Birgitan polkua Kirskaanniemestä

 

Lempäälän ja Tampereen maastossa kiertelevä Birgitan polku on yli 50-kilometrinen retkeilyreitti. Kävelimme elokuussa Birgittaa vanhalla kolmostiellä sijaitsevalta Paattakaisen parkkipaikalta Kyynärön laavulle ja olimme pahasti pettyneitä reitin kuntoon ja maisemiin. Hakkuualueiden keskellä kulkeminen ei ollut kivaa.

Päätimme kuitenkin antaa Birgitalle toisen mahdollisuuden ja suuntasimme näin marraskuussa Hervannan eteläpuolelle Kirskaanniemelle. 

Kävelimme Kirskaanniemestä Vähä-Riutan suuntaan. Ja sitten takaisin.

Auton jätimme Kirskaanniemen avaralle parkkipaikalle. 

Aika pian lähdön jälkeen edessä olivat ensimmäiset pitkospuut. Ne olivat priimakunnossa mutta vallitsevan sään takia varsin liukkaita. Onneksi myös niiden vieressä pystyi kävelemään.

Sitten yhytimme tukevatekoisen sillan. Reittimme ei kulkenut sitä pitkin mutta poikkesimme sillalle sorsaparven houkuttamina. Nämä kaunokaiset joita oli aika paljon pitivät melkomoista kaakatusta lipuessa sinne tänne sillan pielessä.

Sorsista selvittyämme jatkoimme sorastettua polkua eteenpäin. Kuljimme kauniissa metsässä kevyesti keinahtelevaa reittiä pitkin.

Seurailimme keltaisia reittitäpliä.

Kirskaanniemeen oli matkaa vajaa kilometri. Tällä kallioisella rannalla oli useita nuotiopiirejä ja monia muitakin retkeilijöitä ilahduttavia rakennelmia. Käsityksemme mukaan tämä hieno niemi on varsin suosittu retkikohde. Se on helppo ymmärtää.

Me jatkoimme matkaa Höytämönjärven tuntumassa. Jokaisessa mahdollisessa kallionkolossa oli nuotion jäänteet. Epäselväksi jäi olivatko nämä kaikki luvallisia.  Ne näyttivät pääosin hyvin houkuttelevilta ja kertoivat että ajoittain Kirskaanniemi on täynnä retkeilijöitä.

Rannan jälkeen polku kulki juurakkoisessa lehtomaastossa. Täällä kuuluu varmaan aikamoinen sinfonia kevään koittaessa.

Liukkaita pitkoksia reitillä oli paljon. Osan vieressä pystyi kävelemään, osa täytyi ylittää varovasti hipsuttelemalla.

Vaikka polku oli todella kulunut olivat kaikki kohdalle osuneet sillat priimakunnossa.

Opasteita reitin varrella oli paljon ja ne olivat kutakuinkin oikeissa kohdissa. Metsässä risteili välillä polkuja sinne ja tänne mutta opasteet pitivät meistä huolta.

Muutamissa kohdissa oli oikein rentouttavaa kulkea tasaista väylää. Tässä ei joutunut koko aikaa asettelemaan askeliaan juurakoiden ja kivien väliin.

Näillä nurkilla ohitimme metsän kautta muutaman talon ja hienon autonkin.

Seuraavalla rantaosuudella pitkospuut auttoivat eteenpäin kunhan ei pitänyt kiirettä.

Merunojan ylittävän sillan vieressä oli ilmeisesti jäänteitä vanhemmasta rakennelmasta. 

Sillan jälkeen polku muuttui epäselväksi ja opasteetkin katosivat hetkeksi. Päädyimme suolle jolta onnistuimme pelastautumaan vieressä kulkeneelle metsäautotielle.

Metsäautotietä seuraten ylitimme Koipitaipaleentien ja jatkoimme vastapuolen metsässä. Opasteet olivat taas oikealla paikalla.

Mainittakoon että Koipitaipaleentiellä huristi kuorma-autoja hurjalla nopeudella niin että kivet vain sinkoilivat.

Tien ylityksen jälkeen metsäpolku muuttui entistä vaikeakulkuisemmaksi. Pitkosten, kivikoiden ja juurakoiden liukkaat pinnat tekivät kulusta hidasta. Kaatumisiakin tapahtui mutta onneksi vähin vaurioin.

Lopulta tulimme pitkospuille joita pitkin kulkeminen oli liian riskialtista. Lahot lankut painuivat askelten alla mutaan. Märän maaston takia ei niiden vieressäkään voinut kävellä.

Niinpä mietimme hetken maailman tilannetta. Sitten käännyimme takaisin ja aloitimme paluumatkan.

Ensin täytyi kuitenkin pitää lounastauko. Sananmukaisesti menimme "ison kiven juureen syömään makeata puuroo" sillä ruokatermareissa oli herkullista myslipohjaista ja bonushedelmäistä puuroa.

Vaihteeksi oli ihan kiva istuskella. Keli ei ehkä ollut kaikkein aurinkoisin mutta ei tässä vilukaan tullut.

Paluumatkalla liukastelimme taas juurakoissa ja kivikoissa.

Halusimme kiertää sen kohdan jossa menomatkalla olimme harhautuneet suolle. Tulkitsimme keltaisen merkin polun laidassa väärin ja sitä seuraten kuljimme hetken umpimetsässä. Suuntamme oli kuitenkin oikea emmekä nyt loikkineet suolla joten kaikki oli hyvin.

Pian saavutimme tutun Merunojan sillan ja olimme taas merkityllä reitillä.

Nyt kävely sujui joutuisasti kunhan ei yltynyt liian rentoon kävelyyn liukkailla pitkoksilla.

Lopulta saavutimme taas Kirskaanniemen kallioisen rannan. 

Täältä löytyi oivallinen taukopaikka kuumien juomien keittämiseen. Oli ihan kiva istuskella järveä ihaillen ja muutenkin tauko oli paikallaan.

Nyt jäljellä oli vain vajaa kilometri parkkipaikalle. 

Päivän aikana kävelimme kaikkiaan noin kahdeksan kilometriä.

Olimme lähteneet tälle retkelle antaaksemme Birgitan polulle uuden mahdollisuuden. Mikä oli lopputulos? Kirskaanniemi teki meihin myönteisen vaikutuksen hienolla polullaan, komeilla kalliollaan ja lukuisilla retkeilijöille tarkoitetuilla rakenteillaan. 

Birgitan polku lupaili paljon selkeillä opastetolpillaan. Jonkin matkaa tuntui siltä että nyt Birgitta pistää parastaan. Vaan kun reittiä lähti kulkemaan pitempään päätyi erittäin kuluneelle polulle ja lopulta lahoille kulkukelvottomille pitkospuille. 

Birgitta ystäväiseni, tämä oli jälleen pettymys.