolaavun niemi jonne poikkeaisimme paluumatkalla.

Seuraavalta opasteelta lähdimme kohti Kaitajärveä ja sen nuotiopiiriä. Nyt opasteina olivat keltaiset lätkät ja polku muuttui vähemmän tallatuksi.

Reitti Kaitajärvelle kulki metsäpoluilla, metsäautotiellä ja lopulta laskeuduimme aivan Kaitajärven tuntumaan. Opastettu reitti kulki samaan päämäärään harjanteen päällä mutta paljon hauskempaa oli kulkea veden äärellä.

Sievällä Kaitajärven laavulla sytytimme suht helposti tulet ja paistoimme muutaman makkaran. Tässä oli niin mukava istuskella että suhautimme vielä kaasulla kuumaa juotavaa. Siis täydellinen evästauko.

Paluumatkan Melkuttimille kävelimme tavallaan omia jälkiämme eli aluksi merkitsemätöntä polkua rannan tuntumassa.

Pian jo tupsahdimme tyynen Iso Melkuttimen rantapolulle. Nyt lähdimme kiertämään järveä pohjoisen puolelta. Palasimme samalla sinisten reittimerkkien maastoon.

Lepakkolaavulla emme istahtaneet itse laavulle vaan sen vieressä pienellä kukkulalla nököttävälle retkipöydälle. Pidimme tässä elovenan mittaisen tauon.

Ja sitten taas tossua toisen eteen.

Ohitimme sukeltajien portaikon, laiturin ja muita rakenteita. Melkuttimet ovat harvinaisen kirkasvetisiä ja siksi sukeltajien suosiossa.

Eroosio on vienyt maan mäntyjen juurilta.

Reitti kulki kevyesti kumpuillen ja välillä polku oli tosi kulunutta.

Ja kohta jo saavutimme tuplalaavut kaikkine oheisrakennuksineen. Olimme kiertäneet Iso Melkuttimen... ja vähän muutakin. Tästä suuntasimme takaisin Tauluntien parkkipaikalle.

Makkaralammin ohitettuamme olimme ihan liki parkkipaikkaa. Jäljellä oli vain lyhyt osuus talousmetsässä.

Päivän retki Melkuttimien maastossa oli ehkä jo hieman syksyinen mutta myös mukava taivallus kauniissa maisemissa. Kävelimme noin 10 kilometriä. 

Huomattavaa on ettemme kohdanneet ainuttakaan hirvikärpästä.